Oravalan kylä

Valkealan Sanomat lähti kylille. Ensimmäisenä kutsu kävi Oravalaan, jossa oppaaksi ryhtyi Jukka Junnola.

Oravala on leppoisa maa­laiskylä. Vedestä ei ole pulaa, sillä Oravalaa reunustaa Kymijoki, Torasjoki ja Lintukymi. Suuri Sompanen on Oravalasta Voikkaan suun­taan.

Kylässä toimii kyläyhdistys, aktiivinen marttaseura ja met­sästysseura.

Oppaani Jukka Junnola on tullut Oravalaan 9-vuotiaana evakkopoikana vuonna 1947. Jukan nuoruuden haaveena oli rakentaa oma talo, ja Oravalas­sa se hänellä toteutuikin. Toi­mittaja nappasi Jukan kyytiin ja lähdimme yhdessä tutustumaan kylään ja kyläläisiin.

Sydämellinen kartanon emäntä

Ensimmäisenä kohteena oli Oravalan kartano. Tarinan mu­kaan Valkealan ensimmäinen asukas Matti Orava asettui asumaan Oravalaan kartanon maille 1300-luvun alussa.

Oravalan kartanon nykyinen isäntäpari on Christian Horn­borg ja Ingela Hildén. He edustavat jo viidettä Hornbor­gien sukupolvea kartanossa.

Hornborgien suku saapui Val­kealaan, kun Johan Kristian Hornborg astui kirkkoherran virkaan Valkealan seurakun­nassa vuonna 1808. Nimitys tuli suoraan keisari Aleksante­ri I:ltä, mikä oli melko harvi­naista.

Oravalan kartanolla meitä oli vastassa hurmaava Ingela. Hän johdatti meidät suuren kiven viereen. Kivessä näkyy Matti Oravan hohtimet. Kivi oli tar­koitettu seinäksi hänen pajaan­sa.

Tänä vuonna vietetään Orava­lan kartanon 350-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden ohjelmassa on lu­vassa draamaopastus, konsertti ja näyttely.

Kartanolla järjestetään myös yleisöopastuksia kartanon koti­museossa ja upeassa tammipuis­tossa.

Ingela on kotiutunut Orava­laan mainiosti. Hän käy mie­lellään vähintään kerran viikos­sa kävelemässä Ahoilan reitin. Kartanolla hänen lempipaik­kansa on hottilato. Siellä on ol­lut keskiaikainen asutus.

– Muistan kun tulimme tänne ensimmäistä kertaa ja kävimme ladossa. Siellä oli hieno, hieman epätodellinen tunnelma, Ingela muistelee.

Nykyisin Oravala on mel­ko rauhallinen pitäjä. Aiemmin Oravala on ollut todella aktiivi­nen kylä. Sekä Jukka, että Inge­la hieman harmittelevat kylän hiljenemistä.

Ennen järjestettiin hiihtoki­soja ja peli-iltoja. Ennen eten­kin koululla oli paljon tapahtu­mia, mutta koulun sulkeminen vuonna 2012 hiljensi liikenteen. Nykyisin koulurakennus on yk­sityisomistuksessa. Viime vuo­sina on onneksi kartanolla ollut vilinää eri tapahtumien muodos­sa.

Monen alan osaajia

Jatkoimme matkaa ja ajelim­me ohi idyllisten pelto- ja met­sämaisemien. Suuren peltoau­kean kohdalla Jukka kertoo, kuinka Sompaselta nousi ennen vesi niin korkealle, että pellot peittyivät tulviin. Veden pintaa laskettiin, ja tulvat loppuivat.

Jukka kehuu, että Oravalasta löytyy apu lähes kaikkeen. Kun hän rakensi omaa taloaan Ora­valaan, sai hän tontilleen hiekat Oravalasta. Apuna oli paikal­lista kaivonkaivajaa ja traktori löytyi avuksi kaivuuhommiin. Naapuriapu ei ole kylästä hä­vinnyt tänäkään päivänä.

Nykyisinkin kylällä löytyy näyttelijää, autonkorjaajaa, säh­kömiestä ja ainakin kaksi ar­vostettua puuseppää. Eemelin verstas toimii Heinolantien län­sipuolella ja itäpuolella upeita puu- ja metallituotteita toteuttaa Torkel Design.  

Historiallinen tie

Vangit rakensivat Oravalaa halkovan nykyisen Savistontien. Jukka näki pienenä poikana, kun vangit tuotiin kuorma-autolla töihin. Valkealaan tuli evakkona Säkkijärveltä jopa 3000 ihmistä. Talot tien varrella ovat Säkkijär­veltä tulleiden rakentamia.

Ohitamme pellon, joka oli en­nen talojen yhteislaitumena. Vii­den hehtaarin alueelle tuotiin jo­kaisen talon lehmä, ja emännät kävivät ne siellä lypsämässä.

Metsien kohdalla Jukka ke­haisee kylän sieni- ja marjas­tuspaikkoja. Edellisenä syksynä Jukka keräsi mustikkaa viisi äm­pärillistä ja hänen naisystävän­sä 10 ämpärillistä, tosin ei ihan kaikkia mustikoita kerätty Ora­valasta. Nyt niitä on ollut muka­va syödä aamupuuron kanssa.

Kylän komein puucee

Tässä vaiheessa pääsimme ihastelemaan kylän, jollei jopa koko Kouvolan hienointa ulko­vessaa. Sen on rakentanut omal­le pihalleen Oravalassa asuva Toni Saikkonen. Toni pyörittää Torkel Design yritystä ja hän pi­tää kesäkauppaa Verlassa.

Komeassa helpotushuonees­sa on käytetty yhteensä 12 eri puulajia. Istuinkin on kuin ku­ninkaan tuoli. Jos on tarve viet­tää siellä aikaansa pidempään, ei haittaa, sillä viihdykkeeksi saa sinne myös musiikin soimaan.

Oravalan jälkiviisaat

Olemme kulkeneet kartanol­ta Saviston reunaa pitkin, ja nyt matkamme jatkuu tien yli kohti Ahoilaa.

Pysähdymme tervehtimään Ilkka Knihtilää. Hän vetää kes­kiviikkoisin pidettävää Keski­viikkokerhoa. Siellä käsitellään eri teemoja ja tilaisuudet kes­tävät noin pari tuntia. Oravalan jälkiviisaat on Keskiviikkoker­hon leikkisä työnimi.

– Olimme tekemässä Orava­lan kirjaa ja sitä varten oli toi­minnassa perinnepiiri. Siellä kävi hyvin väkeä ja kaikki tu­livat sinne mielellään. Vuonna 2005 ryhmä muutettiin opinto­piiriksi, Ilkka kertoo.

Keskiviikkokerhon jäsenet ovat tunteneet toisensa jo lap­suudesta saakka.

– Kun olen valinnut teemoja, olen voinut luottaa, että muita kiinnostavat samat asiat, kuin minuakin. Meillä on niin pitkä yhteinen historia ja samoja mie­lenkiinnon aiheita. Hoidamme tavallaan toinen toisiamme, Ilk­ka toteaa.

Nykyisin kerho kokoon­tuu Oravalan marttojen tilois­sa. Miehet toteavat, että Martat ovat kylän aktiivisin yhdistys tällä hetkellä.

Matka jatkuu vanhaa Jaalan maantietä Oravalan Ahoilassa. Siellä nurkilla on suuria, pitkä­perinteisiä maatiloja. Päätämme vierailla vielä Jukan hyvän ystä­vän, Erja Sirparannan luona.

Sirparannan pihassa edessäm­me aukeaa upea puutarha, jossa kanat kipittelevät tyytyväisen oloisina. Kymijoki kulkee pel­tojen toisella puolella.

– Olen syntyisin Oravalas­ta. Melkein 30 vuotta olin pois, kunnes tulin takaisin hoitamaan äitiäni. Nyt asutan kotitaloani. Olen lapsesta asti tykännyt lait­taa kädet multaan, joten viihdyn täällä hyvin. Kyläläiset ottivat minut lämpimästi takaisin jouk­koonsa, Erja kertoo.

Toimittaja voi olla tyytyväi­nen. Olen saanut Oravalassa hyvin lämpimän vastaanoton ja kuullut kylän hurmaavia tari­noita. On aika kiittää opastani Jukkaa.

– En minä mihinkään halua Oravasta. Minä viihdyn täällä, Jukka kiteyttää.

• Teksti ja kuvat Laura Parkko