fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Taiteita yötä edeltävältä päivältä

Kävelykadulla tiesi Taiteiden yö- tapahtumassa varmaksi tulevansa kohtaamaan niin paljon kaikkia ja kaikkea, että puolenpäivän jälkeen allekirjoittanut katsoi parhaaksi heittää itsensä ihmis- ja tapahtumavirran mukaan ilman karttaa tai kohdetta.

Käsityön syvin olemus

Manskin kojutarjonta tuntuu alkuun toistasoiselta piraattien ja puoskarien leikkikentältä. Kaikkia se ydinkeskusta elättää. Kiintoisana helmenä kahvila Naapantuuran vierestä löytyy viritetty pöytä täynnä teeskentelemätöntä ihmiskädenjälkeä. Sen takana seisova Anita Antintupa-Rundberg kertoo mielellään Osuuskunta IteTehdystä – neljättä vuottaan toimivasta kahdeksan kouvolalaisnaisen yhteenliittymästä, jonka tarkoitus on edistää käsityökulttuuria omien töiden, kädentaito-ohjauksen ja ilon kautta. Kesän aikana käsillä tekemisen tuomiin tunteisiin kiinni päässeenä haluan ehdottomasti kuulla lisää piittaamatta siitä, kuinka tyhmiä päätyisin kyselemään.

IteTehty on juuri muuttanut Porukkataloon, kantakaupungin Savonkadulle, jossa lukuisat yhdistykset ja muut järjestöt pitävät kotiaan hyötyen toistensa tuomasta synergiasta. Antintupa-Rundberg nimeää osuuskunnan kannalta suurimmaksi synergiaeduksi talon kokous- ja neuvottelutilojen vapaan käytön. Ne soveltuvat kurssien, ohjaustuokioiden ja monien muiden tapahtumien järjestämiseen. Toiminnan ohjausta järjestetään lähtökohtaisesti kaikille vanhainkotiryhmistä työpaikkojen tyky-päiviin, aina räätälöidyin visioin ja virikkein.

Kierrätystavaran uusiokäyttö näyttää olevan huudossa. Syystäkin. Framilla olevat esineet edustavat tekotapoja kudonnasta ja virkkuusta lähtien; kaikkea en osaa edes pukea sanoiksi. Katu-uskottavaa hommaa.

Osuuskunta IteTehty toi Manskille monia näytteitä jäsentensä kädentaidoista. Tässä esimerkki makramee-solmeilusta, nyörejä luovasta koristelutekniikasta

Tässä on jotain taikaa

Jatkan matkaani Manskia etelään päin.

En ehdi talsia kauaa, kun näen Viljo Haapamäen. Hän on 21-vuotias Helsinkiin opiskelemaan muuttanut kouvolalainen, joka näyttää osaavan tehdä pelikorteilla ihmisten edessä (ja kanssa) yhtä sun toista. Karismaakaan ei puutu sulavan puheen ja toistuvien aplodien perusteella. Yhden show’n jälkeen saan Haapamäen juttusilleni.

Olen täällä ilahduttamassa ihmisiä ja tienaamassa taskurahaa. Esiintyminen on minulle tänä vuonna ensi kertaa kesätyötä. Juttuni on interaktiivinen korttitaikuus komediaelementein höystettynä mutta sisältö itse edellä.

Seitsemän vuotta taikuutta harrastanut Viljo Haapamäki on keikkaillut nyt neljän vuoden ajan. Saattaa laskea hänen olleen keikkauransa alkuvaiheessa todella nuori. Kadulla esiintymistä hän pitää paineettomana ja odotuksettomana mahdollisuutena harjoitukselle ja rutiinin kerryttämiselle; tärkeänä kaikki tyynni.

Harjoittelen täällä uusia juttuja tulevia tilaustöitä varten. Tavallista vaikeampaa on sytyttää yleisön kiinnostus ja siksi nautin saadessani tavallisia katsojia lähempänä olevilta, usein epävarman oloisilta ohikulkijoilta positiivisia reaktioita. Ei kaduta hetkeäkään, että lähdin hakemaan lisäkokemusta.

Helsingin yliopistossa englannin kieltä opiskeleva Viljo tahtoo jättää ihmisille iloisia tuntemuksia ja muistoja. Aikomuksena on jatkaa katuesiintymistä myös tulevaisuudessa kelien ollessa kohdillaan. Motivaattorit ainakin näyttävät olevan.

Viljo Haapamäki on esimerkki nuoresta esiintyvästä taiteilijasta, jonka lähtökohdat ovat vaatimattomat mutta show taidokas ja alati kehittyvä. Taiteiden yökin käy harjoittelusta.

Kurkistus kulissien taakse

Kävelykeskustaa kyllin nähtyäni suunnistan ytimestä länteen, Kaunisnurmella sijaitsevalle Kouvolatalolle, kaupungin virallisen ohjelman luo. Tänä vuonna kaikkien tuntemista syistä etäyhteyksien ja kotikatsomoiden merkitys korostuu kaikkialla ja henkeen sopien paikallinen tuotantoyhtiö Same-Eyes on kutsuttu tekemään suoraa lähetystä Taiteiden yön tapahtumista. Tätä kuvavirtaa nähdään verkon lisäksi suurilta näytöiltä kävelykaduilla – kaiken on oltava priimaa, siis työnkin tarkkaa.

Tapaan Same-Eyesia johtavan Sami Malmbergin kamera käsissään Kouvolatalon ulkolavan lähistöllä. Hänkin keskittyy kulissien takaisten tapahtumien dokumentointiin. Nurkille parkkeeratussa ulkotuotantoauton takaosassa on itse striimin liikkuva ohjaamo, jota hallinnoi Teemu Villikka tarkkaillen kuvakulmia ja antaen kuvaajien korvanappeihin komentoja. Tässä vajaan kymmenen hengen operaatiossa kuhina käy herkeämättä, mutta saan useamman keikan tänään jo hoitaneen kuvaaja Aleksi Kauhasen kertomaan urakasta.

Me haluamme tarjota mahdollisimman paljon paikan päällä ololta tuntuvan, televisiostandardit täyttävän lähetyksen. Välitämme tunnelman kotikatsomoihin niin täysimääräisenä kuin voimme. Palvelemme koronan tuomien esteiden takia suurta yleisöä, joten tuotannon laatu on ensiarvoisen tärkeä seikka.

Kuvaajan työ on usein suht itsenäistä, mutta täällä koko miehistömme keskittyy ohjatusti samaan, selvään pääkohteeseen. Minun tehtäväni on hakea luovalla silmälläni kiinnostavia kuvakulmia, joihin ohjaajan on luontevaa leikata.

Kuvaohjelmaa tehtäessä ennalta voi suunnitella paljon, ei kuitenkaan kaikkea, mikäli lähetys on suora. Yksipuoleisen, reunoiltaan viiston katsomon ylähyllylle asetetut neljä jalustallista kameraa saavat melkoisella varmuudella näköyhteyden koko lavan tapahtumiin. Askelmerkit on hiottu juontaja Aatu Itkosen ja muun tapahtumaväen kanssa. Itkonen antaa Kauhaselle erikoistehtäväksi punaisen frisbeen heittämisen yläoikealta alas lavalle lähetyksen aluksi.

Viisi minuuttia ennen starttia paikalla on satakunta katsojaa valmiina todistamaan tulevina tunteina musiikkia, runoutta, sirkusta, tanssia ja taikuutta. Kaikki on reilassa, lähetys alkaa. Frisbeen tarkoitus selviää nyt minullekin: se oli jatkumollinen kuvatrikki, samanlaisen kiekon heitti nimittäin edellisen lähetyspaikan juontaja oman osuutensa päätteeksi kuvan ulkopuolelle. Kaunisnurmen koulun musiikkiluokkalaiset aloittavat tapahtuman ”Satumaa”-tangon ja ”We Are The Worldin” kuorotulkinnoilla. Tuotantotiimin jäsenet keskittyvät vahvasti tehtäviinsä. Minkäänlaista paniikkia tai kiireen tuntua ei ole nähtävissä edes taustalla.

Kuvaaja Suvi Lehtisare miehitti Kouvolatalon ulkolavan tuotannossa pääkameraa. Tuotantoyhtiö Same-Eyes teki lähetystä Taiteiden yöstä kahdessa eri paikassa.

Monttubileet uudistuvat

Matkakeskuksen kellarikerroksessa, asematunnelin keskustan puoleisessa päässä sijaitseva anniskeluravintola on tunnettu jo noin puolen vuosisadan ajan ”aseman monttuna.” Sen tuorein nimi oli tähän vuoteen saakka Kaisa. Todella harva arvasi vielä pari viikkoa takaperin, minkä nimen alla montun hanat aukeavat seuraavan kerran.

– Moro! Ootsä kattonu meiän vasepuukkii, huikkaa pitkän linjan ravintoloitsija ja innokas kalamies Jyri Rautiainen, 62, ennen ensimmäistäkään kysymystä.

Hänen allaan muinaisesta Red Ball -baarista tuli Kaisa uuden vuosituhannen päästyä vauhtiin. Ja nyt 19 vuotta myöhemmin sitten Ranela. Uuden nimen tausta on vuosikymmenten ajan biljardia eläneen ja hengittäneen Rautiaisen pelipiirien lempinimessä. ”Rane” tunnetaan useammin ”Jylppynä” mutta siitä väännetyt nimivaihtoehdot eivät tuntuneet mieluisilta uutta kohti suunnattaessa.

Remonttia edistettiin kahden kuukauden ajan karkeasti arvioituna 80-tuntisia työviikkoja tehden.

Tähän firmaan ei mahdu yhtäkään helppoa ratkaisua. Jokainen johto on vedetty ja jokainen lista laitettu minimissään 95-prosenttisella työtehoa. Asiakastilaksi muutetussa takanurkassa on yksi näkyviin jäänyt sähköjohto mutta siinä ratkaisussa oli luottaminen sähkömieheen.

Äänentoisto kuulostaa paljon paremmalta kuin ennen. Kaiuttimet ja kytkennät kävi laittamassa kuntoon alansa valtakunnan huippu. Täällä soi rock.

Miltä täällä näyttää? Tuntuma on ainakin tasokas. Vihreänä tunnettu dekoori on muuttunut valtaosin punaiseksi. Keskellä ravintolaa oleva panoptikon eli lieriön mallinen tiski on saanut uutta maalia pintaan. Lattiat näyttävät vaihtuneen täysin, kaikilla seinillä on yhteinen kuosi ja lisäksi tuntuu, kuin täällä olisi entistä enemmän tilaa. Tavanomaista baaribiljarditasoa laadukkaampia kasipallopöytiä on seitsemän. Kouvolan ensimmäinen täysimittainen snooker-pöytä taas on saanut oman huoneensa mutta itse pelialusta odottaa edelleen asematunnelin puolella siirtämistään pelipaikoille.

Biljardiluonteestaan huolimatta yleisen penkkiurheilubaarin mainetta ei aiota muuttaa muuksi. Urheilukanavat näkyvät jatkossakin ja tiskin takaa löytyy myös vastaisuudessa aihepiiristä ”jotakin tietäviä” baarimikkoja. Ainakaan KooKoon peleistä Rautiainen ei suostu tinkimään televisiointikuvioiden muuttumisesta huolimatta.

Pienen juttuhetken jälkeen hän sanoo painokkaasti hakevansa tikkaat, nousten jakkaralta ja painaen suorinta tietä takahuoneeseen. Puolen minuutin päästä hän on jo metrien korkeudessa säätämässä erään pöytäryhmän kattovalaistusta. ”Ranen” ihanne on vaatimaton, työteliäs ja huumorintajuinen suomalainen duunari – siltä hän eittämättä vaikuttaa.

Jyri Rautiainen tuntee nämä pallot, kuin… noh, ”omat taskunsa” on biljardiin liittyen huono sanavalinta. Sanotaan, että tuntee ne selkäytimestä.

Teksti: Otso Virtanen

Artikkelikuva: Kävelykadun ihmispaljous jatkui asteittain hälveten myöhään yöhön saakka, vähäteltiin sitä ”vanhoihin hyviin aikoihin” nähden kuinka paljon tahansa.

Jaa artikkeli: