Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pohdintaa: Omimista

Tuntuu, että keskustelu kulttuurivaihdosta on vaihtunut puheeseen kulttuurien omimisesta. O tempora, o mores! Oi aikoja, oi tapoja! Milloin mahtaa tulla sovinnon viikko? Yhteistyön viikkokin voisi olla mukava. Jos nämä ovat jo olemassa, niin enpä sitten ole kuullut niistä.


Kulttuureita ei kannata vertailla kilpailunäkökulmasta. Ne ovat kehittyneet erilaisiksi eri olosuhteissa. Köyhät ihmiset aavikolla eivät mieti lähteäkö limusiinilla vai taksilla hotelliin. Tapa elää eroaa monien taustatekijöiden vaikutuksesta. Ja näiden tuntemus lisää ymmärrystä erilaisista tavoista elää.

Aivan sama, mikä ihonväri tai uskonto köyhällä on, ei hän uiskentele kattohuoneiston uima-altaassa ja siemaile juomiaan stereoiden pauhatessa aariaa, teknoa tai muita säveltuotoksia. Voi tällaista toki tapahtua, jos kyseessä on kirjallisuudesta ja elokuvista tuikituttu paikanvaihtoasetelma. Jonkinlainen nykypäivän Prinssi ja kerjäläispoika- kertomus todellisten henkilöiden kera olisi siis nähtävillä.


Nykytermillä voisi sanoa, että valtava määrä ihmisiä on toimeentulorajoitteisia. Mieluusti sitä useimmat omistaisivat enemmänkin riihikuivaa. Ja tämä on yksi niitä tekijöitä, jotka yhdistävät monia ihmisiä. Ja rahasta on myös usein kyse, kun jokin asia nähdään ongelmana. Raha on vaihdannan välineenä myös resurssi, jota käyttämällä voidaan vaikuttaa asioiden kulkuun.


Jos siis jossakin keksitystä asiasta maksettaisiin lisenssimaksu, niin nähtäisiinkö asian käyttämistä enää ongelmana? Ongelmallisuutta tuo toki se, ettei monistakaan asioista voi tietää kuka ja missä ne alkujaan keksi. Käytännöllisempää taitaisi olla, että jos joku esimerkiksi haluaa tiettyyn kulttuuriin liittyvän vaatteen käytettäväkseen, sen saisi sieltä tarinan kera ostettua.


Nykyään tiedonkulku helpottaa monia asioita. Toisia kulttuureita on huomattavasti helpompi tuntea kuin aikoinaan. Toisaalta informaatiotulvassa voi unohtua syvällisempi tarkastelu. Jokin hyvä oivallus tuottaa levitessään etua ympäriinsä. Onko sillä enää merkitystä kuka sen ensimmäisenä kehitti?


Jos oikein karkeasti jakaisi ihmiset kahtia, saataisiin esimerkiksi hyväntahtoiset ja pahaa haluavat. Virheitä tekeviähän kaikki ovat, mutta pyrkimykset vaihtelevat. Löyhempi jako jättää väliin vähintäänkin harmaan alueen, jolla olevien ihmisten teot ovat ristiriidassa siihen, mitä he esittävät ajavansa. Kaikkien asioiden ja ajatusten ei siis ole hyvä levitä. Toisien kohdalla leviäminen taas on erittäin kannattavaa. Ja niissä myös eri kulttuurien keskinäinen vuorovaikutus on eduksi.


Hyväntahtoiset haluavat oppia muilta pitääkseen yllä kehityksen kiertokulkua. Kaikkien ei tarvitse keksiä kaikkea hienoa itse, voidakseen käyttää sitä. Mitä on yksikin ihminen tehnyt, on siitä ihmiskunnan keskuudessa ansiota. Valitettavasti joskus seuraa harmiakin huonojen asioiden levitessä.


Jos joku keksii jotakin myyvää on todennäköistä, että matkijoita ilmestyy. Haaste heistä syntyy, jos tuote tai palvelu on vähintään yhtä hyvä ja halvempi. Tai vaikka rahaa ei vaihdettaisi, jos matkija saa enemmän huomiota, voi aiempi tekijä jäädä syrjään. Mutta siinä tilanteessa voi valita jääkö rannalle ruikuttamaan, vai kehittääkö taitoa, tuotetta tai muuta ja näyttää että on parempi. Niin, että siinä vaiheessa kun matkiminen harmittaa, voi näyttää jo osaavansa tehdä paremmin. 


Sanotaan että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. Mutta mitä useampi kokki, sitä enemmän voi syntyä soppia. Sitä enemmän on vaihtoehtoja, mistä valita. Ja sitten on myös todennäköisesti parhaimmat mahdolliset sopat tarjolla. Se, että voi halutessaan vaikka herkutella karjalanpiirakalla ja munavoilla katsoen japanilaista animea, tai soittaa levyltä Finlandiaa taatelikakkua syöden, on osoitusta kulttuurien vuorovaikutuksesta. Ja mahdollistaa vaihtelua, jonka määrään jokainen voi itse vaikuttaa. Etsipä sitten vaihtelua maan- tai maailmanlaajuisesti.

  • Janne Kousa
Jaa artikkeli: