fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Poliisitiedotteista 28.9.-5.10.

Poliisi varoittaa huijareista, jotka pyrkivät vanhusten asuntoihin esimerkiksi palovaroitin- tai vesivahinkotarkastajina esiintyen

05.10.2020 klo 15.11 Helsinki

Poliisi tutkii useita tapauksia, joissa eri puolilla Helsinkiä asuvien vanhusten koteihin on tultu sepitettyjen kertomusten varjolla ja anastettu omaisuutta, kuten arvokkaita koruja ja pankkikortteja. Varastettujen pankkikorttien ja urkittujen tunnuslukujen avulla on tileiltä viety satoja tai jopa tuhansia euroja. Huijarit ovat esiintyneet esimerkiksi palovaroitintarkastajina, vesivahinkotarkastajina, huoltomiehinä ja pankkitoimihenkilöinä.

Osassa tapauksista huijarit ovat ottaneet vanhuksiin etukäteen tai jälkikäteen yhteyttä puhelimitse. Joillain on ollut mukanaan korttimaksupääte ”tarkastuskäynnin” maksamista varten.

– Ilmiö ei ole uusi, mutta on taas nostanut päätään. Erilaisia tarinoita on monia ja on hyvin mahdollista, että myös tekijöitä tai tekijäryhmiä on useita. Tapauksia yhdistää se, että huijauksen kohteet ovat hyvinkin iäkkäitä henkilöitä, jotka ovat ikänsä puolesta erityisen haavoittuvassa asemassa. Poliisin tiedossa on vastaavia tapauksia myös muualla pääkaupunkiseudulla, kertoo rikostarkastaja Markku Heinikari Helsingin poliisilaitokselta.

Tapausten tarkkaa määrää on hankala arvioida, koska tekotavat ja tapahtumapaikat vaihtelevat. Uusia tapauksia tulee poliisin tietoon viikoittain.

– Viimeksi tänään Helsingin käräjäoikeus vangitsi todennäköisin syin törkeästä varkaudesta epäiltynä miehen, jonka epäillään erehdyttäneen vanhaa rouvaa esiintymällä vesivahinkotarkastajana ja vieneen asunnosta erinäistä omaisuutta. Epäiltyjä on siis saatu myös kiinni, vaikka osa jutuista on niin kutsutusti pimeitä.

Jos ovelle ilmestyy henkilö, jota epäilee huijariksi, kannattaa henkilöä tai henkilöitä pyytää poistumaan ja soittaa hätänumeroon 112. Jos huijari onnistuu varastamaan pankkikortin, tulee se välittömästi sulkea soittamalla oman pankin sulkupalveluun. Sulkupalvelun numero kannattaa olla tallessa ja helposti saatavilla.

Jos on joutunut vastaavan rikoksen uhriksi, asiasta voi tehdä rikosilmoituksen myös jälkikäteen joko lähimmällä poliisiasemalla tai sähköisesti netissä: https://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus.

– On tärkeää, että vanhusten läheiset kertovat heille, että tällaista rikollista toimintaa tapahtuu ja sopivat vanhuksen kanssa, miten toimia, jos joku pyrkii sisälle esiintyen esimerkiksi poliisina, putkimiehenä tai palovaroitintarkastajana. Ennen kuin päästää ketään tuntematonta sisään on hyvä varmistaa isännöitsijältä, että henkilöt ovat oikealla asialla liikkeellä.

Helsingin poliisilaitos selvittää lauantaiseen Elokapina-mielenosoitukseen liittyvien tapahtumien kulkua

05.10.2020 klo 13.04 Helsinki

Helsingin keskustassa järjestettiin lauantaina 3.10. iltapäivällä Elokapina-niminen mielenosoitus, josta järjestäjä oli ilmoittanut etukäteen poliisille.

Helsingin poliisi kävi ennen Elokapina-mielenosoitusta järjestäjän kanssa keskustelun mielenosoituksen suunnitellusta kulusta. Järjestäjän kanssa sovitun mukaisesti kulkueen oli tarkoitus matkata Rautatieasemalta Kaisaniemen kautta Hakaniemeen.

Ilmoituksesta ja poliisin kanssa ennakkoon käydystä keskustelusta poiketen noin 150 henkilön joukko teki tiesulun Unioninkadulle noin klo 13. Osa heistä oli kytkettynä toisiinsa ketjuin ja lukoin ja muutama kiinnittyneenä jollaveneeseen.

Poliisi neuvotteli mielenosoittajien kanssa siirtymisestä ja kehotti joukkoa hajaantumaan pois tieltä ja siirtymään, jolloin osa mielenosoittajista siirtyi Kaisaniemen puistoon ja jalkakäytävälle jatkamaan mielenosoitusta. Osa siirtyi Unioninkadulta vilkasliikenteiselle Kaisaniemenkadulle noin klo 16.15, missä joukko sulki ajoradan ja liikenne pysähtyi.

‒ Mielenosoittajien annettiin blokata Unioninkadun liikennettä parin tunnin ajan, vaikka se oli vastoin ennakkoon sovittua. Kun osa ryhmästä irtautui vilkasliikenteiselle Kaisaniemenkadulle, tilanteessa oli tehtävä uusi riskiarvio, toteaa apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen tilanteesta.

‒ Tälle tehtävälle oli hälytetty kaikki saatavilla olevat partiot mukaan. Mielenosoitukseen liittyvissä tehtävissä oli neljän tunnin ajan ollut 24 partiota kiinni. Lauantain alkuillan muita hälytystehtäviä alkoi olla jonossa.

Mielenosoittajia yritettiin kantaa tieltä sivuun, mutta osa palasi takaisin. Jollaan itsensä lukinneita ja liimanneita henkilöitä yritettiin irrottaa, jotta heidät saataisiin kannettua sivuun. Kaikkien henkilöiden kantaminen paikalla olleilla resursseilla ei kuitenkaan ollut mahdollista.

‒ Poliisi pyrki neuvoin, käskyin ja kehotuksin useaan kertaan poistamaan henkilöitä Kaisaniemenkadulta. Lopulta normaalin johtamisjärjestelmän mukaisesti on tehty päätös käyttää sumutetta tavoitteena väkijoukon hajottaminen ja vastarinnan murtaminen, jotta heidät pystyttäisiin kantamaan tai ohjaamaan pois ajotieltä.

‒ Tässä tilanteessa OC-sumutetta pystyttiin käyttämään nimenomaisesti heihin, jotka eivät poliisin käskyjä totelleet ja heitä varotettiin selkeästi ennen kaasun käyttämistä, Kopperoinen toteaa.

‒ Kysymyksiä on tullut myös siitä, miksi poliisi otti mielenosoittajilta vesipulloja pois. Vesipullot siirrettiin jalkakäytävälle, josta ne oli heti saatavilla. Poliisi ei estänyt vesipullojen käyttämistä.

Poliisi antoi sakot 53 henkilölle ja otti kiinni 51 henkilöä, jotka kaikki päästettiin pois lauantai-illan aikana. Heidän toimintaansa on arvioitu niskoitteluna poliisia kohtaan. Kiinniotetuista kolme oli alaikäisiä. Varsinainen mielenosoitus jatkui kiinniottojen jälkeen Kaisaniemen puistossa ja läheisillä jalkakäytävillä ja päättyi lauantai-iltana noin klo 19.

Helsingin poliisi tekee tapahtumien kulusta selvityksen Poliisihallitukselle. Selvitys annetaan kahden päivän kuluessa.

‒ Järjestelmässä ja toiminnassamme on aina kehitettävää – ja haluamme myös kehittää toimintaamme niin, että toimintamme on yhteiskunnallisesti hyväksyttävää ja kriittisen tarkastelun kestävää. Siksi on hyvä, että tämäkin tapaus perataan läpi ja tapauksesta opitaan, Kopperoinen toteaa.

Kankaanpään Verttulla rikottu useita postilaatikoita

05.10.2020 klo 09.57 Lounais-Suomi

3.10. klo 20 ja 4.10. klo 02 välisenä aikana Verttuuntiellä on rikottu viiden perheen postilaatikot. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus vahingonteosta.

Raketin ampuminen Kuopiossa

01.10.2020 klo 14.52 Itä-Suomi

Kuopiossa Rastaantien puistossa kaksi nuorta miestä ampui raketin tiistaina 29.9.2020 klo 22.20.

Vieressä olleet koiranulkoiluttajat ja koirat säikähtivät vajaan 10 metrin päässä räjähtänyttä rakettia. Onneksi vahinkoa ei aiheutunut. Nuorukaiset juoksivat paikalta pakoon jäämättä selvittämään asiaa. Heidän tuntomerkit ovat poliisilla tiedossa.

Jos omatunto soimaa, nuorukaiset voivat ilmoittautua Kuopion poliisille nuhdeltavaksi. Sakkoa ei välttämättä anneta.

Ilotulitteiden käyttäminen on perinteisesti ollut sallittua uudenvuoden, ja nykyään myös ns. venetsialaisten aikana viranomaismääräysten mukaisesti. Taajamassa viranomaiset usein rajaavat alueita joissa ilotulitteita ei saa ampua.

Venetsialaisilla tarkoitetaan elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävää mökkeily- ja veneilykauden päätösjuhlaa.

Muuna aikana ilotulitteiden yksityisestä käytöstä on tehtävä ilmoitus paikalliselle pelastuslaitokselle viimeistään viisi vuorokautta ennen ilotulitteiden ampumista. Viranomaiset antavat asiassa tarpeen mukaan lisätietoa.

Hätäraketteja ei saa ampua kuin todellisessa hädässä.

Säilytä ampuma-aseita oikealla tavalla

01.10.2020 klo 09.07 Sisä-Suomi

Ampuma-aseita joutuu valitettavasti joka vuosi paljon vääriin käsiin pelkästään ampuma-aseiden huolimattoman säilyttämisen vuoksi, vaikka aseen haltijalle on säädetty ampuma-aselain 105 §:ssä huolellisuusvelvoite.

​Sen mukaan ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten haltija on velvollinen pitämään ampuma-aseista, aseen osista, patruunoista tai erityisen vaarallisista ammuksia sellaista huolta, ettei vaaraa niiden joutumiselle asiattomien haltuun ole. Vastuu ampuma-aseen huolellisesta ja asianmukaisesta säilyttämisestä on aina aseen haltijalla.

Viime vuonna säädetyn ampuma-aselain muutoksen myötä aseen haltijan tulee huolehtia siitä, että jos hänellä on säilytettävänä erityisen vaarallinen ampuma-ase, useampi kuin viisi ampuma-asetta tai aseen osat useampaan kuin viiden ampuma-aseen kokoamiseen, aseet on säilytettävä murtoturvallisessa ja lukitussa turvakaapissa. Turvakaapin hankkimiselle säädetty siirtymäaika umpeutuu 30.11.2020. Turvakaappia ei kuitenkaan edellytetä, jos aseiden säilytyspaikan poliisilaitos on hyväksynyt säilytystilat.

Ampuma-aselain 106 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulta turvakaapilta vaaditaan, että sen on osoitettu täyttävän standardin EN 14450 vähintään tason S1 tai standardin EN 1143-1 vähintään tason 0 vaatimukset taikka turvallisuustasoa koskevilta vaatimuksiltaan vähintään vastaavat vaatimukset. Poliisihallitus on lisäksi arvioinut ruotsalaisen SSF 3492 -normin vastaavan edellä mainittujen standardien vaatimuksia ja hyväksynyt normin mukaiset kaapit yli viiden aseen säilyttämiseen.

Maastopukuinen nuori säikäytti Kuopiossa

30.09.2020 klo 12.48 Itä-Suomi

Maastopukuinen nuori koulun pihassa säikäytti oppilaita puheillaan Kuopiossa Pyörön koululla. Koulu sulki hetkeksi ovensa ja soitti poliisin paikalle. Poliisi sai tehtävän klo 11.39 ja tavoitti henkilön muutamassa minuutissa.

Poliisi tarkasti henkilön, eikä tapaukseen liity minkäänlaista välitöntä uhkaa. Henkilöllä ei ollut mitään aseita mukanaan. Poliisi jatkaa asian selvittämistä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Tohmajärveltä anastettu hirsiä

29.09.2020 klo 10.38 Itä-Suomi

Tohmajärven haja-asutusalueelta on anastettu tontilla olleita hirsiä. Havainto tehtiin lauantaina 26.9.2020.

Kolme autoa paloi yöllä Pohjois-Haagassa Helsingissä ‒ näin ilmoitat tapaukseen liittyvät havainnot poliisille

29.09.2020 klo 10.19 Helsinki

Poliisi tutkii epäiltyä törkeää vahingontekoa, joka tapahtui tiistaina 29.9.2020 aamuyöllä Ida Albergintiellä Pohjois-Haagassa Helsingissä. Kolme henkilöautoa vaurioitui lunastuskuntoon tulipalossa, jota epäillään tahallaan sytytetyksi.

‒ Tämänhetkisten tietojen valossa poliisi epäilee, että toistaiseksi tuntematon henkilö sytytti pysäköidyn henkilöauton tuleen ja palo levisi myös kahteen muuhun autoon sekä autojen takana olleeseen puuhun. Pelastuslaitos esti palon leviämisen taloihin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta.

Valot polkupyörään eteen ja taakse pimeällä, hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa huonontunut

28.09.2020 klo 07.00 Oulu

Kesällä muuttunut tieliikennelain 49 § toteaa, että polkupyörää ”ajettaessa on käytettävä eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävää valaisinta ja taaksepäin punaista valoa näyttävää valaisinta, kun ajoneuvoa ajetaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut”. Valoja voi olla useampia ja ne voi kiinnittää joko pyörään tai pyöräilijään. Uusi asia aikaisempaan lainsäädäntöön on se, että pyöräilijän on käytettävä myös takana valoa, jonka tulee olla punainen.

Poliisi valvoo pyöräilijöiden näkyvyyttä tehostetusti tulevina viikkoina koko Oulun poliisilaitoksen alueella. Valvonnan tavoitteena on muistuttaa tiellä liikkujia pimeässä näkymisen tärkeydestä. ”Polkupyörän valoja, edessä ja takana, pitää käyttää aina hämärällä ja pimeässä, koska on tärkeää tehdä itsensä näkyväksi ja siten auttaa muita liikkujia havaitsemaan itsensä ajoissa,” muistutetaan Oulun poliisin liikenneyksiköstä. Valitettavan moni harhautuu ajattelemaan, että näkyvyys on riittävä, kun polkee katuvalojen loisteessa.

Tärkeää on tehdä itsensä liikenteessä muutoinkin näkyväksi. Polkupyörässä täytyy olla heijastimet eteen, taakse ja sivulle, eikä heijastinliivin käyttäminen ole huono idea pyöräilijän päällä. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että edellisten lisäksi polkupyörässä tulee olla toimivat jarrut ja soittokello on pakollinen. Huomioi myös kyydissä olevan lapsen näkyvyys sekä se, että hänelle on sopiva istuin. Kypärä kaikille pyörässä kulkijoille päähän, vaikka sen käyttämättömyydestä ei rangaista.

Puuttuvasta valosta pyöräilijä voi saada 40 euron liikennevirhemaksun tai kirjallisen huomautuksen. Toivotaan, että poliisi ei tapaa valottomia polkupyöriä liikenteessä pimeän aikaan valvonnan yhteydessä ja joudu sen vuoksi kirjoittamaan liikennevirhemaksuja.

Aiemmin toteutetuissa valvonnoissa on havaittu, että tietoisuus valojen pakollisuudesta ja hyödyllisyydestä oli pyöräilijöillä tiedossa, mutta syystä tai toisesta lamppua ei pimeällä ole ollut mukana. Yleisesti suhtautuminen valvontaa on ollut positiivista ja poliisilta on toivottu kevyen liikenteen valvontaa.

Oulun poliisi tulee tekemään pimeän aikana vastaavanlaista valvontaa pitkin syksyä koko Oulun poliisilaitoksen alueella.

Jaa artikkeli: