fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pääkirjoitus: Onko Suomessa täydellistä?

Melkein jäi huomaamatta, miten Unkarin pääministeri moitti Suomea. Lienevätkö moitteen aiheet, moittiminen sinänsä vai moittija eniten syynä siihen, että toimittajat eivät uutisia kovin syvällisesti ruotineet. Pikemmin moni näytti etsivän syytösten kumoamiseen sopivia haastateltavia. Mielenkiintoisempaa olikin lukea yleisön kommentteja asiaan.
Moitteet koskivat hieman sananvapautta ja ensisijaisesti yksityisen ihmisen mahdollisuuksia saada Suomessa oikeutta isoja organisaatioita vastaan ja sen mahdollisuuden toteutumisen valvontaa. Sekin oli huomattu, ettei poliisiin voi aina luottaa.
Suomi ansaitsi moitteita jo sillä, että turhan kärkkäästi nosti ihmisoikeustilanteen ja talouden tukematta jättämisen yhdistämisen esille päästyään EU:n puheenjohtajamaaksi. Kun lähtee tuomariksi, ei pidä ihmetellä saamaansa tuomiota.
(Sitä tosin tekee mieli ihmetellä, kuinka monella ammatiltaan tuomarilla on omia tuomioita tai etuja yhtiöistä tai yhteisöistä, joita vastaan kansalaisten kuuluisi saada oikeutta.)
Perustuslakituomioistuimen puuttuminen Suomesta oli oleellisin huomio. Perustuslakivaliokunta kyllä torppasi soten etenemisen, mutta siitä tuskin on apua, kun yksityinen ihminen tai yritys katsoo tulleensa järjestelmän jyräämäksi. Kummasti moni kommentoija sotki nämä asiat. Pysyvä ammattilaisten toimielin on ihan muuta kuin eduskunnan aina uudelleen valitsema oma organisaatio.
Mielenkiintoista pohdintaa löysin siitä, kenen pitäisi perustuslakituomioistuin valita. Edustuksellisen demokratian perusteella valinta kuuluu eduskunnalle tai presidentille, joka nyt nimittää korkeimman oikeuden tuomarit. Siinä ongelmana on kuitenkin oleellinen mahdollisuus poliittisille nimityksille, jolloin aito osaaminen ja rehellisyys jäävät toissijaisiksi. Toisaalta mikään erillinen valintaelinkään ei takaa puolueetonta valintaa tai valittujen pysymistä puolueettomina.
Olen taipuvainen uskomaan heitä, joiden kommentit ovat asiallisimpia ja selkeimpiä. Tällä kertaa herjaa heittivät ne, joiden mielestä Suomen järjestelmässä ei ole mitään vikaa. Asenne jo sinänsä kertoo, että tieto on vähäistä tai on jotain tarvetta salata asioita.
Unkari ei sovi esimerkiksi toimivasta demokratiasta. Se, että ihminen on itse edistänyt väärää, ei kuitenkaan sinänsä tee hänestä kyvytöntä näkemään muiden vääryyksiä. Pikemmin asia on päinvastoin. Väärin tekevä yleensä tunnistaa vääryyden. Harva tietämättään paljon pahaa tekee.
On ihan ymmärrettävää, että syytetty puolustautuu esittämällä vastasyytöksiä. Se, että puolustautuva on syyllinen, ei kumoa vastasyytöksiä, kuten moni kommentti ilman muuta oletti.
Kun vähän aikaa luin keskustelua, päädyin linkkien kautta 90-luvun lamaan juontaviin oikeudenkäynteihin. Tuohon aikaan juontaakin monin tavoin Suomen (oikeusjärjestelmän) kieroutuminen.
Vai miltä tuntuu esimerkiksi tilanne, jossa tehtävään nimenomaan valittu pankki ajaa yhtiön konkurssiin vaatimalla lainan äkillistä takaisinmaksua? Konkurssin jälkeen pankki myy yhtiön omaisuuden summalla, joka ylittää moninkertaisesti määrän, joka yhtiöllä oli velkaa. Eikä alkuperäinen omistaja saa mitään korvausta menettämästään omaisuudesta. Päätöksiä asiassa saavat tehdä ihmiset, jotka saavat merkittäviä tuloja pankilta. Päätöksissä vedotaan valuuttalainoihin, jotka ovatkin pankin omia. Minä en kutsuisi sitä oikeudeksi enkä paikkaa, jossa se tapahtuu, oikeusvaltioksi.

Auli Kousa, päätoimittaja

Jaa artikkeli: