fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Sataman ja kaupungin idylliä

Helmikuussa Kustaan Galleriassa oli näytillä Sampo Mäkelän akvarelleja. Kaupunki näkyi monessa työssä aiheena. Myös luonnonrauhaa löytyy.
Nyt, kun näyttelytoiminta on lopahtanut, Sampo Mäkelä tekee uusia töitä ja tähyää eteenpäin, kohti parempia aikoja. Hän on soittanut rumpuja lukuisissa bändeissä ja tehnyt kappaleita omassa kotistudiossa.
Häneen ovat vaikuttaneet esimerkiksi Arvo Pärt, Mozart ja Toto. Toto on rock-yhtye, joka tunnetaan etenkin kappaleesta Africa. Melko tunnettuja ovat myös Hold The Line ja Rosanna.
Sampo Mäkelän tyylissä yhdistyvät pop ja rock. Useita kappaleita saa kotisivujen kautta kotona kuultavaksi. Mustikkamaalla-lauluun kuuluvat kesäillan hiljaiset purjeet.
Sampo Mäkelä toivoo, että hänen työnsä herättävät katsojassa jotakin. Hän tekee niitä mielellään.
-Tuntuu, että maalaaminen on matka jonnekin mielikuvien ja toiveiden haavemaailmaan, hän kertoo. Sampo pyrkii tavoittelemaan jotakin omasta mielestään kaunista ja kestävää.
Sampo Mäkelä syntyi 1964. Akvarelleja hän on maalannut vuodesta 2011. Sampo on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa graafista suunnittelua ja teollista muotoilua. Hän on toiminut freelancer-graafikkona noin 25 vuotta lukuisille asiakkaille.
JK

Rannassa-teoksessa on vahvasti esillä sinivalkoisuus.
Keskustassa, Helsinki-teoksessa vaaditaankin sitten jo hahmotusta siitä, miltä tieltä akvarellin aihe on.
Kauppatorilla -teoksen näkymät kuuluvat Helsingin tunnetuimpiin.
Niin luonnossa kuin kaupungissakin on levollisia hetkiä.

Artikkelikuva: Stadin valojen näkymän tunnistaa valtava määrä ihmisiä.

Jaa artikkeli: