fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Rajankäyntiä eilisen Suur-Valkealassa

-Simba, kaikki mitä valo koskettaa on sinun.

-Isä, entä tuo varjoisa paikka?

-Se on Kouvola, rajojemme ulkopuolella. Et saa ikinä mennä sinne. (Mukaelma Leijonakuninkaasta)

Monivuosisataisena emäpitäjänä Valkealalla oli varsin merkityksellinen asema jo Suomen suurruhtinaskunnan aikoina.
Kunnallishallinnon saadessa alkunsa 1860-luvulla noin seitsentuhantisen pitäjän asukasluku päihitti Helsinkiä, Turkua ja Viipuria lukuun ottamatta kaikki Suomen kaupungit.
Tämä on toki lähinnä kuriositeetti, sillä Valkealan silloinen pinta-ala kattoi yli puolet nykyisestä suur-Kouvolasta eikä monenkaan aikalaisen kaupungin hallitsema alue vastannut edes vanhaa Kouvolaa.
Kuriositeettina silti arvokas sellainen, onhan 2000-luvulla trendi jälleen selkeästi suurpitäjien syntymälle suotuisa: asukasluku- ja imagovetoinen, väestötiheydelle sekä haja-asutukselle sokea.

Vaikea lapsuus

Valkealan kunnan taipaletta maamme itsenäisyyden aikakaudella voisi surutta verrata ihmiselämään.
Mikäli vuotta 1917 pidetään syntymänä, voidaan ensimmäinen puolimauton vertauskuva vetää jo esikouluikään, jolloin ihmislapsi yleensä menettää maitohampaitaan.
Tällöin – vuonna 1922 – itsenäistyi Valkealan terävin syömähammas eli Kouvolan asemakylä omaksi kunnakseen.
Siitä oli jo maamme itsenäistymishetkellä tullut niin kutsuttu taajaväkinen yhdyskunta, tietynlainen kauppalan esiaste.

Riepotteleva aikuisuus

Vaikka teknisesti elämme tänä päivänä täysin uudessa 11 vuotta sitten perustetussa kaupungissa, ei ole lainkaan vääristeltyä todeta Valkealan ja Kouvolan jälleenyhdistymisen odotuttaneen itseään yli tuplasti Saksoja enemmän – kaikkiaan 86 vuotta.
Vertauskuvaan palataksemme, se vastaa aivan realistista elinajanodotetta.
Koska tuona aikana kaunan ja eripuran lomassa saatiin joskus aikaiseksi myös alueliitoksia, sivistäisi muutaman vuoden välein päivittyvä karttanäkymä aiheesta kiinnostunutta historianarkomaania parhaiten.
Näitä aluepoliittisia virstanpylväitä ovat monet itsestäänselvät Kouvolan kaupunginosat: Tornionmäki 1940-luvulla ja Ravikylä kurveineen vaiheittain 1950-luvun loppuun mennessä.
Kouvolan valtavat laajenemispaineet kiristyivät kaupunkioikeuksien arvoisesti 1960-luvulle tultaessa: tuolla vuosikymmenellä Valkealasta kaupunkiin liittyivät Lehtomäki, Viitakumpu, Korjala, Rekola, Vahtero, Eskolanmäki sekä osa itse alkuperäistä Kouvolankylää.
Moni suunnittelupöydälle jääneistä liitoksista kaikkine vaiheineen, vaikuttavine valtoineen ja valtiollisine käskyineen ansaitsisi omat artikkelinsa.

Keski-ikä, vanhuus, poistuma ja muistokirjoitus

Luit oikein, senkin huumoriveikko. 1970-luvun lopun jälkeen ei rajaa piirretty uudestaan kovin montaa kertaa.
Nyrkkipyykkiä ja pykäläpuintia harrastettiin kyllä useaan otteeseen oman kotikylän nimessä – milloin pesäpallomailojen kanssa kentällä tai kadulla, milloin taasen suullista oikeutta vaatien eriasteisissa lakituvissa tai niiden pihoilla.
Kaikki tietävät tämän tarinan päättyneen vuoteen 2009 eikä vuoden 2020 peruskoululainen voisi arvata Kiehuvan tai Utin kuuluneen joskus Valkealaan. Saati esimerkiksi Kaipiaisten Anjalankoskeen.
Peruskoululaisen mielestä siinä ei olisi järjen hiventäkään, ei ikinä.

• Otso Virtanen

Kirjoittaja on kiinnostunut lähtökohtaisesti kaikesta mitä valo koskettaa, varjoja unohtamatta. Aiemmista lehdistä tuttu Mustaoranssi vuoristorata -kolumni on varsin kapea ote tämän verbaaliakrobaatin kyvyistä.

Artikkelikuva: Tältä näyttivät Valkealan pitäjän pohjoisosat prikulleen 100 vuotta sitten – vuotta ennen Kouvolan taajaväkisen yhdyskunnan päätöstä irtaantua emopitäjästä omaksi kunnakseen.
Kuva: Maanmittaushallitus / Kansalliskirjasto. Lähde: https://www.finna.fi/Record/fikka.4253964

Jaa artikkeli: