Onnea Kajo 100 vuotta

Urheilun ja liikunnan juhlaa

 Urheilun yleisseura on tar­jonnut vuodesta 1922 alkaen mahdollisuuden kilpa- ja harrasteliikuntaan kai­kenikäisille Valkealassa. Perus­tamisvuonna Suomessa elettiin tasavallan rakentamisen aikaa. Tästä alkoi myös Kajon tarina, joka jatkuu edelleen.

Valkeala­talolle kokoontui ylpeää juhla­väkeä 23.4.2022 muistelemaan yhdessä menneitä vuosia ja juhli­maan tulevia. Tilaisuuden juon­tajan toimi Maiju Laurila. Juhla alkoi yhteislaululla ja Kymen­laakson laulu kajahti komeasti salissa, joka oli täynnä Kajolai­sia ja heitä onnittelemaan tullut­ta väkeä. Juhlan aikana nähtiin upeita eri jaostojen esityksiä.

Kajon puheenjohtaja Paula Mäkelä iloitsi mahdollisuudesta jakaa kiitoksia seuran eteen tehdys­tä työstä. Vuonna 1922 elettiin suomen tasavallan rakentamisen aikaa.

– On kunnia, että paikalla on niitä, jotka ovat vuosien varrella vaikuttaneet siihen, että meillä on vahva ja toimiva seura. Yhte­nä seuratoiminnan tärkeimmistä kulmakivistä onkin vapaaehtoi­set. Meillä niitä ovat ohjaajat, valmentajat ja kaikki taustatoi­mijat.

Merkittävänä toiminnan mah­dollistajana ovat erilaiset spon­sorit ja avustuksia myöntävät tahot. Mäkelä lähetti heille ja kaikille tämän juhlan organi­soinnissa avustaneille lämpimät kiitoksensa.

– Etsiessämme tekstiä Kajon historiikkiin törmäsimme teks­tiin, joka kertoo Kajon synty­päivästä. Se päättyy lauseeseen: ”Kun yhdessä yritämme ja pon­nistamme voimamme, saam­me varmasti Valkealan Kajon loistamaan niin kirkkaana, että naapuritkin sitä ihmetellen kat­sovat aitojensa takana.”, Mäke­lä kiteyttää puheenvuoronsa lo­puksi.

Kajolta ilmestyi keväällä 2022 seuran historiikki, jonka kirjoittajana toimi Reijo Vau­rula. Sen voi ostaa itselleen Kajon kautta, tai Kukkakauppa Valkealan Joonasta.

Vaurula toteaa, että historias­ta löytyi paljon positiivisia asi­oita, mutta myös vaikeampiakin hetkiä. Nimilista on vaikuttava, keitä kaikkia on olleet mukana järjestämässä toimintaa.

– Teille vanhemmille kiitos siitä, että annatte lapsillenne mahdollisuuden harrastaa. Ne lapset ja nuoret, jotka liikkuvat ja harrastavat pärjäävät myös muuten elämässä ja koulussa.

Vaurula kertoo, että historii­kista puhuttiin jo puolitoista vuotta sitten. Hän alkoi kerää­mään materiaalia kirjaa varten viime vuonna. Aktiivinen kir­joitusvaihe alkoi tämän vuoden tammikuussa.

– Sain hyvin jaostoilta val­mista materiaalia. Suurin hom­ma oli sen materiaalin koosta­misessa, muokkaamisessa ja kuvien etsimisessä. Materiaale­ja tuli myös Valkealan Sanomi­en vanhoista arkistoista.

Osalla Kajolaisista oli vanho­ja seuran lehtiä ja julkaisuja tal­lessa. Niistä referoimalla saatiin kirjaan hyvää materiaalia.

– Alun perin laskeskeltiin, että sivuja tulisi noin sata. Sitten jaostoilta alkoi tulla niin hyvin tekstiä, niin kirja kasvoi pariin sataan. Tehtiin yhteinen päätös, ettei kirjaan laitettu paljoa eri­laisia tilastoja. Minulla on ollut periaate, että näissä tehdään ih­misten tarinoita ja ihmiset saa itse kertoa, kuin että käydään numerolistoja läpi. Johtokunta oli samaa mieltä.

Valmistui ihmisten näköinen kirja. Vaurula korostaa urhei­luseuran laajempaa merkitystä alueelle.

– Minäkin olen asunut Val­kealassa vuodesta 1980 ja toki tunnen Kajon historiaa. Silti mi­nullekin tuli paljon uutta tietoa.

Kirjassa päästään lukemaan muun muassa Kajon lentopal­lonmestaruusjoukkuelaisten kuulumisia.

– Kajo on kyennyt säilyttä­mään elinvoimansa. Se on ha­tunnoston arvoinen asia. Osa Valkealan identiteettiä on Kajo. Monipuolinen seura, joka on koskettanut valtavaa määrää ih­misiä, Vaurula toteaa.

Vaurula toivottaa Kajolle tule­vaisuuteen menestystä.

Juhla jatkui hurmaavalla 7-10-vuotiaiden voimisteluryh­män tanssiesityksellä, jossa nä­kyi tanssin ja liikunnan ilo. Maiju Laurilan musiikkiesi­tyksen jälkeen siirryttiin huomi­onosoituksiin, sillä urheiluseu­ran muodostavat nimenomaan ihmiset.

Satu Päivärinta piti puheen­vuoron oman muistamisensa vastaanotettuaan.

– Tällainen huomionosoitus tekee mielen nöyräksi. Milloin liikumme jumppasalilla, urhei­lukentillä, rämmimme Repove­den maastossa tai talvipäivillä, ahkeroimme hiihtokisoissa, tai hikoilemme kokouspöydän ää­ressä laatien toimintasuunni­telmia tai budjettia. Me kaikki olemme joko tietoisesti tai tie­dostamattamme edistäneet Val­kealan kajon päämäärää. Meistä yksikään ei ole tehnyt sitä an­siomitali silmissään, vaan rak­kaudesta liikuntaan ja urheiluun sekä halusta edistää hyvinvoin­tia.

Seuran vahva ja pitkäaikainen vaikuttaja Kai Kepsu kertoi, että hän kokee Kajolla olleen suuri rooli hänen elämässään.

–Seuran johtoon tarvitaan henkilöitä, jotka osaavat toi­mia tässä ympäristössä, jotka eivät liikaa ankkuroidu oman ja­ostonsa tehtäviin. Tällaisia hen­kilöitä ovat esimerkiksi Timo Lehmusmetsä ja Paula Mäkelä, Kepsu kiittelee.

Myös Elo-Matti Hannu Nur­mi ja Elo-Maija Taina Horp­pu toivat tervehdyksensä. Han­nu muistelee, kuinka 50-luvulla syntyneillä urheilu oli elämän­tapa.

– Jokainen päivä mentiin ur­heilukentälle tapaamaan kave­reita. Talvella hiihdettiin jopa välitunneillakin ainakin 100 metrin lenkin. Joka oli hiihtänyt talven aikana eniten, sai palkin­tolusikan.

Talvisin luisteltiin järven jääl­lä, jonne itse aurattiin luistelu­rata.

– Miettikääpä aikaa sata vuot­ta taaksepäin, jos Kajoa ei olisi­kaan perustettu. Millainen tilan­ne olisi tänä päivänä? Satavuotta on pitkä aika. Arvo Aaltonen oli pitkän aikaa Suomen vanhin henkilö. Hän poistui joukostam­me 105 vuoden iässä. Kun pai­kallislehden toimittaja kysyi hä­neltä 100-vuotishaastattelussa, että miltäs nyt tuntuu, vastasi Aaltonen, että oikein huojentu­nut olo. Siksi että sain tyttäreni vanhainkotiin, Hannu kertoo.

Kansanedustaja Ville Kaunis­to piti juhlassa vakuuttavan pu­heenvuoron.

Kaunisto oli paikalla onnitte­lemassa Kajoa Kouvolan kau­pungin puolesta ja kiitti seuraa arvokkaasta työstä. Sataan vuo­teen mahtuu monta tarinaa, on­nistumisia ja epäonnistumisia.

Kaunisto totesi, että liikunta on keskellä ennennäkemätöntä murrosta. Ihmisillä ikään katso­matta on tarjolla miljoonia vaih­toehtoja mihin aikaansa käyttää. Innovaation ja kekseliäisyy­den kautta on keksitty tapoja helpottaa elämää.

Suomessa alle kouluikäisis­tä lapsista vain 10–20 % liik­kuu riittävästi oman terveytensä kannalta. Varusmiesten Cooper-testit ovat, niin keskiarvot ovat laskeneet hyvästä hölkästä käve­lyvauhtiin.

– Yhä heikommassa fyysises­sä ja henkisessä kunnossa olevat lapset eivät työikään siirtyessään pysty enää kantamaan meidän hyvinvointiamme siinä määriin, mihin olemme tottuneet. Tämä tulee säteilemään heikentyvi­nä vanhuspalveluina meille nyt raikkaasti keski-iässä viilettävil­le, mutta toisaalta näiden lasten ja nuorten omien lasten elämän heikentyvillä varustuksilla kou­lutuksen ja liikuntana, Kaunisto lausuu.

Miksi liikkua, jos nykytekno­logia auttaa meitä suoriutumaan tehtävistä ilman hikipisaroita? Tämä on Kauniston mielestä se olennainen kysymys.

– Siitä ei tule ärsyyntyä, vaan se tulee tiedostaa. Tiedostami­sen jälkeen pitää pyrkiä vas­taamaan ja vastaamisen jälkeen toimimaan. Itse joudun töideni kautta pohtimaan tätä kysymys­tä hyvin paljon. Miksi liikun? Oma vastaukseni on toiset ihmi­set. Liikunnan ilo toisten ihmis­ten kanssa, liikunnasta puhu­minen toisten ihmisten kanssa, liikkuminen yksin ja siitä kes­kusteleminen toisten ihmisten kanssa. Harjoituksiin kuljetta­minen, jotta toinen ihminen pää­see liikkumaan.

Kaunisto kertoi juhlaväelle hyvin kuvaavan tarinan kirpus­ta. Hän totesi, ettei kerro tarinaa poliitikkona, eikä kaupungin edustajana, vaan pienten lasten isänä.

– Miten löytää ja antaa alusta ja yhteisö, jossa jokainen lapsi ja nuori voi nousta oman poten­tiaalinsa huipulle, olla onnelli­nen ja uskaltaa epäonnistua. En kerro tätä niinkään, että miten pitää toimia vaan muistuttaak­seni vaan itseäni, kuinka val­ta rooli meillä vanhemmilla on lasten elämässä.

Pieni kirppu

Pienen pieni kirppu pystyy hyppäämään usean metrin kor­keuteen. Jos kirpun laittaa la­sipurkkiin, niin se hyppää siel­tä ulos. Ainoa tapa pitää kirppu purkissa, on laittaa kansi sen päälle. Kirppu jatkaa hyppimis­tä, mutta lyö aina päänsä kan­teen.

Siitä huolimatta, että kirpulla on mitä pienimmät aivot, niin muutaman tunnin hyppimisen jälkeen kirppu tajuaa, ettei sen kannata hyppiä niin korkealle, että lyö päänsä. Kirppu alkaa hyppimään niin, että jättää sentin verran rakoa kannen ja päänsä välille. Mitä tapahtuu, kun kansi otetaan pois?

Se jatkaa hyppimistä niin, kuin purkissa olisi edelleen kan­si. Muutamassa tunnissa se kan­si muutti kirpun aivan ällistyttä­vän korkeuden vain muutamaan kymmeneen senttiin. Se ei enää osaa hypätä pois lasipurkista. Kaunisto pyytääkin, ettei ku­kaan aikuinen ryhdy lapsille kanneksi.

– Sen takia tämä juhlapäivä on niin äärimmäisen hieno ja tärkeä. Liikunnalla ja urheilul­la ei ole kattoa. Niissä on vain mahdollisuuksia, jotka kaikkien pitäisi saada. Kajo, tekemänne työ on täysin korvaamatonta.

Urheilijan tervehdyksen tilaisuuteen toi Visa Hongisto.

Hongisto totesi, että Valkea­lan Kajo on antanut iloisen ja turvallisen kasvuympäristön lu­kuisille nuorille. Seuran moni­puolisuus korostui myös hänen nuoruudessaan.

– Kajon väreissä tuli yleisur­heilun lisäksi hiihdettyä ja pe­lattua jalkapalloa. Monipuo­linen liikkuminen on tärkeää nuorena ja sen antaa eväät myö­hemmin valita oma laji. 15-vuo­tiaana juoksin ensimmäisen SM-mitalini 100 metrillä ja se antoi minulle viimeisen kipinän pikajuoksuun. Silloin meillä oli hyvä pikaviesti porukka ja jouk­kueena saavutettiin myös nuor­ten SM-mitali. Oli tärkeää, että yksilölajin ohessa oli mukava treeniporukka.

Hongisto pääsi muiden jou­kossa hakemaan kansainvälistä kokemusta kisakentiltä jo juni­ori-iässä. Hän kiittelee, että jo silloin tulivat konkarit ja junio­rit keskenään hyvin juttuun.

– Vauhti kiihtyi ja tuli unoh­tumattomia kilpailumatkoja. Kilpailut ovat voittoja ja tappi­oita, molempia piti oppia käsit­telemään urheilussa. Muutamia SM-mitalejakin tarttui matkaan. Unohtamatta tietysti arvokisa­menestyksiä ympäri maailmaa. Valkealasta ponnistettiin myös olympianäyttämölle. Oli levol­linen tunne kyyristyä Pekingin olympiastadionilla lähtötelinei­siin, kun tiesin kotiseurani ja paikkakuntani olevan tukenani.

Hongisto kertoo juosseen­sa aina ylpeänä Kajon värejä ja Valkealaa edustaen. Hyvin juok­sikin, jopa maailmanmestariksi asti. Nyt Hongisto on siirtynyt Ka­jossa valmennuspuolelle. Hän kokee jopa velvollisuudekseen jakaa tietotaitonsa uusille nuo­rille urheilijoille.

– Sääli jättää urheilu-uran ai­kana kertynyt tieto jakamatta. On hienoa ja palkitsevaa ohjata reippaita ja motivoituneita ur­heilunuorukaisia.

Puheiden jälkeen oli vuoros­sa Kajon voimistelun naisten eteerinen ja kaunis tanssiesitys. Juhlan päätteeksi oli vuorossa yhteisesitys. Kappaleen tätä ti­laisuutta varten oli säveltänyt ja sanoittanut Maiju Laurila.

”Joskus onnistuu, ja jos ei, niin ei saa lannistuu. Käymme läpi voiton ja tappion. Liike ja voima antaa tiellemme valon kajon” kaikui salissa.

• Laura Parkko