fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pääkirjoitus: Rakas harrastus

Olen elämäni aika harrastanut sitä sun tätä. Pidempiaikaisiksi harrastuksiksi ei näistä kokeiluista kovinkaan moni jäänyt. Olen silti iloinen, että olen päässyt kokeilemaan erilaisia asioita. Vauvana harrastin koiran kuivamuonien pihistystä. Piilotin ne poskiini, mutta ruskea kuola suupielessä paljasti aikeeni vanhemmille. Vähän vanhempana tanhusin ja diskotanssia opeteltiin yläasteella. Esiinnyimme tanssiryhmän kanssa Kouvolan keskustassa hiihdellen ”hammereita” lavalla 90-luvun hittien tahtiin. Äiti opetti minut tanssimaan perinteisiä lavatansseja, joista innostuneena liityin Terpsikerhoon. Sieltä ei minulle löytynyt tanssiparia tarpeeksi nopeasti, joten sekin sitten jäi. Jos vähän pinnistän, uskon osaavani vielä salsan ja jiven. Lavatanssit sujuvat ilman ongelmia.


Vanhempieni mukana pääsin laskettelurinteeseen jo 6-vuotiaana. Isän tai äidin suksien välissä mentiin hissillä ylös ja auraten alas. Olen toki hiihtänyt perinteistäkin, mutta siihen en koskaan ihastunut niin paljon, kuin lasketteluun. Teininä talvipäivät kuluivat tiiviisti Mielakan laskettelurinteessä ja sen kahviossa. Nyt vähälumiset talvet, ajanpuute, ja muut yhtä huonot tekosyyt ovat pitäneet minut muutaman vuoden ajan poissa laskettelurinteestä. Mutta ehkä tämä talvi on se, kun kiidän mäkeä alas silmät vettä vuotaen ja sydän onnesta läpättäen.

Asuin nuoruuteni Kouvolassa Lehtomäessä. Urheilukentälle tuli tenniskenttä, joten kärtin isältä itselleni tennismailan. Sitä intoa kesti nolostuttavasti vain yhden kesän. Muutama vuosi meni pesäpalloa pelatessa. Kouvolan Pallonlyöjien harjoituksiin Sumulaakson kentälle poljettiin kesäaamuina keltamustat verryttelyasut päällämme. Pesäpallouralta muistan elävästi, kuinka kiivastempoisessa pelissä astuin oman räpyläni päälle ja kierin ympyrää kentällä. Onneksi samassa pelissä löin kunnarin, ja valmentajan ostama jäätelö hieman lohdutti.

Olen aina pitänyt musiikista ja laulamisesta. Koulussa lauloin kuorossa ja kävin laulutunneilla Kouvolan Musiikkiopistolla. Sähköurkutunneilla soitin Uralin Pihlajaa jo ala-asteella. Kitaraa opeteltiin soittamaan yläasteella Kansalaisopiston ryhmätunneilla. Parikymppisenä perustin ensimmäisen bändini ja olen saanut sen jälkeen nauttia musiikin tekemisestä upeiden muusikoiden kanssa. Pianonsoittoakin olen kokeillut.

Olen aina viihtynyt luonnossa. En tiedä voiko näitä seuraavia asioita sanoa varsinaisesti harrastukseksi, mutta säännölliseksi ajanvietteeksi ainakin. Meidän perheessämme on ollut tapana poimia mustikoita, puolukoita ja sieniä. Etenkin sieniä. Metsät itsessään ovat minusta satumaisia ja nautin suuresti siellä olosta. Sisämaan lapsena järvien rannat ovat rauhoittavia ja pidän kovasti uimisesta.

Nyt aikuisena olen innostunut valokuvauksesta. Matkustamme normaalisti vuosittain johonkin uuteen paikkaan tutustumaan eri maiden luontoon ja kuvaamaan sitä. Reissukuvista kokosimme taidenäyttelyn, joka saa uusintansa maaliskuussa. Jokaisesta matkasta teemme myös valokuvakirjan muistoksi. Luontoon liittyvänä harrastuksena on myös petolinturengastus.

Yksi, tai oikeastaan kaksi harrastusta minulla on pysynyt läpi elämän. Lukeminen ja kirjoittaminen. Rakastan lukemista ja katoan helposti kirjojen maailmaan. Minulla saattaa olla kolmekin kirjaa samanaikaisesti luettavana. Ei samaan aikaan, mutta lomittain, aina sen hetken mielenlaadun mukaan. Nuorena kirjoittelin satuja ja runoja. Sitten vuorossa olivat laulujen sanat. Nyt kirja ja lehtiartikkelit ovat minulla työnä, ja samalla rakkaana harrastuksena.

Tammikuun 20. päivä ilmestyvässä lehdessä saamme kuulla Heikkisen perheen valokuvausharrastuksesta, Mikan mieltymyksestä melontaan, ja eri taiteen alojen harjoittajista Taidepolulla.


Kannustan kokeilemaan uusia juttuja ja harrastuksia. Jotkut niistä saattavat tarttua ja kantaa läpi koko elämän.

  • Laura Parkko, päätoimittaja
Jaa artikkeli: