Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Päiväkotibussi Enkelipuistolla

Kouvolan päiväkotibussi on herättänyt mielenkiintoa monissa kunnissa. Saa nähdä, päädytäänkö ratkaisuun jossakin muuallakin. Suomen ensimmäinen päiväkotibussi oli 15. marraskuuta avoimen varhaiskasvatuksen käytössä. Mukaan tuli ainakin päiväkotilapsia hoitajineen ja vanhempia pienten lasten kanssa.
Enkelipuistoon oli järjestetty hauskoja liikunnallisia rasteja. Kukko on taitava yhdellä jalalla tasapainoilussa. Sitä sai kokeilla ja välillä vaihtaa jalkaa. Esteradalla laukattiin, tarkoituksena päästä esteiden ylitse. Vuohi-isää ja karitsaa esikuvinaan pitäen pääsi katselemaan maisemia korkeammalta. Hiiri oli pujahtanut piiloon. Hiiri täytyi etsiä, mutta olinpaikkaa ei saanut paljastaa kissalle.
– Suuri ja mahtava hirvi-isä on hippasilla vasansa kanssa. Lähde sinäkin leikkiin mukaan äitisi/isäsi kanssa. Kuka saa kiinni…, luki eräässä kyltissä. Pikkukoiran aamujumpasta sai monenlaisia vinkkejä, esimerkiksi hassusti hyppimistä.
Kirkkoon järjestettiin tutustumismahdollisuus. Lapsia kiinnosti esimerkiksi kastepuu. Lisäksi katseltiin vanhoja valokuvia sivusalissa. Pyhän Luukkaan seinämaalausta katsoessaan lausahti lapsi: – Eihän sonnit osaa lentää.
• JK

Leikkipuistoon oli järjestetty ohjelmaa.
Löytyihän hiiri kun etsiskeli.
Liikuntaohjeet olivat monipuolisia.
Kirkossa ja puiston edustalla on enkeleitä.

Artikkelikuva: Toista päiväkotibussia ei ihan tuosta vain tule vastaan.

Jaa artikkeli: