fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pääkirjoitus: Tekstiä ja tulkintaa

Olen saanut kahdesta kirjoituksesta kovaa palautetta. Osa on ehkä ollut ansaittua. Jotain olisi voinut jättää pois ja jotain sanoa toisin, kuten aina. Inhimillisen ihmisen on vaikea päästä täydellisyyteen. Looginen ihminen voi joskus sortua myös epäloogisuuteen.
Olin ehkä tiukka antamassani palautteessa Tirvan kesän näytelmästä. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että kielletään rehellinen arviointi paikallislehdessä. Arvosteluja ne ovat aina olleet, yleensä vain lempeämmin kirjoitettuja, vaikka olen aiemminkin moitteita tai huomioita keskeneräisyydestä jakanut.
Minulla jokin kynnys ylittyi, kun en päässyt oikein mistään kiinni ja tuli monta asiaa, joiden merkitystä tarinalle en ymmärtänyt. Tuhlaajapoikaa pitäisi voida rakastaa. Halu suojella lapsia on ehkä ylimitoitettu. Mielessäni elävät vain todella vahvana ohjeet: ”Jos antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden.” ja ”Joka saattaa kiusaukseen yhden näistä…”
Maassa makaavan potkiminen on vakavaa väkivaltaa, jolla ei ole mitään tekemistä entisaikojen kylätappeluiden kanssa. Paljastui, että käsikirjoitusta on muokattu. Saatoin siis osoittaa käsikirjoittajalle jonkin moitteen, joka ei hänelle kuulu. Selvennykseksi sanottakoon, että tarkoitin Oman maan olevan parempi käsikirjoitus kuin Onnen maan. Tekijä on sama. Ei kyläteatterilta tietenkään voi toteutuksessa odottaa samaa kuin elokuvalta.
Näytelmässä mukana olevat kertovat saaneensa vain myönteistä palautetta ja näytelmän menestyneen hyvin. Ne eivät ole kertoneet heille, joiden on tehnyt mieli lähteä kesken pois. Heitä on valitettavasti tänä kesänä ollut.
Tirvan yhteisöllisyyden voima on ollut upeaa koko sen ajan kun olen tätä työtä tehnyt. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos yleisöltä pyydetään maksua, tärkeintä täytyy olla se, mitä yleisölle tarjotaan. Se, että omalla porukalla viihdytään, ei voi enää olla pääasia. Muutenhan näytelmää voitaisiin esittää tyhjille katsomoille tai ainakin ilmaiseksi. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös, ettei kaikkia näytelmiä voi valita tai muokata niin, että kaikki halukkaat saavat joka kerta sopivan roolin.
Muistan elävästi koulun kuvaamataidon tunnin tehtävän. Aiheeksi opettaja antoi ihmeelliset silmälasit. Kun muut piirsivät erikoisia kehyksiä, minä katsoin lasien läpi maailmaan. Valitettavasti maailma ei ole niin kaunis kuin miksi sen piirsin, keskitason piirustustaidollani.
Se tuli mieleen, kun luin palautetta. Kun jokin kohta oli tuntunut pahalta, palautteen antaja oli selvästi pukenut synkät lasit silmilleen. Kaikki sekin, mikä oli tarkoitettu kehumiseksi, oli jotenkin kummallisesti kääntynyt päälaelleen. Jos olen jotakin kehunut, se on ymmärretty toisen haukkumiseksi.
Toisessa jutussa ymmärtäminen oli käännetty teilaamiseksi. Ritva ja Pauliina ottavat itse vastuun sanomisistaan. He tarkistivat jutun, korjasivat pari asiavirhettä ja muun täysin hyväksyivät. Kaikkea he eivät kertoneet, mitä myös paljastin jutussa.
Palautetta on tullut erityisesti siitä, että ilmoitan, etten ole toista osapuolta edes tavannut. Olin siis liian rehellinen, jätin liikaa lukijan itse arvioitavaksi. Moni juttu tai kirja ja asianomainen itsekin pitää koko totuutena yhden henkilön näkemystä. Se ei koskaan ole koko totuus. Lähes jokainen meistä elää sen verran omassa kuplassaan, että muistaa vain osan asioista ja nekin omalla tavallaan. Tätä on psykologiassa paljon tutkittu ja todistettu. Kuplaa voi käyttää myös suojakseen liian raskaita asioita vastaan, vaikka viisaampaa olisi käydä asiat läpi ja antaa kaikki anteeksi, myös itselleen.
Pauliinan surun yhteyden menettämisestä sisareksi kokemaansa serkkuun uskon myös aidoksi, samoin yleisen psykologian tutkimuksen perusteella. Harva suhde on niin tasapainoinen, ettei sitä toinen enemmän hallitsisi. Tasapainoa tulee etsiä, mutta molemmat osapuolet tottuvat helposti epätasapainoon, jolloin vinouma voi huomaamattakin kasvaa. Hallitsevasta puolisostakin luopuminen voi olla todella vaikeaa, usein mahdotonta.
Yhtä sanaa tässä jutussa kaduin sen uudelleen luettuani: vihjailuihin. Se oli välikäden tietoa, eikä sana ollut ystävällinen.
Yksi pikku asia vielä. Eräs palautetta lähettänyt väitti, ettei Pauliina ole mikään Kinnunen. Kukin on ihan sitä sukuaan mitä kokee olevansa, täysin riippumatta nykyisestä sukunimestä. Sukututkimuksen lähtökohdaksi voisikin valita itsensä, jolloin tajuaisi, miten äkkiä esivanhempia ja muuta sukua onkin valtava määrä. Millainen rikkaus!

Auli Kousa, päätoimittaja

Jaa artikkeli: