fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pesäpallon ”sotasarjassa” yksikään ei ole ylitse muiden

– Kopla konkareineen pitää piiskurina tahtia miesten Superpesiksessä.

Kansallispelimme elää ja selviää. Kaikkea täytyy tietty soveltaa ja rukkailla vallitsevien olosuhteiden vuoksi mutta 1940-luvulta tuttu ”sotasarja” on toimiva malli myös tänä päivänä. Mitä pesikseen kuuluu tällä hetkellä ja kuinka paikalliset pallonlyöjämme suoriutuvat?

Miesten Superpesiksen runkosarjasta on nyt pelattu noin kaksi kolmannesta. Tänä vuonna poikkeukselliseen tapaan toteutuva sarja jakautuu neljään aluelohkoon.

Sotkamon dominoiman pohjoisen ulottuvuuden, vimpeliläisvoittoiseksi kostautuneen Pohjanmaan ja Karjalan punapaitaisen seurakolmikon jälkeen mainittavaksi jää Kouvolan Pallonlyöjien tähdittämä etelälohko – siinä ovat lähinnä sivurooleihin saaneet tyytyä Kankaanpään Maila, Hyvinkään Tahko sekä tämänkautinen pääsarjadebytantti Manse PP.

Kaikkien lohkojen joukkueet eivät kohtaa toisiaan runkosarjassa lainkaan: esimerkiksi KPL:n ja Sotkamon Jymyn välistä hegemoniaottelua saadaan odottaa mahdollisiin pudotuspeleihin saakka.

Alitse omien odotustensa suorittanut Tahko on jo päässyt pahimmista vaikeuksistaan nettoamalla elintärkeitä pisteitä monen kovemman kiistakumppanin kustannuksella.

Sen sijaan pohjoislohkon Pattijoen Urheilijoita ei moni odottanut näkevänsä elokuussa niinkin alhaalla kuin pudotuspeliviivan tuntumassa taistelemassa viimeisestä jatkopaikasta Imatran, Kempeleen ja Kankaanpään kanssa.

Putoamisuhkaa ei tällä kaudella pesäpallolle poikkeuksellisesti ole, siispä peränpitäjät Koskenkorva, Tampere ja Siilinjärvi saavat hengähtää ja keskittyä seuratoimintansa jatkuvuuden turvaamiseen kriisiaikojen heitellessä aaltojaan sinne sun tänne.

Tähän saakka

Kaakon keltapaidoilla pyyhkii hyvin: edes sunnuntainen 0-2 -tappio Joensuun Mailaa vastaan ei himmennä Koplan kolmostilaan oikeuttavaa suoritustasoa.

Hyviä päiviä on huonoja enemmän. Sisällä pesät täyttyvät rivakasti oikeille numeroille saaduista miehistä, joita teräksinen keskipalkki ja Jere Dahlströmin jokerikomppania kykenevät vieläpä kotiuttamaan.

Mikä tärkeintä, monipuolisen lyöntipelikirjan turvin juoksuja syntyy huomattavasti enemmän kuin niitä pääsee läpi.

Lukkarilegenda Toni Kohosen kiinnityksestä huolimatta lautasen äärellä on jatkanut alajärveläisestä ankkurikoulusta showmiehen elkeensä saanut Janne Kivipelto, joka näyttää parhaimmillaan tuhoavan ahneita kärkkyjiä kaikilta pesiltä aamupalakseen.

Summa summarum tulee tässä: Kouvola on maamme hiekkatekonurmien väriläiskä, jolle pinttyneen virkamiespomppujoukkueen maineen olisi korkea aika lentää romukoppaan.

Tampereelle siirtyneen ex-pelinjohtaja Matti Iivarisen viuhkan täksi kaudeksi napannut paluumuuttaja Iiro Haimi on edeltäjänsä tapaan johtanut työmaataan särmikkään analyyttisesti mutta silti ulkopuolisille hieman mysteerisesti; hyödyntäen kuitenkin yhtä supertason laajimmista ja mukautuvimmista taktisista työkalupakeista.

Pelaajamateriaalista tai seurayhteisön henkisistä tukipilareistakaan Haimilla ei ole pulaa mutta viuhkan varresta hän saattaa joutua pitämään taukoa saatuaan Joensuuta vastaan pallon suoraan lyönnistä päähänsä.

Maallikoille tarkennettakoon, ettei kansallislajimme peliväline ole ulkonäöstään huolimatta tennispallomaisen kevyt vaan enemmän kranaatin tapainen kivikova betonipallo.

Voisiko nuorten tasolla mukavasti pelinjohtokokemusta kerännyt Anssi Lammila astua tarvittaessa hätiin pelaajavalmentajana?

Anssi Lammilan heittotyyli on vakuuttava.

Tästä eteenpäin

Koplalla on jatkon suhteen aivan kaikki omissa käsissä – taivas auki, helvetti irti tai mitä tahansa siltä väliltä.

Pudotuspelikahdeksikon ylemmälle puoliskolle sijoittuneet joukkueet saavat tällä kertaa kotiedun lisäksi valita oman puolivälierävastustajansa.

Siinä missä runkosarjaa kavennettiin leikkaamalla alkuperäisestä 33 ottelun mallista noin neljännes pois, pleijarit lyhenivät varsin roimasti kun ottelusarjoista edetään jatkoon jo toisella voitolla.

Poikkeusmallilla ratkaisut voivat muodostua niin arvaamattomiksi ja korkeakertoimisiksi, että juuri nyt katse kannattaa pitää ainoastaan jäljellä olevassa perussarjan loppurutistuksessa.

Se on KPL:lle verrattain helppo sillä yhdeksään otteluun mahtuu ainoastaan yksi aidosti tasaväkisten joukkueiden kohtaaminen Vimpelin Saarikentällä.

Palloiluromantikon päätössanat

Kävi kentällä mitä tahansa ja olivat turpakäräjät miten kiihkeitä vain, yksi pesäpallon hieno yksityiskohta on se, että ottelun kolmen pitkän päätösvihellyksen jälkeen koittaa yhteinen sopu ja jaettu ilo.

Sen näkee tuomareista, jotka uskaltavat jäädä kentälle juttelemaan katsojien kanssa. Sen aistii pelaajista, jotka osaavat tehdä niin pallopojan kuin perheenisän onnellisiksi nimmarein ja kannustuksin. Sen huomaa katsojakunnasta, joka englantilaista jalkapalloa muistuttaen valtaa pelikentän kulkuväyläkseen ja sosiaaliseksi alustakseen.

Jyrkimmätkään eristäytymis- ja etääntymiskäytännöt eivät ole tuhonneet tätä pientä mutta sisukasta ja intohimoista lajiyhteisöä – ja tuskin tulevat tuhoamaan satavuotisjuhlan kynnyksellä.

• Otso Virtanen

Kirjoittaja on viimeksi joutunut toden teolla pelkäämään henkensä puolesta pesäpallon Itä-Länsi -ottelussa vuonna 2016, kun kotipesästä lyöty pallo lensi KSS Energia Areenan terassille moottoritienopeudella osuen vieressä seisseen asiakkaan lonkerotölkkiin.

Lyöntivuorossa on Jere Dahlström.

Artikkelikuva: Yleisö seuraa, miten Sasu Toikka heittää.

Jaa artikkeli: