fbpx

Rakentamista ja muuta R-alkuista

Avajaisia edeltäneenä päivänä oli tiedotusvälineillä mahdollisuus tutustua alueeseen.

Vaikka kohteita on vähemmän kuin monilla muilla messuilla, koko messupäivä menee helposti, jos edes joihinkin aiheisiin tutustuu perusteellisesti. Kouvolan messuilla monipuolisuus selvästi korvaa määrän.

Rento kaupunki

Kouvolan asuntomessut kiinnostivat tiedotusvälineitä poikkeuksellisen paljon. Heidi Myllymäki juonsi tilaisuuden, jonka aluksi päästi kaupunginjohtaja Marita Toikan kehumaan Kouvolaa. Ensimmäisenä tämä ilmaisi tyytyväisyytensä mediapäivän osallistujamäärään.

Kaupungista hän nosti esiin kovan kolmikon: rock, raide ja rentous. Raiteilla käsitellään tavaraa jo yhtä paljon kuin suurissa satamissa. Rentoudesta kertovat liki 8 000 mökkiä ja Pikku-2–indeksi. Se tarkoittaa, että kaupassa ehtii käydä ja syödä yhdessä ennen lastenohjelman alkamista, kun ei tarvitse ruuhkissa jonottaa. Rentoudesta esimerkiksi sopii myös Repovesi, jonne pääsee asemalta viidellä eurolla.

Asuntomessut maksoi Kouvolalle 9,6 miljoonaa euroa. Siitä noin 6 Me meni suoriin investointeihin. Noin 8 Me arvioidaan yritysten saavan messujen avulla lisätuottoa. Messuja päätettiin tämän vuosikymmenen alkuvuosina anoa niin maineen kuin elinkeinoelämän elvyttämisen vuoksi.

Tyytyväisiä asukkaita

Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio kertoi joukkoliikenteen toimivuuden arvon olevan nousussa. Hän itse liikkuu messujen aikana polkupyörällä ja kehui Kouvolan ja Korian välistä pyörätietä.

Nuoret sukupolvet eivät välttämättä halua omistaa taloa tai edes autoa. Paljon luonnonvaroja kuluttavia asioita käytetään yhdessä.

Messuja on järjestetty vuodesta 1970 alkaen. Kuusankoskella messut olivat vuonna 1983. Messujen myötä on valmistunut 50 aluetta, joissa on noin 8 000 asukasta. Tutkimusten mukaan messualueilla asuu keskimäärin noin 10 % muuta väestöä tyytyväisempiä asukkaita. Tämä johtunee ainakin osin siitä, että asukkaat haluavat yhteisöllisyyttä.

Tämän vuoden kohteista toimitusjohtaja nosti esiin erityisesti Muusikon talon. Sitä markkinoidaan onnistuneena korjausrakentamiskohteena. Haitan luullaan poistuneen, kun savista maatakin kaivettiin 60 senttimetriä pois vauriokohdan alta.

Lapinjärvitalot hän nosti esiin vanhusten hyvän arjen mahdollistajina.

70 % ihmisistä ilmoittaa, että kotona on vähintään jotakin remontoitavaa. Siksi asuntomessut aina vetävät paljon väkeä.

Tiedotusvälineitä olikin paljon paikalla.

Monipuolista

Asuntomessutoimiston projektipäällikkö Sanna Kauppi nosti erityisesti esille Pioneeripuiston luonteen. Korjausrakentamisella on säilytetty alueen historiaa. Uutta rakentamista on pyritty sovittamaan vanhaan.

Päivähoito on tarjolla Pioneeripuistossa. Muut palvelut ovat ennestään lähellä aluetta.

Sanna Kauppi korosti, että alue tarjoaa viihtyisää asumista kaiken ikäisille. Osa on rakennuttanut talon itselleen. Osa taloista on vielä myynnissä. Vuokrallekin voi päästä.

• AK

Artikkelikuva: Päiväkoti on messualueella valmiina. Muut palvelut ovat lähellä.

Marita Toikka kehui tiedotusvälineille johtamaansa kaupunkia.
Jaa artikkeli: