fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Oman mielen mukaan

Oman mielen mukaan

Siiri

janne
La, 30.03.2019 – 12:30

Pohjois-Kymen musiikkiopistolla oli 20. maaliskuuta kaksi konserttia samaan aikaan. Tutkintosali kahdessa oli toisten sävellyksiä ja tutkintosali yhdessä opiskelijoiden omia.

 

Jos konsertit olisi esitetty yhdessä ja taustoitettu hiukan jokaista kappaletta, olisi väliaika ollut tarpeellinen. Hyvin löytyi yleisöä kumpaankin.
Ohjelman yllättävyys oli varma,  kun oppilaat pääsivät esittämään omia kappaleitaan.

Ainoan poikkeuksen teki Toivo Kosola, jonka Nimetön 2 -sävellyksen esittämisestä vastasivat Else Huuskonen pianolla ja Emma Haikala viululla. Useimmat oppilaat tulkitsivat kappaleensa pianolla. Jälkeenpäin heräsi miettimään, millainen tausta oppilaiden omien kappaleiden synnyllä on.

 

Taulu
Musiikki sekä kuuluu, että näkyy opistossa.

 

Kolmin soittimin
 

Vivianna Roslundin Kultakalan laulussa pirskahtelivat topakkuus ja rauhallisuus. Peppi Lassilan Ensimmäinen perhonen liihotteli korkealla ja matalalla. Viola Paloniemen Eksynyt koira seikkaili kevätmaisemassa.

 

Vivianna
Vivianna Roslund vei pulputtelijan maailmaan.  

 

Else Huuskosen Odotukset johdattivat kaihoisasti filmitaivasta kiikaroimaan. Sävelet voisi hyvin kuvitella elokuvamaailmaan. Lumi-Viola Partasen Koivikkoon tuulahteli paikoitellen keväisen korkeita säveliä kanteleen kieliltä.  

 
Siiri Kesäniemi kertoi ajatuksiaan Maailmasta kanteleella ja pehmeästi laulaen.

Tinja Purhon Pisaroiden raikkautta kuullessani mieleeni juolahti jostakin syystä strategiapelien klassikkosarja Settlers. Pisaroita seurasi mielenkiintoisesti laukkaava Ratsastus.

 
Suomen luonto soi Alma Kinnusen Kevään odotuksessa. Liisi Hirvisuon Etydi eteni etevästi.  Venni Myrttisen Etydi nro 4 C-duurista huokui  keveyttä ja ilmavuutta. Timi Sällisen Reposeful soi mukavasti. 

 

Timi
Timi Sällinen otti kitaran haltuunsa.

 

Mikael Helinevaa säesti Someone else’ssä Riku Pelo kitaralla. Voi hyvin kuvitella, että nuoria kerääntyisi yhdessä laulamaan kappaletta leirinuotion äärelle. Closed-kappalettaan Mikael säesti itse. Lauluääni on selvästi kehittynyt siitä, kun ensimmäistä kertaa sitä kuulin.   

Vilma Kantosen Veden alla  pulppuili tutkiskelevana ja salaperäisyyden sävyjen värjäämänä. Barbara Arens’n Peace within on kaunis, mutta tunnelma jäi vaisuksi, kun muut kappaleet nousivat selvästi mielenkiintoisemmiksi. 

Milla Hietikko soitti ennen konsertin alkua. Kun ajattelin, että kyseessä oli viime hetken harjoitus, pohdin milloin kappale alkaa kuulostaa samalta. Sitä kohtaa ei sitten tullutkaan. Oma kappale Kertomuksia: Päivänkakkara ja lehtipuu on etappi kohti sitä taitotasoa, jolla Milla toisten kappaleita soittaa.

 

Milla
Milla Hietikko vei luonnon helmaan.

JK

Otsikkokuva: Siiri Kesäniemi oli illan ensimmäinen laulaja.

 

Jaa artikkeli: