Tuosta saa muuten teellä leipää. Juu, ihan raapustettavalla, ei juotavalla vaihtoehdolla. Enkä nyt painosta: -Tee leipää. Mutta jos teet teeleipää, niin saat kyllä jauhot suuhun muiden raaka-aineiden kanssa. Setsuuri on hapanimelää. Sen tapaista leipää on ennen tehty laajalti Länsi-Suomessa. Siellä nimityksenä oli varikoinen, tai varileipä.
Kuten monella leivällä ja puulla, on sensuurillakin juurensa. Lienee sieltä ihmishistorian alkuhämäristä ollut jo tapana, ettei aivan kaikkea talleteta, tai kerrota tavalla, tai toisella. Kaikkea ei myöskään tiedä, tai muista. Ensimmäisestä jutustani on vierähtänyt päälle viisitoista vuotta. Kolumneista ensimmäinen oli puolestaan ties milloin. Aikaa on vierähtänyt siitäkin, kun ensimmäisen kerran käytin vertauksia. Mutta voineeko sitä pitää sensuurina, että jättää tekstiin tulkinnanvaraa?
Syrjään olen laittanut asioita ihan tarkoituksella monet kerrat. Sanat ovat voineet näppäinten kautta päätyä hyvinkin ärtsyksi kokoelmaksi. Tajunnanvirtana sanat ovat viipottaneet sitä rataa, että punaiset langat ovat voineet mennä pahastikin umpisolmuun.
Pyrkimyksenä on jo pitkään ollut, että lehti sopisi perheen yhdessä katsottavaksi. Siispä tietyt vitsit ovat joutaneet mappi ööhön heti kättelyssä. Olen myös valinnut TV-vinkkejä bumerangina palannutta kirjaideaani mukaillen. Kirjan ideana kun oli asettaa ohjelmien yläikärajaksi K-12. Kotiseutu on lisäarvona, joten osittain Valkealassa kuvattuna on Tuntematon sotilas voinut tehdä poikkeuksen.
Rajaamista olen ulottanut esimerkiksi ylistyssanoihin. Tehköön jokainen katsoja itse päätelmät siitä, onko komedia hulvattoman hauska, tai draama hyvin koskettava.
Nykyistä TV-vinkkiosiota voi hyvin pitää aiempaa versiota avoimempana. Kanavia on enemmän mainittuna, ja kuvat kertovat lisää ohjelmista. Mutta rajaamista se vaatii. Ohjelmalista on pitkä, ja kuvia on runsaasti valikoitavana. Mutta en ole kertaakaan häirinnyt minkään kanavan lähetyssignaaleja, joten mainitsemattomuus ei ole estänyt ketään katsomasta jotakin. Jos minulla olisi joku vipstaakkeli, joka estäisi katsomasta vinkkilistan ulkopuolelle jääneitä ohjelmia, se olisi jo melkoista sensuuria.
Ei pidä uskoa kaikkea lukemaansa, näkemäänsä ja kuulemaansa. Onhan tämä tullut jo Valkealassakin nähdyistä taikuriesityksistä ilmi. Myönnettäköön, että ovat taikurit löytäneet jotenkin höynäytysvivun vedettäväksi. Ja kun en tiedä missä se on, en voi lukita sitä käyttökelvottomaksi.
Kun jokin asia tieten tahtoen estetään, pitäisi syyn olla painava. Tietty sisältö voi aiheuttaa lapsille ja nuorille traumoja ja tuntua aikuisestakin pahalta. Mutta päätös esimerkiksi luetuista kirjoista, tai katsotuista elokuvista on talouskohtainen. Joka tapauksessa viisastuminen on kestävämpi vaihtoehto kuin sensurointi. Viisas miettii esimerkiksi sitä, onko kuultu, nähty, tai luettu yhteneväinen todellisuuden kanssa. Tai kannattaako aineistoon tutustua.
Sen sijaan, että jonkun näkökulman sensuroi, olisi hyvä pohtia avoimesti, miksi joku ajattelee niin. On asioita, joista lukeminen, tai kuuleminen on kamalaa. Ja kuvia, jollaisia ei pitäisi olla olemassa. Mutta jos ikävistä asioista vaietaan, estääkö se niiden uusiutumista? Jokainen voi vaikuttaa asioihin todennäköisesti enemmän, kuin uskoo kykenevänsä.
Eräässä surullisessa tapauksessa rikoksen tekijä oli saanut ihmisiltä rahaa toteuttaakseen rikoksensa. Tieto tapahtuneesta lisää tuskaa. Mutta henkilön tunteminen ja rahoituksen estyminen olisi voinut tuoda paremman lopputuloksen. On siis yksioikoista sanoa, että tieto lisää tuskaa. Tieto voi myös vahvistaa ja auttaa. Se voi lohduttaa, se voi koskettaa ja pelastaa. Jos siis rajaa tietoa, on oltava hyvin viisas, jotta lopputulos vie mahdollisimman hyvään.
Janne Kousa
