fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pääkirjoitus: Mitä väliä?

Saman otsikon alle yhdistyi kaksi asiaa, joita varmaan harvoin tulee yhdistettyä. Luin peräkkäin Liikenneturvan tiedotteen turvaväleistä ja Iltasanomien toimittajan kommentin koronan leviämisestä. Samaa niissä on kasvanut välinpitämättömyys toisten turvallisuudesta.
Ajelin illan hämärtyessä etelästä kohti kotimaisemia. Moottoritieltä Elimäen suuntaan käännyttyäni iskeytyi perään sitkeä seuraaja. Leveäkaistatie oli melkein tyhjä. Kiihdytin rajoitusalueen jälkeen mahdollisimman nopeasti sataseen, mikä on myös taloudellista ajoa. Hetken päästä kuski oli taas perässä. Seurasin huolellisesti nopeusrajoituksia, lopulta niin, että vakionopeuden säädin näytti tasan sallittua, mikä on alle rajoituksen. Siinä vaiheessa seuraaja polkaisi kaasua ja katosi pian horisonttiin. Minä huokaisin helpotuksesta. Ei ollut tarvinnut sentään pysäkin kautta koukata päästämässä ohi.
Tuo oli vain esimerkki lukuisista tilanteista tien päällä. Olen ottanut tavaksi vähentää nopeutta, jos joku omahyväinen tai ajattelematon kuski iskeytyy kantaan. Sitä hiljempaa ajetaan mitä lähempänä toinen tulee, varsinkin jos on liukasta. Joko kuski vain kärsii aiheuttamastaan riskistä, muuttuu tarkkaavaisemmaksi tai saa herkemmin tilaisuuden ohittaa. Riski peräänajon seurauksista ainakin alenee.
Liikenneturvan tiedote kertoi tutkimuksesta, jonka perusteella vain 42 prosenttia kuljettajista pitää aina riittäväksi katsomaansa turvaväliä. Maantiellä se on kuivalla kelillä metreissä sama kuin ajonopeus kilometreissä ja vähintään neljä sekuntia. Taajamissa voi ruuhkaliikenteessä pudottaa etäisyyden puoleen nopeudesta, ellei ole liukasta.
Sitäpaitsi pakokaasujen hengittäminen on typerää. Tuskin asiaa on tutkittu, mutta on helppo päätellä, että puskurissa ajavan syöpäriski kasvaa samalla kun peräänajoriski.
Vielä suurempaa välinpitämättömyyttä kanssaihmisten turvallisuudesta ilmenee pandemian edetessä. Moni ei ajattele ollenkaan. Moni ajattelee, ettei itse kuulu riskiryhmään. Jos tauti tulee, siitä selviää. Pitää saada elää normaalisti.
Tämä sitten tarkoittaa, että Italiassa talvilomalla käyneet opettajat palaavat kouluun levittämään tartuntaa myös riskiryhmiin kuuluville lapsille. Nuori menee katsomaan mummoaan palvelutaloon kertoakseen matkastaan. Omaa kultaa ainakin suudellaan.
Näissä tapauksissa ei sata metriä tai neljä sekuntia riitä. Tarvitaan vähintään tartunta-aika ja muutama päivä sen päälle. Tarvitaan myös konkreettista turvaväliä. Poskisuudelmat on syytä jättää pandemia-aikana väliin. Katri Utula huomauttaa käsien pesemisestä, mikä on normaalistikin ihan perusasia tautien torjunnassa. On turha hamstrata kotikäyttöön käsidesiä, kun kunnollinen saippuapesu toimii paremmin varsinkin viruksiin, joihin desinfiointi ei yleensä tehoakaan. Bakteereista desinfiointi taas hävittää vähimmin vaaralliset.
Aivan käsittämätöntä on viranomaisten vastuuttomuus. Kokematon pääministeri oikein kehuu luottavansa viranomaisten antavan oikeat ohjeet. THL salli tutkittavaksi koronatartunnan varalta vain ne, jotka ovat tulleet tartunta-alueelta suoralla lennolla. Saksassa välilaskun tehnyt Italiassa lomaillut ei siten saanut tutkimusta. Kuviteltiinko siis, että mahdollinen tartunta poistui käväisemällä Saksan maaperällä? Laitoksen tarkoitus ei ollutkaan estää taudin tuloa vaan varmistaa, että hoitohenkilökunta riittää ja oireita helpottavia lääkkeitä ehditään tuottaa. Tämän laitoksen ohjeita pääministeri seuraa.
Puolustusvoimien ohje oli pitää kahden viikon turvaväli, jos lentää kotimaahan edes sellaisen alueen kautta, jossa on paljon tartuntoja. Siinä olisi pääministerille mallia päätöksiin.
Jokaisella on vastuu kanssaihmisistä edes sen verran, ettei itse ota turhia riskejä ja jos on ottanut, pitää etäisyyttä. Arkielämän umpioiminen ja kaiken pelkääminen ei ole psyykkisesti tervettä. Se kuitenkin sallittakoon, jos haluaa tehdä kaikkensa taudin estämiseksi. Olen täsmälleen samaa mieltä Katrin kanssa siitä, että paljon pahempaa on olla välinpitämätön toisten ihmisten terveydestä.
Auli Kousa, päätoimittaja

Jaa artikkeli: