Valkealan Sanomat vieraili Pihlajasaaressa, ystävällisten ihmisten kylässä.
Pihlajasaaren kotisivuilla kerrotaan kylän mielenkiintoisesta historiasta seuraavaa:
1800 ja 1900-luvun vaihteessa pohjois-Kymenlaakson elämään vaikutti merkittävästi vuorineuvos Rudolf Bernhard Elving (1849-1927) hankki maata nykyisen Pihlajasuon alueelta. Hän tutki pehtorinsa kanssa olisiko suo viljelyyn kelpaavaa.
Suo kuokittiin pelloksi käsivoimin ja reiluna miehenä tunnettu Elving maksoi tekijöille kunnon palkkaa. Vuoden 1910 tienoilla Pihlajasuon alue käsitti 170 hehtaarin suuruisen viljelyalueen yli kilometrin pituisine sarkoineen. Vuonna 1913 Elving myi maat Kymiyhtiölle, joka alkoi rakentaa Horpun kartanon rakennuksia nykyisen maamiesseurantalon ympäristöön.
Pihlajasaaren maamiesseurantalon vihkiäisiä juhlittiin 14.11.1954. Sittemmin kyläläiset ovat talkoovoimin kunnostaneet rakennusta.
Nykyisin sen pihaa koristaa Kyntäjän muistomerkki. Kylällä louhintaa tekevä LT Granit lahjoitti muistomerkin kiviaineksen. Muistomerkin pintaan on kirjattu nimi Paavo Tommiska. Säkkijärvellä syntynyt ja Pihlajasaaressa suurimman osan elämästään viettänyt Tommiska niitti mainetta kyntäjäkilpailuissa. Hän oli pidetty ja merkittävä henkilö Pihlajasaaressa.
Kylän kantatilat sijaitsevat mäellä. Pihlajasaareen tuli säkkijärveläisiä vuosina 1946 ja 1947. He asettuivat taloksi suon reunoilta lohkotuille maapaloille. Matkaa kylältä on Kouvolaan 25 km ja Valkealan Kirkonkylälle vain 15.
Maisemat muuttuneet
Pihlajasaaren kyläyhdistyksen puheenjohtaja Reino Konka on syntyperäinen pihlajansaarelainen.
– Ilmeisesti minun mummoni vaari on ostanut tämän paikan 1800-luvun puolivälissä. Vaarini tuli Anttilasta kotivävyksi vuonna 1910 tänne. Vaari on tämän talon rakentanut.
Kylätoimikunta perustettiin silloisten koulupiirien mukaan. Kyläyhdistys on toiminut jo vuodesta 1989. Välillä toiminta on vilkkaampaa, joskus hieman hiljaisempaa. Kylässä on juhlittu Elovalkeita kahteen kertaan.

Kesällä vakiotapahtumana on heinä-elokuun vaihteessa pidettävä Pihlajasaaripäivä. Talvella on toinen kylätapahtuma. Kesällä on heitetty mölkkyä ja korttia pelataan säännöllisesti Maamiesseurantalolla.
Metsästysseura kylällä on yhdessä Kääpälän kanssa. Metsästysmaja on Kääpälän ja Pihlajasaaren puolivälissä. Myös Martat ovat toimineet aktiivisesti vuosien saatossa. Maanmiesseura toimii pienen ryhmän harteilla.
Konka kertoo, että maisema on muuttunut melkoisesti vuosien varrella. Metsiin on tullut aukkoja ja uusia rakennuksia on tullut maisemaan. Väkimäärä on lievästi laskenut, mutta on tänne saatu uutta vertakin ja lapsia on syntynyt.
– Ennen meillekin tuli vieraita pitkin päivää ja eräs isäntä parikin kertaa päivässä. On se vähentynyt. Nyt kokee itsensä melkein rikolliseksi, jos menee kylään ilman kutsua. Vanhempi sukupolvi liikkuu vapaammin, Konka toteaa.
Talvella pelloilla kulkee pieniä hiihtolatuja, joita on vedetty kelkalla. Reino itse hiihti aikaisemmin kilpaa ja hänellä oli pellolla noin 400 metrin latu, jota hän saattoi hiihtää 30 kilometriä päivässäkin. Nykyisin hän pakkaa sukset autoon ja lähtee ladulle Valkealatalon luota valmiilta hyviltä baanoilta.
Vanhasta uutta
Loukon Maija-Liisan ja Reijon kauniisti entisöity talo on vastapäätä kylän vanhinta rakennusta. Tuvassa vierailee usein naapureita aamukahvilla, tai miksei iltaisinkin.
– Kaikkien kanssa on pärjätty täällä erinomaisesti.

Loukot olivat pyytäneet tuttuja pitämään silmällä, jos Pihlajasaaresta vapautuisi heille sopiva kotitalo. Reijolle väki oli jo ennestään tuttua, sillä hän on kuulunut alueen metsästysseuraan jo vuosia ennen tänne muuttoa.
Pariskunta asui aikaisemmin Kuusankoskella. Muutama vuosi sitten heille tuli tarjous, jos ei voinut kieltäytyä ja siihen tartuttiin. Jonkin aikaa he pitivät kahta taloa ja remontoivat Pihlajasaaren kotiaan.
Muuttoa ei ole kaduttu. Maija-Liisa viihtyy pihapuuhissa ja Reijolla on omat hommat navetan työhuoneessa. Heidät on otettu lämpimästi vastaan, kuten minutkin tällä vierailulla. En kyllä yhtään ihmettele, että tämä pariskunta on ollut tervetullut, sen verran mukavaa seuraa ovat.
– Kylällä on kyllä hienoja persoonia. Tuntuu siltä, että he ovat myös täällä saaneet olla omanlaisiaan.
Loukot voisivat elää melkein omavaraisesti. Lähellä asuva rouva tuo Loukoille usein tuoretta itsetehtyä hiivaleipää. Reijo on kova kalastamaan ja vie vastineeksi kaloja. Kananmunia saadaan naapurista ja Frantsin peruna on vain kivenheiton päässä. Aholammen mansikatkaan eivät ole kaukana.
Loukojen talo on kylän korkeimmalla mäellä. Reijo toteaakin, että viisas mies rakentaa kalliolle. Talo on päivänkämmenellä ja aurinko hellii sään niin suosiessa melkein läpi vuorokauden.
Loukot ovat kesäaikaan omavaraisia myös sähkössä. Navetan katolla on kahteen ilmansuuntaan yhteensä 110 aurinkopaneelia.
– Huhtikuusta syyskuun loppuun olemme käytännössä omavaraisia sähkön suhteen. Investointi on toki aika iso, mutta jos siihen ei liikaa tartu, niin on tämä oikein hyvä sähköntuotantomuoto.
Pihaan on tuotu aittarakennuksia, joissa on majoitustilaa ja kotoisa kirjastohuone. Pihasta löytyy myös viihtyisä terassi, jonka kupeessa on kaksikin saunaa ja kodinhoitohuone. Savusauna lämpiää usein vieraiden tullessa kylään.
–Tämä on elämän laatua. Koko ajan on puuhastelua ja niin pysyy kunnossa. Mailis nauttii pihatöistä. Minä teen polttopuita ja käyn metsässä.
Talon ”herrainhuoneessa” on seinillä merkkejä Reijon harrastuksista.
Saksanhirvien sarvista kaksi on Puolasta, isommat Unkarista. Myös kalastus on selvästi miehelle sydäntä lähellä ja pöydällä on komea Mauritiuksella pidettyjen kalastuskilpailuiden palkinto.
Pihlajasaaresta ei puutu mitään. Lähellä olevassa Kääpälässä on avautunut pitseria, Vuohijärvellä on hyvä kauppa. ABC Tuohikotista on hyvä hakea pikkutavaraa.
– Kun auto on käytössä, se on sama ajaako viisi vai kymmenen kilometriä. Oppii ennakoimaan ja ostaa kerralla tarvittavat. Täällä on kaikki, mitä tarvitaan.
Kodin lisäksi kylällä on Loukoilla toinenkin mieluinen paikka. Reijo lunasti Pihlajasaaresta läheisen tilan, jonka metsän hän laittoi Metso-suojeluun.
– Siellä on sellaisia puita, mitä olisi ollut häpeä kaataa. Siellä on kiva käydä kävelyllä.
Perunaa pöytää
Vuonna 1998 perustettu Frantsin Peruna Oy työllistää ympärivuotisesti neljä henkilöä. Perunaa viedään Kouvolan alueen lisäksi Kotkaan ja Lappeenrantaan. Jari Frantsin mummo teki jo pienessä mittakaavassa perunanviljelyä. Isänsä kanssa Jari on vienyt toimintaa suurempimuotoiseksi.
– Saraturve ei ole paras mahdollinen perunanviljelyyn. Se on hieman haastava maaperä, mutta toimii kyllä. Ideaali maa olisi hiesua. On tämän kanssa tultu kuitenkin toimeen.

Frantsilla viljellään useampia lajikkeita perunaa. Yhteen ei voi luottaa.
– Kokeillaan aina paria uutta lajiketta, ja sitten on kolme tai neljä päälajiketta. Ei kannata laittaa kaikkia perunoita samaan koriin, Jari toteaa.
Toiminta on tasaantunut vuosien varrella. Yrityksellä oli toki nousuvaihe, mutta Jari toteaa viisaasti, että ei siitä ole apua, vaikka kuinka juoksee.
– Jos lisää tuotantoa, tarvitaan lisää työväkeä, hallia, peltoa. Laajenee liikaa. Meillä ei ole siihen tarvetta. Jos on tyytyväinen siihen mitä on, niin miksi lähteä itseään rikkomaan havittelemalla suurempia.

Jarilla ei ole pitkä työmatka sillä hän rakensi pari vuotta sitten tällä hetkellä kylän uusimman rakennuksen pihan toiselle puolelle. Hän asuttaa sitä puolisonsa ja heidän kahden pienen lapsensa kanssa.
Jari on viljellyt perunaa nyt 31 vuoden ajan.
–Tuona aikana olen aivan varmasti joka päivä sanonut sanan peruna ja ollut perunan kanssa jotenkin tekemisissä.
Peruna pysyy myös omassa ruokapöydässä. Eihän riisi ja makaroni ole mitään.
- Laura Parkko