fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pleksin toisella puolen

Hälytysääni ehtii kuulua neljä kertaa. Puhelimeen vastaa varsin pirteällä äänensävyllä

liki elokuvamaista amerikanenglantia puhuva 28-vuotias tuore isä.

Keskustelun jo päästyä vauhtiin monella kestäisi vielä tovi tajuta hänen olevan huippu-urheilija, joka on joutunut estymään ammattinsa harjoittamisesta.

Yhdysvaltain kaakonkulmilta Suomen kaakonkulmille joitakin viikkoja sitten työnsä perässä palannut nuorehko herra kertoo aikansa käyneen pitkäksi – ikään kuin viikonpäivät sulaisivat toisiinsa kiinni.

Hän muistelee käyneensä kaupassa kaikkiaan kahdesti tultuaan takaisin kylmään pohjolaan. Karanteenitodellisuutta pystyi pakenemaan unimaailman lisäksi vain luontoon.

Onneksi edes sinne! Voisin jo sanoa rakastuneeni Kouvolan luonnonläheisyyteen. Omaa rauhaa saa missä tahansa ja metsää on joka puolella. Tavallisesti lenkkeilen siellä koirieni kanssa mutta koska nykyään on mentävä soolona, laitan vain kuulokkeeni päähän ja päästän itseni metsään ajelehtimaan kauas arjen murheista.

Hän on Trevor Mingoia. Kutsukaamme häntä etunimellä jo pyhän yksinkertaisuuden vuoksi.

Vuorokausi synnytysosastolla

Joudumme tyytymään ruoka- tai kahvitärskyjen sijaan puhelinlankoihin. Trevorin työnantajan on jääkiekon liigaseurana noudatettava melko äärimmäisiä säädöksiä työntekijöidensä turvallisuuden takaamiseksi.

Maahantulokaranteenista aikaerorasituksineen on jo selvitty; jokainen päivä täällä on taas yksi askel eteenpäin.

On muuten Mingoian perheessä tapahtunut paljon Trevorin ensimmäisen Kouvolan talven jälkeen!

Poikamme Felix syntyi 11. heinäkuuta. Tuo tapahtuma ihan oikeasti käänsi elämäni päälaelleen. Lasketun ajan odotus muodostui lopulta hieman stressaavaksi synnytyssairaalamme tilanteen suhteen, mutta kaikkiaan oli täysin oikea valinta antaa hänen syntyä Yhdysvalloissa.

Pääsimme vaimoni Ellen kanssa viettämään kesällä uskomattoman paljon aikaa pienokaisemme kanssa. En malta odottaa heidän viisumiasioidensa järjestymistä eli jälleennäkemistämme.

Siinä, missä yhä useampi suomalainen tapaa naurahtaa Yhdysvaltain sosiaali- ja terveydenhuollolle päin näköä, Trevor pitää kokemistaan vaikeuksista huolimatta amerikkalaista hoitoa arvossaan.

Vuorokauden eläminen keskellä synnytystä oli äimistyttävä kokemus. Tultuamme synnytysosastolle meille asetettiin niin tiukat ehdot saattajien lukumäärän suhteen, että doulamme (toim.huom. synnytyksen tukihenkilö) estyttyä tulemasta jäin vaimoni ainoaksi mukanaolijaksi. Jälkiviisaana voisin sanoa koko tapahtuman stressanneen vähemmän kuin odotin, mutta Elle tuskin olisi samaa mieltä tästä. Hän kävi sellaisen rääkin läpi, etten ikipäivänä voisi kuvitella pystyväni samaan.

Jatketaan siitä mihin jäätiin

Jollei asia ole tähän mennessä vielä valjennut kansan syvimmille riveille, todettakoon, että Trevorin palkanmaksajan Kouvolan KooKoon edellinen työsesonki päättyi täysin odottamattomaan katastrofiin.

Jääkiekkoliigan 60 ottelun runkosarja ehdittiin pelata viimeistä kierrosta vaille valmiiksi, kun tartuntatautitilanne sai liigaseurat päättämään yksissä tuumin kauden lopettamisesta kesken.

Aiempina liigakausinaan alisuoriutunut, vasta puolentoista vuoden takaisen valmentajanvaihdoksen henkiin herättämä KooKoo olisi päässyt ensi kertaa historiassaan liigan pudotuspeleihin. Ne jäivät täysin pelaamatta, Suomen mestaruutta ei jaettu kenellekään.

Sen kaiken päättyminen viidenteen sijaan viidentoista joukosta tuntui monista murskaavalta.

Särki siinä sydämensä, kun alussa koitti tiedostaa raakoja tosiasioita. Yhteinen tähtäimemme vain pyyhkiytyi pois näkyvistä, se lakkasi olemasta. Urani seuraava siirto oli ja jäi siinä hetkessä vielä auki. Itsestäni sivuun, erityisesti nuo kannattajamme olisivat ansainneet niin paljon enemmän kuin pelkän äkkikuoleman.

Liigan jäätyä kesken maaliskuun puolivälissä seurat järjestivät ulkomaalaispelaajilleen suurella kiireellä paluulentoja kotimaihinsa.

Kellään ei ollut varmoja tietoja viimeisten lentojen ajankohdista eikä suurimmalla osalla aavistusta siitä, milloin ja miten työ jatkuisi, jos se ylipäätään voisi jatkua.

Kuinka langan päässä oleva Trevor koki odottamattoman kotiinpaluunsa?

Suoraan sanoen emme käyneet pitkään aikaan juuri missään. Delawaressa, jossa vielä asuimme, oli silloin koko maan tiukimmin vartioidut pakkokaranteenilait. Elokuvaillat koiriemme seurassa tulivat todella tutuiksi kevään mittaan, eikä ollut oikein mitään jännittävää sisältöä koko elämässä.

Paitsi Felix. Ja kaikki perheen yhteinen aika.

Oma koti kullan kallis

Perheenlisäystään ennakoiden Mingoiat ostivat loppukeväästä uuden kodin Etelä-Carolinan osavaltiosta. Vasta talokauppojen ja asettumisen jälkeen elämä alkoi hiljakseen uudelleen, kun rajoitukset lieventyivät sekä toiseen osavaltioon muuton että rajoitteiden purkamisen ansiosta.

Esimerkiksi punttisalille ei päässyt lainkaan ennen kesäkuun loppua. En mielelläni valita asioista, mutta salien jälleen auettua tullut maskipakkokin vähän ärsyttää. Mutta entä vajaat kolme kuukautta pelkkää kotoa käsin treenaamista? Syvältähän se oli.

Luistelemaan sentään pääsin useammin kuin monina viime kesinä yhteensä. Taidettiin kaikkiaan kymmenen kertaa käydä jäillä vanhalla tutulla porukalla.

Ajomatkaa perheen uuden kodin sekä Trevorin synnyinkaupunki Fairportin välille jää kuutisen tuntia.

Hänelle ei järjestynyt mahdollisuutta päästä viettämään aikaa omien vanhempiensa kanssa koko tauon aikana. Se jätti jälkeensä ikävää, mutta muuta hän ei usko hampaankoloonsa jääneen.

Omaisia ja ystäviä oli tietenkin ollut ikävä koko talven. Heidän lisäkseen kaipasin sitä tiettyä kodikasta mukavuusaluetta, siis ihan pienimpiäkin arkisen kuuloisia juttuja, mitkä tekevät kotimaasta minulle kotimaan. Yhdysvaltoihin takaisin tultuani huomasin jääväni usein ulos esimerkiksi lueskelemaan katukylttejä ja muita opasteita ihan vain, koska näin niitä pitkästä aikaa englanninkielisinä!

Vaimoni vanhemmat asuvat nyt samassa kaupungissa Etelä-Carolinassa kuin me. Oli onni, että saimme olla paljon tekemisissä heidän kanssaan.

Tässä kohtaa haastattelija haluaa kääntää koti-ikäväasetelman päin vastoin ja tiedustella, minkälaisia asioita pohjolasta saattaisi jäädä kaipaamaan lähtiessään rapakon taakse.

Trevorin vastausta voi ainakin stereotypioihin nähden kutsua yllättäväksi.

Kouvolasta olisin ilomielin halunnut ottaa mukaani suomalaisten lämminhenkisyyttä ja jakanut sitä ympärilleni kotipuolessa. Meillä päin ollaan hieman rujompiluonteisia, ei esimerkiksi tervehditä muita ihmisiä. Suomessa ollaan minun kokemusteni mukaan todella läheisrakkaita ja välittäväisiä.

Miksi jäädä Kouvolaan?

Uran jatkumisesta Suomessa ja Kouvolassa ei vielä juhannuksen aikoihin tiennyt edes Trevor itse.

Sopimuksettomassa ja neuvottelemattomassa tilanteessa vuoden jatkokontrahti syntyi, kun työntekijä ilmoitti työnantajalleen olevansa käytettävissä myös seuraavalla kaudella.

KooKoon hankinnat ja värväykset ovat päävalmentajana toisen kautensa aloittavan Jussi Ahokkaan sekä seuralegendaksi nousseen urheilutoimenjohtaja Jarno Kultasen yhteistä käsialaa.

…On minulla agentti mutta tänä kesänä soitin Jussille ihan itse jutellakseni jatkosta. Viime vuonnakaan agenttini ei puhunut päälleni vaan autettuaan muutamissa keskustelukontakteissa antoi minun hoitaa puhevälit itse Jussin ja Jarnon kanssa. KooKoon organisaatioon on aina ollut helppoa olla yhteydessä.

Valmennuksen lisäksi Jussi on erinomainen ihmisjohtaja. Hänen avullaan opin itse viime talvena käsittelemään tunteitani terveemmillä tavoilla, kun ensi kertaa satuin menettämään otteeni ja jäin niiden vietäväksi. Jussi on helposti lähestyttävä ja seurattava jätkä, joka osaa sytyttää pelaajansa hakemaan häntä varten mestaruuspokaaleja.

Trevor Mingoialla on taito tarkastella omaa henkilökohtaista kehitystään analyyttisesti – sekä menneessä muodossa että futuurissa.

Mentaliteetti kuulostaa selkeältä: Hän kertoo tahtovansa tulevalla kaudella näyttää joukkuetovereilleen enemmän esimerkkiä työmoraalin kantamisessa ja johtajuudessa.

Joukkueeseen ja seuraan mentäessä puheeksi nousee termi ”voittamisen kulttuuri.”

Tämänkautinen kokoonpanomme on paperilla vähintään yhtä kelpo kuin viimekautinen. Nuorennumme entisestä, mutta jatkavilla konkareilla on kylliksi kokemusta, jotta pelitapa saadaan opetettua. Aleksander Bonsaksenissa meillä on työteliäs, taidokas ja helposti pidettävä kapteeni, joka osaa tukea muita pelaajia ja Jussia. Erityisesti odotan pääseväni pelaamaan yhdessä Kyle Platzerin kanssa.

Epävarmuustekijöitä

Liigakauden alkaminen aiotusti lokakuun alussa näyttää yhä epävarmalta.

Harjoitusotteluita varten KooKoo on rajannut Lumon-areenan maksimikapasiteetin 2000 katsojaan sekä suositellut vahvasti erilaisten suojavälineiden käyttöä.

Tulevien viikkojen yhteiskunnallinen kehitys ratkaissee, onko kiekkokauden aloittaminen lokakuussa kannattavaa tai edes mahdollista.

Kun tuo mahdollisuus viimein tulee puheeksi, Trevor painottaa olevansa erittäin huolellinen huolettomasta sävystä huolimatta.

Hän vertailee Suomen ja Yhdysvaltain päivittäisiä tartuntamääriä, jotka tällä hetkellä eroavat toisistaan suurin piirtein kolmella nollalla.

Riskien välttäminen kuuluu luonteenpiirteisiini ja tässäkin asiassa toivon johtajuutta esimerkin voimin. Yhteinen pelikirja pysyy parhaiten kasassa, kun päivittäisen tekemisen tasokkuudella ruokitaan omaa ja toisten motivaatiota. Liigan, seurojen ja pelaajien yhteistyöllä pidetään paras huoli siitä, että koronavirus pysyy poissa.

Se tärkein

Tämän jutun lähtökohta on otsikon mukaisesti tutustua ammattilaisurheilijaan pleksin toisella puolen. Ei kaupan kassoilta tutun suojapleksin eikä edes kypärään kiinnitettävän pleksivisiirin, vaan juuri sen jääkiekkokaukaloa ympäröivän ja alati ryskyvän muoviaidan ulkopuolella. Toisin sanoen oikeassa, elävässä elämässä – ja etenkin tämän kyseisen haastateltavan kohdalla positiivisuuden kautta.

Sen takia viimeiseksi ei ole säästetty esimerkiksi kivikovaa taktiikkakysymystä vaan pikemminkin jotain aivan muuta. Trevor Mingoia, mistä poikasi on saanut nimen Felix?

Minä ja Elle pidimme molemmat Felixistä nimivaihtoehtona – ja mikä parasta, se kulkee suvussa. Vaimoni isoäidin isän nimen valitseminen on myös kumarrus taustalta löytyviä ranskalaisia sukujuuria kohtaan.

• Teksti: Otso Virtanen

– Ei tätä tunnetta voi kuvailla sanoin. Viimeiset 24 tuntia ovat olleet elämäni ihmeellisimpiä. Sain juuri pitää ensimmäistä kertaa omaa poikaani sylissä. (Kuva kotialbumista)

Artikkelikuva: Kentällä Trevor Mingoia on lyhyessä ajassa opittu tuntemaan työmyyränä, jonka hymy ei näytä hyytyvän kylmimmilläkään jäillä. Kuva: Ella Taponen / KooKoo 

Lue myös: Elämässä mukana, otteluissa tukena

Jaa artikkeli: