Tärkeintä on lähteminen

Lähde retkelle lähimaisemiin ja näe kotiseutusi uudella tavalla.

 Retkikohteen ei tarvitse olla kaukana, tai edes erityisesti retkeilyreitti. Ulkoilmasta ja luonnon ihmeis­tä pääsee nauttimaan helposti jo ihan kotikulmilla.

Luontokuvaaja ja kirjailija Mika Honkalinna lähti testaa­maan, millaisen kuvaston saa aikaiseksi, jos liikkuu kameran kanssa ihan kotipiirissä.

Talo metsässä

Usein liikkeelle tulee lähdet­tyä autolla, mopolla, tai muul­la moottoriajoneuvolla. Honka­linnaa kutkutti ajatus siitä, että millaisia kuvia kertyy, jos liik­kuu kotipihalta lähtiessään vain jalkaisin.

Kun luontokuvaaja lähtee ra­kentamaan taloa metsän keskel­le, vääjäämättä tulee mieleen ajatus, että mitähän tästä syntyisi?

Tämä oli Honka­linnalle muutaman vuoden kokeilu, jos­ta syntyi kirja Talo metsässä. Kirjan kuvissa näkyy myös hänen perheenjäseniään ja uskollinen retkika­veri, koira nimeltään Lupe.

– Minun tapauk­sessani kotitalo on metsän keskellä Li­mingassa. Usein va­lokuvaajien ja kir­jailijoiden lähipiiri joutuu teoksiin mu­kaan ja näin kävi myös nyt. Se on väistämätöntä.

Mika kulkee Lupen kanssa kodin lähitienoilla päivittäin ja havainnoi samalla kuvaajan sil­min ympäristöään. Ajatus, että aina pitäisi lähteä kauemmas, ei pidä paikkaansa. Kaikkialla on kuvattavaa ja kat­seltavaa.

– Riippuu vain näkökulmas­ta ja siitä, että osaa etsiä aihei­ta. Tätäkin kuvausprojektia oli­si voinut jatkaa vielä pitkään. Kun pysähtyy ja malttaa hitaasti katsoa ajan kanssa, niin monet asiat alkavat aukeamaan aivan toisella tapaa. Tietty maaston­kohta, jonka ohi kulkee sen sata kertaa, muuttuu vuorokauden ja vuodenaikojen mukana.

Honkalinna otti kaikki ku­vat Talo metsässä-kirjaa varten muutaman kilometrin säteellä omalta pihamaaltaan, osan ku­vista jopa olohuoneen ikkunan läpi.

– Tämä ympäröivä metsä on ihan tavallista talousmetsää. Ei siitä itsessään ole sen kummem­paa kerrottavaa. Kuvien läh­tökohta onkin se, että sieltäkin löytyy kuvattavia kohteita, kun vaan katsoo tarpeeksi tarkkaan. Malttaa pysähtyä.

Retkellä Valkealassa

Valkealasta löytyy lukemat­tomia paikkoja, joiden kauneus hätkähdyttää ja niihin on muka­va palata aina uudelleen.

Liikkeelle voi lähteä tietysti myös ilman kameraa ja nauttia luonnosta ihan vain katsellen.

Luontokuvauksesta on tullut hyvinkin suosittua ja ikoniset lajit, kuten karhut ja kotkat py­syvät kuvien aiheina vuodesta toiseen.

Aina tulee uusia kuvaajia, jot­ka eivät ole niiden kuvaamista aiemmin päässeet kokeilemaan, ja onkin aivan ymmärrettävää, että niin halutaan tehdä. Ovat­han ne upeita kokemuksia ja hienoa katsottavaa. Kuvattavaa on kuitenkin luonnossa loputto­masti.

– Hyvä kuvaaja pystyy te­kemään melkein mistä tahansa aiheesta vaikuttavan kuvaker­tomuksen. Ei ole tärkeää mitä kuvaa, vaan miten kuvaa, Hon­kalinna miettii.

Honkalinna on Kymenlaak­sosta kotoisin. Täällä asuessaan hän retkeili aktiivisesti myös Valkealassa. Asuessaan Kuusankoskella Mäyränkorvessa oli Niivermä­en metsä hänelle mieluinen lä­hikohde ja tärkeä kuvauskohde. Repovedellä Honkalinna pyö­ri jo 70-luvun lopulla. Etenkin 90-luvun alkupuolella hän oli siellä paljon kuvaamassa.

– Se oli kestosuosikki ja tun­tuu, että aina vaan suositum­maksi se on tullut ihmisten kes­kuudessa, Honkalinna toteaa.

Valkealasta Honkalinna kek­sii monia hienoja retkikohteita. Mieleen nousee monia yksittäi­siä järvien rantoja, kukkuloita ja kallioalueita.

– Haukkasuo vanhan Kou­volan ja Anjalankosken rajal­la, josta suuri osa jää Valkealan puolelle, on hieno. Suon luon­nontilainen osuus oli paikka, jossa paljon tuli kurkia kameran kanssa väijyttyä.

Pyöräretkikohteena hänellä oli usein Lappalanjärven Hauta­lan ranta. Se ei ehkä ole reppu­retkikohde, mutta hieno kohde mihin aikaan vuodesta tahansa. Jäiden lähdön aikaan Honka­linnasta oli hieno seurata jää­kentän muuttumista kallioita vasten.

Selänpään kankaan komeat suppa-alueet, Hunkerin romput, ovat 40 metriä syviä. Yhtä ko­meat ovat Halisenromput. Selänpään laajalla suistoalu­eella saa kokea esihistoriallista jääkauden tunnelmaa.

Vuohijärvellä on hienoja kal­liosaaria eteläosassa, jotka ovat viehättäviä pieniä paikkoja. Tal­vella kulkiessa pitää tietysti olla tarkkana, että jää on kantavaa.

– Heisanharju Jaalassa on hie­no kohde. Pohjois-Jaalan järvet ja lammet ja hieman rosoinen maisema ovat hienoja. Siellä on komeita kalliopaikkoja. Valkea­lassa tietenkin koko Väliväylän varrelta löytyy mielenkiintoista nähtävää ja kuvattavaa.

Nähtävää löytyy myös teiden varsilta, ihan taajamissakin. Pel­tomaisemaa halkovat hiekkatiet ja niiden pientareiden kukat per­hosineen ja hyönteisineen voi­vat olla hienoja löytöretkipaik­koja.

Talvinen maisema viehättää

Honkalinna pitää talvesta. Hänen mielestään pohjoisen tal­ven estetiikka on huikeaa. Mai­sema muuttuu, kun lumi peitte­lee maisemaa ja koristaa puiden oksia.

– Talven niukkuus ja pelkistet­ty maisema, sekä tietyllä tapaa eräänlainen selviytymiskamp­pailu ovat minusta kiinnostavia. Lumi muuttaa maiseman kerta­heitolla. Valon vähyys maalaa maisemaa taas omalla tavallaan. Oma lukunsa ovat talviset kuu­tamoyöt.

Mikalla on suunnitelmissa tehdä kirja, johon on kuvattu pelkästään lunta. Erilaisia han­gen muotoja, eläinten varjoja ja hankien muotoja.

– Olen tehnyt jo kaksi talvi­kirjaa, mutta niissä on aika laa­jat sektorit, mitä niihin on ku­vattu. Tämä kolmas talvikirja on pelkkää lunta. Olen sitä jo kuvannut aktiivisesti parin vuo­den ajan.

Ensin hän kuitenkin keskittyy suoteemaan. Poikilossa avau­tuu toukokuussa 2022 Valoku­van aika -näyttelykokonaisuus. Honkalinnan näyttely, Suomaa, esittelee maamme alkuperäisin­tä luontoa.

Kokonaisuuteen kuuluu myös kaksi muuta tahoa. Kouvolan Kameraseura juhlii 70-vuotista olemassaoloaan juhlanäyttelyl­lä. Suomen Kameraseurojen lii­tolla on myös juhlan aihetta, koska liitto perustettiin 90 vuot­ta sitten valokuvauksen harras­tajien valtakunnalliseksi kes­kusliitoksi.

Suot ovat myös talvisin ja ke­väisin mahtavia ulkoilukohteita. Honkalinnalla tietysti kamera kulkee sielläkin aina mukana.

– Tein suoraan ilmasta kuvat­tuja suonäkymiä ja nämä ku­vat ovat osa sitä näyttelyä. Suot ovat talvella erinomainen ret­kikohde. Kesällä soilla voi olla raskaskulkuisia paikkoja, joi­hin talvella pääsee lumikengillä helpostikin. Suo kun jäätyy, on siellä liikkuminen nautinnollis­ta.

Retkikohteella ei tarvitse olla sen kummempaa statusta. Lä­hinnä kyse on siitä, että ottaa ja lähtee liikkeelle löytöretkeilijä­mielellä. Silmät auki. Tärkeintä on lähteminen. Silloin on mah­dollista nähdä ja kokea jotain uutta.

Artikkelin aloituskuvassa lapset ja revontulet. Kuva Mika Honkalinna

• Laura Parkko