Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Runoilijaa muistaen

Heinäkuun kuudentena vietetään Eino Leinon päivää eli runon ja suven päivää. Siinäpä siis oiva syy laittaa runoratsu laukkaamaan ja nauttia kesästä.

 Suomalaiseen kalenteriin lisätään vuonna 2023 kaksi uutta vakiintunutta liputuspäivää. Suomen luonnon päivää vietetään elokuun vii­meisenä lauantaina.

Miina Sillanpään ja kansalais­vaikuttamisen päivää vietetään 1.10. Kumpikin on tällä hetkel­lä niin sanottuja suositeltuja li­putuspäiviä.

Uudistuksen myötä suomalai­sessa kalenterissa on seitsemän virallista, liputusasetuksessa mainittua jokavuotista liputus­päivää ja viisitoista vakiintu­nutta liputuspäivää. Näihin jäl­kimmäisiin siis Eino Leinon päiväkin kuuluu.

Suomen luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013 alkaen. Päivää esittivät jo vuonna 2016 kalenteriin Suomen ympäristö­keskus SYKE, Suomen luon­nonsuojeluliitto, Metsähallitus sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto.

Sisäministeriö suositteli Suo­men luonnon päivälle yleis­tä liputusta ensimmäisen ker­ran 2017. Sisäministeriö antoi vuonna 2016 ensi kerran Miina Sillanpään ja kansalaisvaikut­tamisen päivälle 1.10. liputus­suosituksen.

Miina syntyi 4.6., joka on jo puolustusvoimain lippujuhlan päivä. Liputuspäiväksi valit­tiinkin 1.10., jolloin valtiopäi­väjärjestys ja vaalilaki tulivat voimaan vuonna 1906 Suomen suuriruhtinaskunnassa. Päivää vietetään Suomessa myös Jär­jestöjen päivänä.

Runoilija

Armas Einar Leopold Lönn­bohm syntyi Paltamon Pal­taniemessä Hövelön talossa 6.7.1878. Vanhemmat olivat komissionimaanmittari Anders Lönnbohm ja hänen vaimonsa Anna Emilia, omaa sukua Ky­renius. Kaikkiaan perheessä oli kymmenen lasta.

Paremmin Eino Leinona tunnettu runoilija julkaisi en­simmäisen runokokoelman­sa 18-vuotiaana 1896. Hän sai muun muassa valtion kirjalli­suuspalkinnon kahdeksan ker­taa kirjailijauransa aikana.

Leinon elämänasenteeseen ja tuotantoon vaikutti syvästi isän varhainen kuolema 1890. Se johti syvään yksinäisyyden ja orpouden tunteeseen. Isä kuoli 1890 ja äiti 1895.

Katsotaan, että äidin kuolema jätti Einoon emotionaalisen re­peämän, jota mikään myöhempi rakkaussuhde ei pystynyt täyttä­mään.

Täytettyään juuri 20 vuotta Eino perusti kirjallisessa elä­mässä näkyvästi vaikuttavan veljensä, runoilijan, kriitikon ja teatterinjohtajan Kasimir Lei­non kanssa aikakauslehden ni­meltä Nykyaika.

Lehden päämäärä oli olla kan­sainvälinen, kaikkea kulttuuri- ja taide-elämää esittelevä, ana­lysoiva ja kommentoiva lehti. Lehti ei kuitenkaan ilmestynyt kuin vuoden.

Eino Leinosta tuli 21-vuo­tiaana 1899 Päivälehden kult­tuuriavustaja ja 1904 lehden seuraajan Helsingin Sanomien vakinainen teatterikriitikko.

Työuraan kuului myös esi­merkiksi kääntämistöitä. Kale­vala ja suomalainen myyttinen runous innoittivat Eino Leinon runouden varhaistuotantoa suu­resti.

Leino oli rakastunut 1902 eksoottisen kauniiseen ja ve­revään vuokraemäntänsä tyttä­reen Freya Schoultziin. Freya oli kielenkääntäjä ja kauppakir­jeenvaihtaja.

Häitä vietettiin 10.9.1905. Einon ainoa lapsi oli tytär Eya Helka. Leino ei tottunut porva­rilliseen elämään, ja jo keväällä 1908 puolisoiden tiet erosivat. Lapsenlapsia ei syntynyt kos­kaan.

Eino Leinon suhde L. Oner­vaan kesti loppuelämän. Oner­van ja Leinon yhteinen Roo­man-vuosi 1908 – 1909 oli kuohuttava skandaali.

He eivät salanneet suhdettaan, vaikka molempien avioliitto oli vielä voimassa. He eivät kuiten­kaan koskaan menneet keske­nään naimisiin.

Kumpikin vietti häitä vuon­na 1913, Leino kapellimestari Robert Kajanuksen harpputai­teilijatyttären Aino Kajanuk­sen kanssa ja L. Onerva nuoren säveltäjän Leevi Madetojan kanssa. Leino solmi vielä 1921 lyhyeksi jääneen avioliiton.

Eino Leino kuoli Tuusulan Nuppulinnan Riitahuhdassa 10.1.1926, vasta 47-vuotiaana. Ensimmäisen runo oli ilmes­tynyt jo 12-vuotiaana Hämeen Sanomissa.

Runoja

Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta kirjailijan ja kääntä­jän kuolinvuoden päättymises­tä. Aina on kuitenkin syytä ot­taa selville, onko kuva, teksti tai muu materiaali käytettävissä. Esimerkiksi Eino Leinon runot ovat tekijänoikeusvapaita.

Runostosta niitä löytyykin hy­vin. Lauluinakin tunnettuja ovat esimerkiksi Elegia ja Noctur­ne. Nämä muistetaan erityisesti vuosia sitten Niinirannassa Olli Ahvenlahden säestämänä esiin­tyneen Vesa-Matti Loirin esit­täminä.

 Juhannus

Minä avaan syömeni selälleen ja annan päivän paistaa, minä tahdon kylpeä joka veen ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari, ja jos minä il­loin itkenkin, niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Juhannus v. 1918

Kaikki palas: Suomen linnut, Suomen kesä, kukkaset, taas kuin en­nen kirkkahina kisaa järven lainehet.

Jälleen yössä valkeassa saaret, salmet uneksii, jälleen päällä metsän­puiden punapilvi purjehtii.

Kaikk’ on niinkuin ennen: eipä mieleni mun tuiretun. Mikä sorti ää­nen sorjan? Miks on sydän synkkä mun?

Kadotin ma kerran naisen, jota raukka rakastin, silloin saman tun­non tunsin, silloin samoin aattelin:

Tulee kesä, tulee talvi, eipä hetket autuaat jolloin käsi kättä vas­ten unhotimme taivaat, maat.

Taas on sama tuntu mulla: kadotin nyt kallihin uskon kansaan, isän­maahan, jota raukka rakastin.

Tulee kesä, tulee talvi, eipä enää milloinkaan mieleheni haave hel­jä hengen, laulun kotimaan.

Siks ei elon juhlat mulla, vaikka juhlii juhannus, syän ei syttä val­keampi. Mistä silloin pelastus?

Taas kuin ennen tuosta yksin: täytyy kestää yksinään, yksin nousta Suomen suosta korkealle kärsimään.

Yksin surra, yksin käydä käsin työhön totuttuun, löytää ilo itsestän­sä, murhettuen kaiken muun.

Eino Leino

Nocturne

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pil­ven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuok­sut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soi­pa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja vir­vatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär’ elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tunte­mattomahan tupaan vie.

Eino Leino

Kuvateksti:

Eino Leino vuonna 1917 ystävänsä Akseli Gallen-Kallelan maalaamassa muotokuvassa. Wikipedia, käyttäjä Amanuenssi, Public Domain.

 

Jaa artikkeli: