fbpx

Olet lukenut 0/6 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pääkirjoitus: Huostaan huolenpidosta

Vilkaisin 25.2. aamulla Ylen päivän uutisia. Hämmästyin useista toisiinsa linkittyvistä jutuista, joista käsittelen tässä kahta. Jutuissa sinänsä ei ollut mitään, mistä olisin enää hämmästynyt. Se vain yllätti, miten paljon ja hyvin oli aiheesta kirjoitettu.
Ensimmäinen juttu kertoi Työterveyslaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pitäytymisestä huuhaa-huoliteoriaan, vaikka tutkimustietoa on maailmalla ja Suomessakin paljon. Nämä ”hyvinvointilaitokset” käyttävät satoja tuhansia yrittämällä todistaa jotakin, mitä ei voi todistaa, kun pitäisi tutkia, miten ihmisiä auttaa.
Tietenkin pelko pahentaa oireita, mutta tuhannet psyykkisesti terveet ihmiset eivät sairastu pelkästään yrittämällä välttää jotakin, joka voi sairastuttaa.
Nauroin ääneen, kun suositellun psykologisen hoitomuodon (DNRS) keksijä tuossa hyvin tehdyssä jutussa sanoi, että hoito tehoaa vasta oireiden poistuttua. Eli, kun fyysisen sairauden, jota ei ole muka ollutkaan, oireet ovat helpottaneet, sitten on ainoasta siihen ”tehoavasta” ja muotoonsa nähden järkyttävän kalliista hoidosta apua? Psykologisointia kerrakseen. Minä kun luulin, että tarkoitus on lievittää oireita ja sitten parantaa sairaus tai ensisijaisesti poistaa sairastumisen syyt. Jos syy on psyykessä, miten ihmeessä hoito auttaa vasta kun ongelmaa ei enää ole?
Tuo asia on ollut tiedossa pitkään. Pitkään olen myös tiennyt, että myrkytyksen oireista kärsiviä viedään hoitoon, jossa yritetään uskotella, ettei mitään myrkytystä ole ollutkaan, koska kaikkia myrkkyjä ja niiden yhdistelmiä ei osata tai haluta tutkia.
Vihastumista järjestelmän hyväksyviä kohtaan on vaikea hillitä, kun lapsia otetaan perusteetta huostaan. Sen uhan olen läheltä kokenut, joten tiedän, miten lamauttavaa se on. Onneksi äitiä silloin kuunneltiin ja lapsi, joka nyt menestyy hyvin, sai apua. Mutta kyse ei ollutkaan sisäilmaongelmista.
Sannin jutussa kerrotaan 15-vuotiaasta, joka otetaan sairaalan kautta huostaan niin, että vanhemmat saavat pelkän suullisen ilmoituksen asiasta. Tämä äiti tietää ainakin viranomaisia paremmin, mitä lapsi tarvitsee.
En voi tietää, mihin lapsen terveys kääntyy, jos hän huostaan päätyy. Se riippuu aivan hoitopaikan tiloista ja hoitajien osaamisesta, sairauden ymmärtämisestä ja kyvystä rakastaa. Myös toki siitä, kestääkö väsymysoireyhtymään sairastuneen nuoren kunto siirrot.
Juttu ei huomioi ollenkaan mahdollista syytä sairastumiseen. Ei edes mahdollisuutena mainita, mistä elimistön vakava tulehdustila voi johtua. Uskon tietäväni todennäköisimmän syyn. Johan se jotakin todistaa, että sairaala sairastuttaa. Ne, joita sairaalassa osataan auttaa, yleensä siellä paranevat.
Seminaarissa, josta aiemmin kirjoitin muun muassa Oulun poliisitalon esimerkin, kerrottiin lapsesta, jota hoidettiin vanhempien tiedon ja tahdon vastaisesti. Lapsi kuoli hoitoihin.
Vähintään useimmat seminaariin osallistuneet olivat vakuuttuneita, että suuri merkitys on myös tiloilla, joissa aikansa viettää. Monen sairaus paheni tuossa seminaaritilassakin. Minä virkistyin käveltyäni hetken ulkona, vaikkakin Helsingin Kampissa, koska en ollut silloinkaan kovin sairas.
Syynä Sannin huostaanottoon ilmoitetaan vaihtoehtoiset lähes riskittömät hoidot, keittosuola ja lisähappi, joita kuitenkin julkisella puolellakin käytetään aikuisiin. Ne eivät ole muuttaneet sairautta, mutta ovat helpottaneet oloa. Väsymysoireyhtymässä happitaso on alhaalla, ja keittosuola helpottaa hengitystä, desinfioi ihoa ja puhdistaa elimistöä, käytöstä riippuen. Ihan maalaisjärkisiä hoitoja siis. Ainoan epäilyttävän kuuloisen hoidon sairaala hyväksyikin.
Lapsia elää olosuhteissa, joissa heistä ei pidetä huolta. He joutuvat pitämään huolta vanhemmistaan tai pelkäämään heitä, jopa molempia. Kun vanhemmat tekevät kaiken osaamansa lapsen hyväksi ja etsivät apua muualta, kun eivät sitä virallisilta tahoilta saa, sitten lapsi otetaan huostaan. Tätä kutsutaan oikeusvaltioksi.

Auli Kousa, päätoimittaja

Jaa artikkeli: