fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Sitkeää yrittämistä

Aatu Itkonen oli yksi Valkealan lukion Yrittäjyysiltapäivän kannustavista esiintyjistä.

Pienen kuuntelutauon jälkeen vuoron sai 13-vuotiaana esiintymisen aloittanut Aatu Itkonen, joka osaa heittäytyä vähän liikaakin monenlaiseen. Hän kertoi lehdessä jo aiemmin kevytyrittäjyydestä. Tällä kertaa hän kuittasi sen aiheen vain toteamalla, että liittyminen on jopa nopeampaa kuin oman yrityksen perustaminen netissä.

Aatu aloitti yrittämisen taikuudella. Hän koputteli naapurien oville ja kyseli, saako tulla esiintymään. Nyt ikää on 18 vuotta. Areenat ovat kasvaneet ja mukana on taikuuden lisäksi paljon muuta. Työn ohessa hän opiskelee media-alaa Tampereella.

– Kukaan ei osaa pyöritellä korttipakkoja syntyessään, Aatu heittää. Hän kertoo käyttäneensä harjoitteluun ja markkinointiin kaiken vapaa-aikansa. Arki on täytynyt aikatauluttaa hyvin, sillä hän on itse koko ajan myös markkinoinut työtään.

– Miettikää, mitä tykkäätte tehdä, ja menkää unelmianne kohti! Aatu kannustaa, tällä kertaa ikäisiään. Hän on itse hyvä esimerkki siitä, että unelmien toteutuminen edellyttää järjestelmällistä työtä ja aikataulutusta.

Aatu teki monta vuotta sitkeää markkinointia ja kehitti osaamistaan myös sillä puolella. Kalenteriin hän kirjoitti etukäteen senkin, kenelle milloinkin soittaa.

Häntä jännitti soittaa varsinkin ensimmäisiä puheluita yritysjohtajille. Myönteinen yllätys oli, miten ystävällisiä ja kannustavia vastauksia hän sai silloinkin, kun varsinaista tulosta ei syntynyt.

Uupumisen riski

Aatu on taikurin lisäksi juontaja, valokuvaaja, puhuja, kouluttaja, promoottori, keikkamyyjä, yökerhoisäntä, vaahtobilejärjestäjä, tapahtumatuottaja ja malli. Hän kannustaa muitakin tarttumaan innostaviin asioihin.

Oma äiti herätteli Aatun huomaamaan, että vauhti on jo liian kova. Aatu tunnustaa, että edelliset kolme viikkoa hän on nukkunut hyvin vähän. Kun on taipumusta innostua, halua tehdä työtä ja samalla opiskelee, tulee helposti tingittyä yöunesta. Se voi kostautua, eikä tekeminen enää innosta, vaikka terveys säilyisi.

Tällä hetkellä harkinnassa on tarjottu mahdollisuus mallipuolella. Aatu on oppimassa sanomaan myös ei jollekin, mikä ei tunnu itselle parhaalta. Ainakin vaahtobileistä hän on luopumassa.

Maine kasvaa

Aatu kertoo saaneensa äskettäin puhelun tunnetulta bloggarilta Roni Bäckiltä. Tämä pyysi synttäreilleen esiintymään. Aatu kyseli, missä synttärit pidetään ja tuleeko paljon sukua ja ystäviä. Hän vähän haukkoi henkeään, kun Roni kertoi, että kauppakeskuksessa ja odotetaan tuhansia ihmisiä.

Vuonna 2016 Aatu sai uran kannalta vielä merkittävämmän puhelun. Valtioneuvoston kansliasta kysyttiin, voisiko hän tulla lasten valtakunnalliseen itsenäisyysjuhlaan puhaltamaan ja muotoilemaan sinisiä ja valkoisia ilmapalloja. Siitä seurasi juontopesti samaiseen tapahtumaan. Siinä tarvittiin nopeaa oivalluskykyä. Aatu kertoo muistaneensa, että autossa on taikakirja, kun tarvittiin äkkiä täyteohjelmaa.

Aatu toteaa, että kumpikaan puheluista ei olisi tullut hänelle ilman sitkeää omaa työtä niitä ennen.

Vaatimuksia

Aatu listasi yrittäjyyden vaatimuksia, joita hän myös yleisöltä kyseli. Asenne on tärkein. Tarvitaan rohkeutta heittäytyä ja hyödyntää tilanteita, sitkeyttä ja sopivaa määrää itsevarmuutta. Kärsivällisyyttä Aatu erityisesti painotti. Hyvän liikeidean lisäksi tarvitaan motivaatiota, joka kestää vain, jos tykkää siitä mitä tekee.

– Vaikka saisit kuinka paljon rahaa, lopeta, jos työ ei miellytä, sillä se välittyy asiakkaalle, Aatu varoittaa.

Asiakkaita kannattaa kuunnella, mutta kaikkia neuvoja ei kannata noudattaa. Aatu sai kuulla vaatimuksia jonkin ison tekemisestä. Pikku temput on jo nähty. Ei riittänyt aika, into eikä raha vaikkapa kymppitonnin maksavan kahtiasahaustempun hankkimiseen ja harjoitteluun. Uudistumisen tarpeen Aatu ymmärsi ja järjesti Anjalankosken teatterilla musikaalisen taikaillan.

• A&SK

Taikuri Aatu Itkonen tekee monipuolisesti paljon muutakin esiintymistä vaativaa kuten yrittäjyysluennointia

Jaa artikkeli: