fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Talvisota 30.11.1939 – 13.3.1940

Karjalaisten jutussa mainittu everstiluutnantti evp Jari Maneliuksen puhe julkaistaan liki sellaisenaan talvisodan tietopakettina kaikille lukijoille puhujan luvalla. Tässä hän puhuu sodan taustoista. Tapahtumat ja lyhyt analyysi seurauksista julkaistaan myöhemmin.

Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Tulen esityksessäni lyhyehkösti kertaamaan tuota meille ja kaikille suomalaisille tärkeää ja traagista sotaa. Esitys jakautuu kolmeen osaan: talvisodan taustoihin, päätapahtumiin ja seurauksiin.

Tyytymättömyyttä

Talvisotaa ei voi tarkastella erillissotana, vaan osana Euroopan tilannetta. Suomen tie talvisotaan alkoi jo ensimmäisestä maailmansodasta ja Versailles’n rauhansopimuksesta 1919.

V:n rauha oli häpeärauha erityisesti Saksan kannalta. Saksa tuomittiin sotaan syylliseksi, sotakorvauksiin ja alueluovutuksiin. Sopimus ei taannut Eurooppaan sopuisaa ja rauhaisaa yhdessäeloa, vaan päinvastoin, tilanne oli edelleen sekava.

Saksan, Itävallan ja Venäjän keisarikuntien maita jaettiin naapurivaltioiden kesken voittajavaltioiden haluamalla tavalla. Syntyneiden uusien valtioiden, kuten Puola, Tsekkoslovakia, Jugoslavia, Baltian maat ja Suomi, asema oli epäselvä.

Eurooppaan syntyi jännitystila, joka rauhoittui 1920-luvun lopulla, mutta kiristyi uudelleen 1930-luvun loppua edettäessä. Eri valtioilla oli alue- ja rajankorjausvaatimuksia. Muun muassa Saksa ja Neuvostoliitto nousivat heikkouden tilastaan ja alkoivat vaatia rauhanteossa menettämiään alueita takaisin. Suurvallat Euroopassa kyräilivät toisiaan.

Saksassa Hitlerin johdolla yllättäen valtaan noussut kansallissosialismi ja Stalinin Neuvostoliiton kommunismi olivat hyvin vastakkaisia ”aatesuuntia”, joiden välienselvittelyä kumpikin osapuoli lienee osannut jo 1930-luvun lopulla odottaa tulevaisuudessa, kuten sitten kävikin kesäkuussa 1941 Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon.

Suomen asema

Suomen asema tuli tärkeämmäksi Euroopan yleistilanteen kiristyessä 1930-luvun loppua kohden. Stalin alkoi varautua hyökkäykseen lännestä. Hitlerin liitettyä Itävallan Saksaan maaliskuussa 1938, Stalin huolestui ja aloitti neuvottelut Suomen kanssa, aluksi Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystön lähetystösihteeri Boris Jartsevin suulla.

Nämä ”Jartsev-neuvottelut” kestivät maaliskuusta 1938 huhtikuuhun 1939. Jartsev ilmoitti neuvotteluissa Suomelle neuvostohallituksen olevan varma, että Saksa suunnittelee hyökkäystä Neuvostoliittoon ja että siihen suunnitelmaan kuuluu sivustaisku Suomen kautta.

Neuvostoliitto pelkäsi saksalaisten maihinnousua Suomeen. Suomi ei saanut sallia maihinnousua tai muuten Neuvostoliiton puna-armeija hyökkäisi Suomeen Rajajoelta. Toisaalta Suomen kykyyn torjua saksalaisten maihinnousu ei luotettu, joten Neuvostoliitto halusi auttaa Suomea maihinnousun torjumisessa.

Jartsevin mukaan Neuvostoliitto halusi osallistua Suomen puolustamiseen erityisesti sen merirajoilla. Ahvenanmaa olisi pitänyt linnoittaa. Neuvostoliitto halusi vuokrata Suomenlahden ulkosaaret (Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari ja Seiskari) 30 vuodeksi.

Mannerheim olisi halunnut suostua edellä mainittujen saarten luovuttamiseen, mutta Suomen hallitus päätti olla suostumatta mihinkään Jartsevin esityksistä, joten huhtikuussa 1939 nämä neuvottelut katkesivat.

Liittokuntia

Keväästä 1939 alkaen Euroopan suurvallat pyrkivät muodostamaan uusia liittokuntia: mm Iso-Britannia ja Ranska yrittivät sotilasliittoa Neuvostoliiton kanssa Saksaa vastaan, mutta konkreettista tulosta ei tuolloin syntynyt.

Saksa ryhtyi tunnustelemaan liittoutumista Neuvostoliiton kanssa. Hitler ja Stalin pääsivätkin yllättävän nopeasti sopimukseen yhteistyöstä elokuussa 1939.

Sekä Stalin että Hitler tiesivät, että sopimus vain lykkäsi Saksan ja Neuvostoliiton yhteenottoa tuonnemmaksi.

Hitler sai vapaat kädet haluamillaan alueilla ja Stalin sai aikaa kehittää vielä hieman keskeneräistä Puna-armeijaansa.

Suomessa tunnettiin sopimuksesta aluksi helpotusta, koska uskottiin Saksan ja Neuvostoliiton välisen konfliktin olevan vältetty ja näin ollen myös Suomen joutuminen suursotaan olisi epätodennäköistä. Näin ei kuitenkaan ollut.

Tämän Molotovin – Ribbentropin-sopimuksen nimellä tunnetun hyökkäämättömyyssopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa osapuolet sopivat etupiiriensä jaosta Euroopassa. Suomi ja Baltian maat joutuivat Neuvostoliiton etupiiriin.

Vaatimuksia

Syyskuun 1.päivä 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan. Sodanjulistuksia sinkoili. Toinen maailmansota alkoi.

Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat neuvottelemaan Moskovaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” lokakuun alussa 1939. Näitä neuvotteluja käytiin kolmessa jaksossa, kerran lokakuussa ja kahdesti marraskuussa.

Neuvostoliitto esitti, että Suomi luovuttaisi sille osia Karjalankannakselta ja Suomenlahden ulkosaaret sekä näiden lisäksi Hangon ja Lappohjan sataman. ”Vastalahjaksi” Suomi olisi saanut alueita Itä-Karjalan Repolasta ja Porajärveltä. Suomi ei suostunut Neuvostoliiton vaatimuksiin. Tosin erimielisyyttäkin esiintyi tässä asiassa Suomen hallituksen keskuudessa.

Neuvostoliitto oli esittänyt aikaisemmin vastaavat vaatimukset Baltian maille, jotka suostuivat luovuttamaan puna-armeijalle tukikohtia alueillaan.

Suomalaiset valitsivat toisin: Suomi kutsui reservinsä sotilaat jo 10. lokakuuta 1939 alkaen ylimääräiseen kertausharjoitukseen, joka merkitsi käytännössä liikekannallepanoa.

Suomen ja NL’n väliset neuvottelut katkesivat tuloksettomina 9. marraskuuta 1939. Suomalaisneuvottelijat palasivat Helsinkiin mielessään Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin viimeisen neuvottelukierroksen aikana lausumat pahaenteiset sanat: ”Nyt ovat siviiliviranomaiset käsitelleet asiaa, ja kun ei ole päästy sopimukseen, täytyy asia antaa sotilaiden haltuun.”

Neuvostoliitto oli aloittanut Saksan mahdollisten toimenpiteiden varalta hyökkäyssuunnittelun Suomen suuntaan jo kesällä 1939. Toisen maailmansodan alettua syyskuun alussa, Neuvostoliitto julisti liikekannallepanon, jonka yhteydessä myös Suomen vastaisilla rajoilla olleita joukkoja vahvistettiin. Todennäköisesti varsinaiset sotaan tähdänneet joukkojen keskitykset aloitettiin vasta sitten, kun neuvostojohdolle oli selvinnyt Suomen taipumattomuus neuvotteluissa.

Propagandaa

Marraskuun puolivälissä katkenneiden neuvottelujen jälkeen Neuvostoliitto aloitti Suomea vastaan suunnatun voimakkaan propagandahyökkäyksen.

Neuvostolehdissä julkaistiin väritettyjä ja jopa täysin perättömiä uutisia Suomessa tapahtuvista asioista. Suomalaisia poliitikkoja kutsuttiin halveksivilla nimillä.

Propagandaoperaation tarkoituksena oli toisaalta muokata Neuvostoliiton väestön mielialaa kannattamaan Suomeen tehtävää hyökkäystä ja toisaalta levittämään epätietoisuutta ja eripuraa Suomen kansan keskuudessa.

Neuvostoliitto uskoi Suomen vasemmistolaisten kääntyvän aikanaan heidän puolelleen. Eihän vuoden 1918 sisällissodasta ollut kulunut kuin vasta 20 vuotta. Oikeiston ja vasemmiston välillä arveltiin vallitsevan syvän juovan ja katkeruuden.

Mainilan laukaukset

Lopulta Neuvostoliitto lavasti 26. marraskuuta 1939 Mainilan laukaukset, joilla se perusteli sotaa puolustuksellisena toimenpiteenä. Neuvostoliitto sanoutui irti hyökkäämättömyyssopimuksesta 28. marraskuuta ja katkaisi diplomaattisuhteet maiden väliltä 29. marraskuuta.

Neuvostoliiton maahyökkäys alkoi 30.11. 1939 aamulla kaikkien Suomen rajan yli johtavien teiden suunnassa. Suomalaisten kaupunkien ilmapommitukset alkoivat. Mannerheim perui eroanomuksensa puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävästä ja tarjoutui puolustusvoimien ylipäälliköksi.

Heti sodan alussa Terijoella aloitti toimintansa Neuvostoliiton masinoima Otto Ville Kuusisen kansanhallitus, jonka Neuvostoliitto julisti ainoaksi viralliseksi Suomen hallitukseksi. Vain sen kanssa Neuvostoliitto tekisi yhteistyötä jatkossa.

Tosiasioita:

– Neuvostoliiton puna-armeijan etuna oli valtava miehistö- ja kalustoylivoima. (4 – 6 armeijaa, yhteensä rintamalla kävi jopa miljoona sotilasta koko sodan eri vaiheissa)

– Sodan alussa moninkertainen ylivoima sotilaissa eri rintamasuunilla, Kannaksella 2 x, Laatokan Karjalassa 3 x ja Ilomantsista Petsamoon 30–40 x !

– 30–200-kertainen ylivoima tykeissä, panssarivaunuissa ja lentokoneissa

– Pelkästään Karjalan kannaksella hyökkäsi 200 000 miestä (= 9 x div + PsAk+PsPr), 1500 panssaroitua ajoneuvoa, 900 tykkiä ja kranaatinheitintä. Niitä tuki noin 300 lentokonetta. Kalusto oli pääosin aikansa parasta maailmassa!

– Määrävahvuudet: Neuvostodivisioona 18 000 sotilasta – suomalainen divisioona 14 000 miestä, NL 110 tykkiä ja krh:ä – S 48 tykkiä ja krh:ä, NL psv 55 – S ei yhtään, NL mt-ajoneuvoja 400 – S 40. Yksikään Suomen divisioona ei ollut kaluston osalta määrävahvuinen, vaan kaukana siitä, mikä kasvatti voimasuhteiden eroa!

– Puna-armeijan heikkoutena olivat heikohko taistelutahto (vieras maaperä), upseeriston ja miehistön koulutustaso (mm. upseeriston puhdistukset 1930-luvun lopulla), kesävarustus, ei telttoja, tiedustelun laiminlyönti, taistelutekniikan ja taktiikan kaavamaisuus, sitoutuminen tiestöön ja suomalaisten aliarvioiminen

– Suomen puolustusvoimilla oli etuina hiihtotaito, kyky selviytyä maastossa, oloihin sopivan taistelutekniikan ja taktiikan mielikuvituksellisuus, tilapäisten torjuntavälineiden kehittäminen (mm Molotovin cocktail) taistelutahto-> isänmaan itsenäisyys oli vaakalaudalla.

– Suomalaisten joukkojen heikkoutena oli joukkojen pieni vahvuus (3 armeijakunta ja Lapin ryhmä; noin 275 000 sotilasta, Kannas 130 00, Laatokan Karjala 40 000 ja Ilomantsi – Petsamo vain muutama tuhat!)

– Panssarintorjunta-aseistuksen puute (ei lainkaan, siitä johtui sodan alun ”tankkikauhu”)

– Vähäinen tykistön määrä ja heikko amputarviketilanne

– Vähäinen ja vanhentunut lentokalusto

– Kaiken kaikkiaan oli eletty uskossa, ettei sotaa tule, joten puolustusmateriaalihankinnat oli laiminlyöty (vrt. malli Cajander pääministeri Cajanderin mukaan)

Rajallisten miehistö- ja materiaalisten resurssien vuoksi Suomen puolustusvoimien taistelukyky oli korkeimmillaan joulukuun lopussa ja riittävien täydennysten puuttuessa se aleni sodan loppua kohti. Oli vaikea ostaa jo sotaa käyviltä valtioilta kalustoa. Tämä toki pätee tänäkin päivänä. Puolustusvalmistelut ja materiaalihankinnat on tehtävä syvän rauhan aikana!

Puna-armeijan tilanne oli päinvastainen: Sodan alussa suomalaisten taistelukyvyn vakava aliarviointi ja omien kykyjen yliarviointi voitiin korjata merkittävillä resurssien lisäyksillä tammi-helmikuussa 1940.

Hyökkäyssuuntia

Puna-armeijan (7., 8., 9. ja 14.armeijat) hyökkäyksen päätavoite oli Karjalankannaksella, jossa se pyrki Viipuriin ja sieltä edelleen Helsinkiä valtaamaan.

Toinen tärkeä suunta oli Laatokan Karjala, josta voitiin uhata Karjalankannasta ja Etelä-Suomea.

Kolmas keskeinen tavoite oli katkaista Suomineidon ”vyötärö” sen kapeimmasta kohdasta ja edetä Ouluun.

Lapissa tavoitteena oli vallata Sallan kautta Rovaniemi ja saavuttaa Ruotsin raja.

Aivan pohjoisessa Petsamoa tavoiteltiin lähinnä alueen malmivarojen ja sataman takia.

Neuvostoliitto hyökkäsi 6 itärajan kohdasta: Karjalankannas, Laatokan Karjala, Kuhmo ja Lieksa, Suomussalmi, Salla ja Petsamo. Joka suunnassa käytettävissä oli vähintään divisioona (18 000 miestä).

Tämä yllätti suomalaiset, jotka jättivät Laatokan pohjoispuoliset, rajan yli johtavien teiden suunnat vain pataljoonan suuruisten taisteluosastojen eli noin 1000 miehen vastuulle. Lähes puolet Suomen kenttäarmeijasta oli Karjalankannaksella. Pohjois-Suomessa syntyivätkin sodan alussa suomalaisten kannalta pahimmat kriisit.

Suomen puolustusvoimien ensivaiheen puolustuksen suojajoukot eli pääosin varusmiehistä ja kantahenkilökunnasta perustetut joukot oli keskitetty itärajalle jo Moskovan neuvottelujen aikana.

Lokakuussa alkaneiden ylimääräisten kertausharjoitusten varjolla merkittävä osa Puolustusvoimien kenttäarmeijasta eli pääosin reserviläisistä perustetuista joukoista oli jo valmiiksi puolustusasemissa. Hyvä niin, sillä muuten olisi tullut kiire joukkojen keskittämiselle ja puolustusvalmisteluille, koska suojajoukkojen vetäytyminen valtakunnan rajalta länteen tapahtui suunniteltua lyhyemmässä ajassa Puna-armeijan valtavan ylivoiman ja suomalaisten sodan alun kokemattomuuden takia.

Sodan vaihe 1

Talvisota voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen.

Ensimmäisessä vaiheessa puna-armeijan hyökkäykset epäonnistuivat ja Suomen puolustusvoimien torjuntataistelu oli menestyksellinen joulukuussa 1939 ja tammikuun alussa 1940 kaikilla rintamaosuuksilla.

Merkittävimmät taistelut ja torjuntavoitot tapahtuivat:

Taipale

• Puna-armeijan läpimurtoyritykset 6. – 8.12. ja 15. – 17.12. epäonnistuivat; Taipaleen suunta kesti sodan loppuun asti. Kirvesmäki ja Terenttilä ovat tunnettuja taistelupaikkoja.

• Taipaleessa komppanian päällikkönä toimineenYrjö Jylhän teos Taipaleen joki Tuonelan joki ja Parikan elokuva Talvisota”kuvaavat tuon suunnan taisteluja ja ilmapiiriä.

Summa

• Puna-armeijan painopistesuunta Kannaksella

• 17. – 22.12.

• torjuntavoitto

Kollaa

• lausahdus ” Kollaa kestää”

• kesti sodan loppuun asti, Kollaanjoki on vain puropahanen,

• legendat res ltn Aarne Juutilainen (Marokon kauhu) ja tarkka-ampuja sotamies Simo Häyhä (surmasi koko sodassa noin 500 vihollista kiväärillään)

Kitilän – Koirinojan – Lemetin mottitaistelut Laatokan pohjoisrannalla

• hyökkääjä torjuttiin Kitilän – Koirinojan alueelle 11. -15.12.

• mottitaistelut; tavoitteena oli näännyttää vastustaja väsymykseen ja nälkään, osa moteista saatiin ”laukaistua” (mm 18.div, Lemetin, Kenraali- ja Rykmentin motit), osa moteista kesti sodan loppuun asti (168.div. Kitilän suurmotissa)

• valtavasti sotasaalista

Tolvajärvi

• Tolvajärven – Ägläjärven taistelut 12. – 20.12. oli suomalaisten ensimmäinen hyökkäyksellinen ja stretegisesti merkittävä voitto

• eversti Paavo Talvela oli anonut ja saanut Mannerheimilta luvan hyökätä vastustajan mies- ja kalustoylivoimasta huolimatta

Suomussalmi, Raatteentie

• suurimmat hyökkäyssotaan perustuneet ja merkittävää kansainvälistä huomiotakin herättäneet suomalaisten taisteluvoitot

• ensin taisteltiin Suomussalmella 27.- 29.12 ; 163 divisioona tuhottiin ja sitten tuhottiin täysin em divisioonan avuksi pyrkinyt 44.divisioona Raatteentiellä 1. – 7.1.1940

• suomalaisia kaatui Suomussalmen ja Raatteen tien taisteluissa noin 900 ja neuvostoliittolaisia kenties noin 20 000 sotilasta

• valtava sotasaalis ja paljon sotavankeja

• mielenkiintoinen Raatteenportti-museo ja Talvisodan monumentti, jossa isolla kentällä 17 000 isoa kiveä kuvaa sodan uhrien määrää ja kärsimystä ja muistomerkki ”Avara syli”, jossa 105 vaskikelloa kilisee tuulessa symboloiden talvisodan kestoa päivissä.

Kaikki edellä mainitut taistelupaikat ja suomalaisvoitot niissä sodan ensimmäisen kuukauden aikana herättivät muun maailman huomion ja saivat ansaitsemansa arvostuksen. Neuvostoliitolle ne olivat katkeria tappioita ja nöyryytys muiden suurvaltojen silmissä.

Sodan vaihe 2

Tammikuussa 1940 rintamalla oli joulukuuta hiljaisempi vaihe.

• joulukuun epäonnistumisten jälkeen NL toteutti tammikuussa uudelleenjärjestelyjä Suomen vastaisella rintamalla

• Puna-armeijan joukkojen komentajia vaihdettiin (mm Stalinin luottomies, marsalkka Timoshenko korvasi kenr Metretskovin, perustettiin uusi johtoporras Luoteisrintama ja alueelle tuotiin runsaasti lisäjoukkoja (mm 13. Armeija). Divisioonien määrä kasvoi 10 divisioonasta yli 20 divisioonaan. Puna-armeijalla oli pelkästään Karjalankannaksella käytettävissään 0,5 miljoonaa sotilasta, 4 000 tykkiä ja 1 000–1 200 panssarivaunua.

• Summan alueelle Neuvostoliitto loi 6 km leveän painopisteen ja siellä erityisesti Lähteen lohkolle keskitettiin valtava joukkojen ja tulenkäytön ylivoima

Sodan vaihe 3

Neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen paineen aiheuttama suomalaispuolustuksen asteittainen murtuminen Karjalankannaksen länsiosassa ja Viipurinlahdella helmi–maaliskuussa 1940.

• puna-armeijan voimakas hyökkäys tykistön tulivalmisteluineen alkoi 1.2. 1940.

• väsytettiin suomalaisjoukot seuraavien noin 10 päivän aikana

• 11.2. alkoi varsinainen Puna-armeijan yleishyökkäys-> läpimurto Summan Lähteen lohkolla (700 suomalaista sotilasta vastaan hyökkäsi kokonainen divisioona eli noin 18 000 sotilasta. Läpimurron tulivalmisteluun käytettiin 15 000 kranaattia)

• 15.2. suomalaisjoukoille vetäytymiskäsky taaemmas Väliasemaan

• Väliasemankin puolustus murtui ja 27.2. käsky suomalaisjoukoille vetäytyä Taka-asemaan (Viipuri – Tali – Kuparsaari – Vuoksi)

• suomalaisten yllätykseksi 6 neuvostodivisioonaa suunnattiin yli jäätyneen Viipurinlahden

• sodan viime hetkillä maaliskuussa neuvostojoukot onnistuivat jo katkaisemaan Haminan ja Viipurin välisen tien suomalaisten Viipurin puolustajien selustassa

• tilanne oli vaikea myös Itäkannaksella; sotilaallinen yleistilanne oli kehittynyt suomalaisten kannalta kestämättömäksi. Rauhansopimukseen oli päästävä hinnalla millä hyvänsä.

Rauhantekoa

• jo helmikuusta 1940 alkaen Suomi pyrki rauhaan heikentyneen sotilaallisen tilanteen takia.

• Iso-Britannia ja Ranska olivat tarjonneet sotilaallista apua Suomelle, mutta niiden avun arvioitiin olevan liian pienen ja avun tulevan liian myöhään

• Ruotsi ilmoitti, ettei se anna Suomelle sotilaallista apua eikä anna kauttakulkuoikeutta Suomeen muiden valtion joukoille

• Stalin oli ilmoittanut rauhanehtonsa, jotka olivat huomattavasti kovemmat kuin syksyllä 1939.Toisaalta Stalinkin halusi huonosti sujuneen talvisodan takia päästä sodasta eroon, jotta Neuvostoliitto ei joutuisi sotaan Iso-Britanniaa ja Ranskaa vastaan ja etteivät ne pääsisi Suomeen apuun tullessaan käsiksi pohjoisen malmivaroihin

• Saksa kannusti Suomea suostumaan Neuvostoliiton rauhan­ehtoihin ja ikään kuin lupaili ”revanssia” tulevassa sodassa ja menetettyjen alueiden takaisin valtausta. Näinhän sitten kävikin.

• Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin 12.3. ja se astui voimaan 13.3.1940.

Jälkiviisautta

Olisiko talvisota voitu välttää suostumalla Neuvostoliiton aluevaatimuksiin syksyllä 1939? Viime aikoina asiasta on tutkijoiden piirissä esitetty vastakkaisia näkemyksiä.

• tutkijat ovat yksimielisiä kuitenkin siitä, että Suomi olisi joutunut II maailmansodan osalliseksi joka tapauksessa, vaikka talvisotaa ei olisi sodittukaan

• jos talvisotaa ei olisi sodittu, olisiko Suomi ollut II Maailmansodan voittajien vai häviäjien puolella?

• olisiko Suomi säilyttänyt itsenäisyytensä vai olisiko sillä ollut samanlainen kohtalo kuin Baltian mailla seuraavat 45 vuotta, osana Neuvostoliittoa?

Seurauksia

Moskovan rauhansopimus 13.3.1940 aloitti ns Välirauhaksi kutsutun ajanjakson, joka oli päättyvä aikanaan kesäkuussa 1941 jatkosodan alkaessa.

Henkilöstötappiot:

Suomalaisten tappiot talvisodassa olivat yli 25 000 sotatoimissa menehtynyttä ja noin tuhat siviiliä. Noin 1000 suomalaista jäi vangeiksi. NL menetti pelkästään kaatuneina eri lähteistä riippuen 150 000 – 200 000 tai jopa enemmän sotilasta. Suomi otti noin 5000 neuvostosotavankia. Haavoittuneiden ja kadonneiden määrät olivat kaatuneiden määriä huomattavasti suuremmat

Talvisodan ja Moskovan rauhansopimuksen seurauksena Suomi menetti Sallan ja Kuusamon itäosat, suuren osan Karjalasta, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 % Suomen pinta-alasta.

Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi.

Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista eli noin 12 % koko väestöstä. Tilanne synnytti siis merkittävän väestöpoliittisen ongelman, kun kaikkiaan 430 000 suomalaista lähti evakkoon Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta.

Tärkeintä oli tappioista huolimatta, että suomea ei miehitetty ja että Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Suomi taisteli yhtenä kansana niin etulinjan rintamalla kuin kotirintamalla huolimatta siitä, että noin 20 vuotta aiemmin Suomessa oli ollut punaisten ja valkoisten välinen sisällissota.

Syntyi käsitteet ”talvisodan ihme” ja ”talvisodan henki”.

Esityksen loppuun Jari Manelius luki katkelman Marsalkka Mannerheimin päiväkäskystä 14.3.1940.

Jaa artikkeli: