Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tarujen äärellä

Tunturin tarinan lähestymistapa luontoon on tarumainen. Jos olisi jäänyt arvailun varaan, tiedä milloin olisin tajunnut, että Peter Franzén on kertojana. Tietenkin ääni on jotenkin tuttu, olenhan häntä aikoinaan haastatellutkin, monista nähdyistä elokuvista puhumattakaan. Tämä pieni haaste äänen tunnistamisessa antaa tilaa tarinalle. Luontokin pääsee ääneen, jopa sellaisella tarkkuudella, mitä ei normaalisti kuulisi.
Luonto on niin lähellä, että voi vain hämmästellä, miten kuvaus on toteutettu. Useimmat eivät näe elinaikanaan sellaisia luontotapahtumia, mitä kuvaaja Teemu Liakka pääsi tallentamaan. Teemun työtä onkin pakko ylistää. Hän on saanut kaiken näyttämään vaivattomalta. Aivan niin kuin Teemu Liakka olisi joku muodonmuuttaja, joka vuoroin sukeltaa valaana, vuoroin lentää kotkan pesälle. Katsoja pääsee keskelle tapahtumia korkeuksista veden alle.
Ryhävalaat ovat kotonaan valkokankaalla. Niiden mittavan koon äärellä valkokangas tuskin voi olla liian suuri, samalla kun kettu ja korpit, jopa porot ja karhut saavat reilusti tilaa. Nähtyäni korppeja luonnossa korkeintaan jossakin taivaan sinessä liitelemässä, oli veikeää seurata niiden kohtaamista ketun kanssa.
Musiikki tuo muinaisuuden ja nykyisyyden rinnakkain. Paikoin musiikki antoi mielleyhtymiä antiikin ajan kaksintaisteluista. Tavoitteena on selvästi ollut eriyttää elokuva perinteisistä luontodokumenteista.
Tunnelma vaihtelee söpöyden ja uhkan välillä. Tarinat soljuttavat luonnonvoimien mahtia kohti seuraavia vuodenaikoja. Jäiden lähtiessä virta musertaa palan toisensa jälkeen matkaansa.
Tunturin tarinassa on luonnon arvon ohella opittavissa elämän arvostaminen ylipäätään. Rohkea ottaa riskejä, mutta hän elää. Piilossa ollen voi selvitä hengissä, mutta miten pitkään? Tunteeko auringonlämpöä tai saako lisää ruokaa, jos jää piiloon? Tämä ristiriita kuuluu luonnon kiertokulkuun.
Tykkylumien muotoihin suhtautuu varmasti elokuvan nähtyään moni eri tavalla kuin ennen. Kuutamolla ja tähtikirkkaana yönä tykkylumet suorastaan säkenöivät hämyssä.
Elokuva antaa uljaasti arvoa pohjoiselle luonnolle. Antti Tuurin ajatuksen mukaisesti tunturit ovat nukkuvia jättiläisiä. Nukkukoot nämä jätit rauhassa vielä ikiaikaisesti vuodenaikojen vaihtuessa ja tuulen tuivertaessa.

Janne Kousa

Saanatunturi. Kuva: Kristiina Johansson, MRP Matila Röhr Productions.

Jaa artikkeli: