fbpx

Olet lukenut 0/6 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Pohjoista mytologiaa


Peter Madsenin sarjakuvien pohjalta tehty Valhalla sai ensi-iltansa 20. maaliskuuta. Sarjakuvan pohjalta 1986 julkaistua animaatioelokuvaa selvästi synkeämpi fantasiaelokuva on ikärajaltaan k-12. Elokuva on jännittävä aikuisellekin, joten kannustan pitäytymään ikärajassa.
Ohjaaja Fenar Ahmad syntyi Tšekkoslovakiassa. Tanskaan hän saapui vuonna 1986 irakilaisena pakolaisena. Uutuus on huomattavasti uskollisempi mytologian juurille kuin Marvelin versio.
Valhalla on tummanpuhuva, hevimäinen jopa. Luonto on uljaan karua ja katsoja siirtyy aikaan kauan sitten. Elokuva pyrkii selvästi näyttämään Hollywoodille, miten elokuva Valhallasta tehdään. Teknologiataiturien rooli on merkittävä, mutta pitkälti elokuvan visuaalisuus kuitenkin nojaa luonnon näyttävyyteen. Ajoittain kuva heiluu häiritsevästi. Varsinkin kun katsoin elokuvaa toisesta rivistä. Kameratyöskentelyyn olisi voitu panostaa enemmän. Osan erikoislähikuvista koin häiritsevän rajattuina. Sateenkaarella kävely on huikeaa nähtävää.
Sarjakuvan kepeän humoristiset otteet ovat poissa tai ainakin vähäisiä. Uusimpia tarinoita ei suomeksi ilmeisesti ole julkaistu, joten on vaikea tietää, onko tyttöenergia niiden pohjalta otettu vai elokuvantekijöiden lisäystä. Urhoollisuutta tarvitaan kuitenkin eri henkilöiltä, joten onnettoman avuttomaksi ei ole ketään hahmoista tehty. Apua tarvitsevaksi toki kuitenkin.

Röskva (nostettavana) ja Tjalfe ovat ihmislapsia jumalten alueella. Kuva: C Oy KinoScreen Illusion ltd

Valhalla

Fenar Ahmad puhui äitinsä kanssa vain arabiaa. Hän halusi tietää viikingeistä ja heidän uskomuksistaan. Peter Madsenin Valhallasta tuli hänelle hyvin tärkeä. Elokuvan kautta hän toivoo välittävänsä viestin, että eniten tarvitsemamme ihmiset eivät ole heitä, joita palvomme ja ihannoimme, vaan heitä, jotka pidämme sydäntä lähellä.
Kaikkinensa elokuvan ote tanskalaiseen mytologiaan on kunnioittava. Osalla näyttelijöistä on hyvin varmasti sukujuuria Tanskan ulkopuolella. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että roolin istuvuus on ollut kaikkinensa palkkausperuste. Thorin esittäjä tulkitsee hahmon jämerimmin mitä tiedän.
Elokuvassa näyttelevät muiden muassa Röskvana Cecilia Loffredo, Tjalfena Saxo Moltke-Leth, Thorina Roland Møller ja Lokina Dulfi Al-Jabouri.
Lopputekstejä katsellessa huomasin, että siinähän on ihan suomalainen nimi. Elokuvan meikkisuunnittelija Salla Yli-Luopan aiempiin elokuviin kuuluvat vuoden 2017 Tuntematon sotilas, Rölli ja kultainen avain sekä Joulutarina.
Valhalla tulee muinaisnorjan sanasta Valhöll, ”kaatuneiden soturien sali”. Valhallassa asuivat sankarivainajat skandinaavisessa mytologiassa. Jumala Odinin saliin valkyriat toivat urhoollisesti kuolleet soturit ja muut Odinin suosikit nauttimaan juomingeista ja syömingeistä. Mytologiassa soturit kuitenkin jatkavat taisteluaan päivästä toiseen. Klassisen musiikin kuulijoille valkyrioista tulee mieleen Richard Wagnerin Valkyyrioiden ratsastus. Monet kerrat populäärikulttuurissa käytettyä sävelmää kuullaan esimerkiksi Small soldiers – Pienet sotilaat -toimintakomediassa.

JK

Kuvat: C Oy KinoScreen Illusion ltd
Artikkelikuva: Sateenkaari tuo elokuvaan visuaalista kevennystä.

Jaa artikkeli: