fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Sadejuoksua

Harmaasta säästä huolimatta lapset ja nuoret kiirehtivät Harjunmaastossa. Kuukauden ja päivän lukujen järjestyksellä ei ajankohtana ollut merkitystä.
Kesäkuussa päästiin ensimmäistä kertaa ihan kunnolla juoksemaan toisten kanssa. Suvi Kalliomäki Kajon yleisurheilujaostosta kertoi kevään tilanteesta. Maastojuoksuja juostiin omatoimisesti kahdesti, huhti-, ja toukokuussa. Radat oli merkattu. Niissä kävi paljon juoksijoita. Ensimmäisellä kertaa tuloksen jätti 87 juoksijaa ja toisissa maastojuoksuissa 89.
-Moni kävi juoksemassa omatoimimaastoissa useamman kerran tai ilman aikaa. Valkealan Kajon yleisurheilu- ja hiihtojaostot järjestivät yhdessä maastojuoksut, Suvi mainitsi.
Valkealan Kajon avoimissa seurakisamaastojuoksuissa ei annettu ajoittaisen sateen haitata. Juoksupaikkana oli Harjunmäki. Lähtö- ja maalipaikka sekä kilpailutoimisto sijaitsivat jäähallin kulmalta lähtevän nousun päällä. Kilpailusarjojen lähdöt suoritettiin porrastetusti.
Vauhdilla mentiin, kuten tuloksista voi päätellä. Varusmiesten palveluksen alussa suorittaman 12 minuutin juoksutestin keskiarvo oli viime vuonna 2358 metriä. Sillä tahdilla 900 metriä menisi päälle neljän ja puolen minuutin. 1,6 kilometriä taittuisi päälle kahdeksassa minuutissa. 2,1 kilometriin menisi yli 10 ja puoli minuuttia. Kolmeen kilometriin menisi aikaa yli vartti. Armeijassa tulokseen voi vaikuttaa juoksun sää ja alokkaan innon määrä. Kylmässä juostessa hyvän kunnon merkitys korostuu.
JK

Pieni ja yksittäinen lumiesiintymä löytyi vielä tuplapuupäivänä lumipaikalta.
Eri-ikäisiä lähti samaan aikaan liikkeelle.
Maastossa saa olla tarkkana mihin astuu.
Joonas Palmu pinkaisi ainoana kolme kilometriä. Harvassa ovat he, jotka juoksisivat matkan samassa ajassa, saati nopeammin. Ja todennäköisesti matka juostaisiin tasaisella kentällä, ei maastossa.

Tulokset:
T5 (2015 synt. ja alle), 0,9 km: 1. Iida Kanervo 5,12; 2. Nuppu Niskanen 7,51. T7 (s. -13-14), 0,9 km: 1. Netta Niskanen 4,33; 2. Sanni Laari 4,34. P7: 1. Veikko Kyllönen 3,28; 2. Niilo Nuutinen 3,45.
T9 (s. -11-12), 1,6 km: 1. Hilla Kalliomäki 6,49; 2. Vilma Nuutinen 7,28; 3. Aada Lukander 8,08. P9: 1. Lino Kaukoluoto 6,46; 2. Atte Pekkanen 7,06; 3. Eelis Uotila 7,25; 4. Leo Ala-Krekola 7,26.
T11 (s. -09-10), 1,6 km: 1. Jonna Kolari 6,04; 2. Nelli Laari 7,59; 3. Veera Hermunen 8,01. P11: 1. Joona Niinikangas 6,01; 2. Romeo Uotila 6,03; 3. Lenni Ala-Krekola 6,14; 4. Taneli Pajari, 6,26; 5. Korawik Sandee 6,42; 6. Sisu Kalliomäki 7,38.
T13 (s. 07-08), 2,1 km: 1. Jenna Kolari 8,43; 2. Sara Suhonen 9,13; 3. Helmi Kalliomäki 11,38; 4. Elina Niinikangas 12,16. P13: 1. Eppu Pekkanen 8,44; 2. Rasmus Pajari 8,45.
T15, (s. -05-06), 2,1 km: 1. Saara Savolainen 8,52. P15: 1. Perttu Grönvall 7,39. M17 (s. -03-04), 3 km: 1. Joonas Palmu 10,41.

Jaa artikkeli: