fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pitsipääkaupunki

Raumaa kutsutaan syystä Suomen pitsipääkaupungiksi. Perjantaina 23. heinäkuuta 1971 Pinnalana tunnetun taidemuseon pihassa avattiin historian ensimmäinen Rauman Pitsiviikko.

Pitsiviikko on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä kaupunkifestivaaleista.

Tavoitteena on siirtää mahdollisimman paljon ilmoitellusta ja valmistellusta ohjelmasta ensi vuoteen. Jollakin tapaa Pitsiviikkoa pyritään tänäkin kesänä toteuttamaan, miten nyt poikkeustilanteeseen sopii.

Vuosisatojen ajan ovat raumalaiset nyplääjät taituroineet knypylöillään luoden pellavalangasta ihastuttavia pitsikuvioita. Vanhalta kansalta levisi perimätietona, että Raumalla olisi nyplätty jo 1500-luvulla. Tarinat ovat suoranaista legendaa.

Pitsejä esiintyy 1600-luvun raumalaissukujen perunkirjoissa. Vanhin tiedossa oleva säilynyt kirjallinen todiste on 1750-luvulta. Kirkon kuulutuksen taustalla on pieni paperinpala. Siinä kerrotaan, kuinka eräs kunniallinen ihminen on pudottanut reestään nypläystyynyn. Löytäjä sai ystävällisen pyynnön arvokkaan esineen palauttamisesta oikealle omistajalleen.

Pitsinnypläys oli mukana nostamassa Raumaa vahvaksi teollisuuskaupungiksi. Raumalainen pitsinnypläys kukoisti etenkin 1700-luvun lopulta 1840-luvulle. Silloin raumalainen pitsi koristi muodikkaiden tykkimyssyjen reunoja.

Pitsiviikkojen monipuolisuudesta kertoo jotakin se, että 1993 Äijänsuon jäähallissa pelattiin ensimmäinen Pitsiturnaus. Kesähelteiden keskellä saatiin runsaasti paikalle jääkiekon ystäviä.

2017 Pitsimissi Salla Valoa kuljetettiin ympäristöystävällisesti. (C) Hans Lehtinen
2015 Pitsimissi Jenni Peräinen juttelee lasten kanssa. (C) Hans Lehtinen
2014 Pitsimissi Riikka Uusitalosta otettiin yhteiskuva parin herrasmiehen kanssa. (C) Hans Lehtinen

Pitsimissejä

1978 Jaana Saarnio valittiin Pitsimissiksi. Siitä lähtien voittaja on valittu vuosittain. Tältä kesältä Pitsimissi/Miss Lace siirtyy näillä näkymin syksymmälle.

Useita kilpailijoita on nähty Miss Suomi -finaaleissakin. Esimerkiksi vuoden 1988 Pitsimissi Kirsi Syrjänen, myöhemmin Westerlund, oli vuoden 1992 Miss Suomi. Hän otti useampaan kertaan 90-luvulla itselleen kisojen vetovastuun. Valitettavasti Kirsi menehtyi tänä keväänä, sairastettuaan pitkään.

40. Pitsimissi oli Salla Valo. Juhlavuonna 2017 finaalia oli katsomassa 18 aiempaa Pitsimissiä kisan kaikilta vuosikymmeniltä.

Vuoden 2019 Pitsimissiksi kruunattiin 24-vuotias raisiolainen Milja Saarinen.

Kenties hiukan yllättäen Pitsimissikisan perusti Suomen Punaisen Ristin Rauman osasto. -Ei oo ikinä ollut Rauman tori näin piukassa väkeä!, totesi ensimmäisen kisan aikaan järjestystä tarkkaillut poliisi.

Aiemmin Raumalla oli järjestetty Miss Rauma-kisoja, tiettävästi viimeksi 60-luvulla.

Kisan alkuvuodet poikkesivat huomattavasti nykyisestä. Kisaajia kutsuttiin mukaan jopa suoraan torilta katsojien joukosta. Ilmoittautuminen loppui vasta muutamaa tuntia ennen kisaa. Vaatteet olivat omat. Taisi nuorin Pitsimissi olla 15-vuotias valintansa aikaan. Nykyään hakijoiden täytyy olla täysi-ikäisiä.

Kilpailuun on osallistuttu vuosien varrella monelta muultakin paikkakunnalta kuin Raumalta. Kymenlaaksosta oli ainakin vuoden 2015 finalisti Carita Pesonen. Tämä kotkalainen valittiin toiseksi pitsiprinsessaksi.

Pitsiviikko on vuosikymmenien ajan ollut perinteisin ajankohta Pitsimissikisalle. Vuosituhannen vaihteen paikkeilla kisa järjestettiin parina vuotena silloisessa Pihapiirin Kevätnäyttelyssä. Paikkana oli Rauman talviurheiluhalli ja ajankohtana huhtikuu.

Vuosituhannen vaihteessa kampaaja Soili Vahala otti kisan järjestettäväkseen. Vuonna 2004 kisa pidettiin aikuisille. Se ei kuitenkaan sopinut kisan luonteeseen. 2012 jälkeen Soili Vahala myi kisan yritykselle nimeltä Dentelle Rauma. Sen omistavat Riikka ja Hans Lehtinen. Dentelle tulee ranskan kielestä ja tarkoittaa pitsiä. Riikka ja Hans auttoivat Soili Vahalaa jo vuodesta 2004 lähtien.

Janne Kousa

Artikkelikuva: 2018 Pitsimissi Amanda Teuho keskellä pitsistä potrettia. (C) Hans Lehtinen

2013 Pitsimissi Milla Romppanen on päässyt näyttämään käsityötaitojaan. (C) Hans Lehtinen
2016 Pitsimissi Ulrika Mäkinen halattavana. (C) Hans Lehtinen
Vuoden 2019 Pitsimissi Milja Saarinen oli viime Matka-messuilla kertomassa Rauman pitsiviikoista. JK
Jaa artikkeli: