Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tehdassukujen tarinoita

Kirjoittaja HTT Virpi Anttosen suunnitelmana oli tehdä sukukirja. Hän päätyi tekemään ensin lähes 500-sivuisen kirjan Kannuskosken tehtaasta.

 Vuonna 1883 insinöö­ri Daniel Colliander perusti puuhiomon ja pahvitehtaan Kannuskoskelle, Valkealan ja Luumäen rajalle. Virpi Anttonen kokosi lähde­aineistojen ja haastatteluiden pohjalta kattavan kuvauksen tehtaasta, viime vuosisadan pa­periteollisuudesta, sekä sen ym­pärille rakentuneesta yhteisöstä.

Pahvi, pytinki ja pihapiiri, Kannuskosken tehdas 1883-1939 on Anttosen omakustan­ne, jonka julkaisijaksi valikoitui Reunakustannus Myllykoskella, joka myös myy kirjaa.

– Omakustanne on hyvä käy­täntö tilanteessa, missä kirjailija itse aikatauluttaa työnsä. Reu­nakustannus oli tähän sopiva ja erittäin hyvä yhteistyökumppa­ni, Anttonen kertoo.

Virpi Anttonen on syntynyt Luumäellä. Hänen yhden su­kuhaaransa väkeä on ollut Kan­nuskosken tehtaalla töissä use­amman sukupolven voimin. Anttosen tarkoituksena oli alun perin lähteä tekemään sukukir­jaa.

– Menimme pikkuserkkuni kanssa Mikkelin Elinkeinoelä­män Keskusarkistoon etsimään tietoja sukulaisistamme, Kan­nuskosken tehtaan aineistoista. Tajusin silloin, että minun täy­tyy ensin selvittää, mikä on ol­lut Kannuskosken tehdas ja mitä siellä on tapahtunut. Tämän jäl­keen voisin ryhtyä tekemään su­kukirjaa.

Sukututkimus kasvoi siis suu­remmaksi. Tehtaan historian ja Collianderin suvun kautta tut­kimusalue laajeni käytännössä koskemaan vanhaa Viipurin lää­nin aluetta.

– Minä olen osa sellaista su­kua, joka on useamman suku­polven ajan ollut tehtaan vaiku­tuksen alaisena. Ajattelin, että varmaan löytyy monia muita samanlaisia sukuja, joita tämä aihe voisi kiinnostaa.

Anttonen halusi tuoda kirjaan myös tavallisen työntekijän on­gelmia ja menestymisiä tehtaan johtajien sukulinjojen lisäksi. Osa työntekijöistä asui Luumä­en puolella ja kävi Valkealassa töissä.

– Minua kiinnosti myös se, että toiminta oli kunnan rajojen yli tapahtuvaa toimintaa.

Tehdasalueen rakennukset ovat suurimmaksi osaksi pu­rettu. Vain muutamia vanhoja rakennuksia on edelleen ole­massa. Osa niistä on remontoi­tu erilaiseksi vuosikymmenten aikana.

– Tämän tutkimusmatkan ai­kana minulle selvisi, että tämän tehtaan toimintaperiaate on ollut sama kuin Verlassa. Tämä sa­mantyylinen puuhiomo ja pah­vitehdas on aikojen kuluessa jäänyt vain jalkoihin. Ilmeises­ti nämä 30-luvun uudet tehtaat Kymijoen varrella vaikuttivat siihen, että Kannuskosken teh­das haluttiin pois kuvioista, jot­ta puuta olisi riittänyt muillekin. Se on minun arvioni, jonka tein näiden vanhojen lehtileikkeiden perusteella.

Motivaatio kirjan tekemi­seen tuli Anttoselta sisältä ja hän koki työn hyvin antoisaksi. Tämä on Anttosen ensimmäi­nen julkaistu kirja väitöskirjan lisäksi. Vajaa vuosi sitten koro­nan vuoksi suljettiin arkistot ja kirjastot, joka sekoitti hetkek­si aikatauluja. Kirjaan tarvittiin vielä arkistomateriaaleista lisää tietoa.

– Muuten aikataulu oli aika vapaa. Ensin minun piti opetel­la talojen ja tilojen nimiä, sekä vanhoja tiereittejä. Siten pik­kuhiljaa paneuduin siihen maa­ilmaan. Asiaa on toki paljon, mutta kirja on ajateltu myös tie­tokirjaksi. Halusin tehdä kirjan helposti luettavaan muotoon, enkä liian raskaslukuiseksi tie­tokirjaksi.

Laajan arkistomateriaalin li­säksi Anttonen haastatteli hen­kilöitä, joilla oli toisen tai kol­mannen käden tietoa tehtaasta. Vanhimmat heistä olivat synty­neet 30-luvulla.

– Asiakirjatietona käytin Kan­salliskirjaston digilehtiarkiston vanhoja lehtiä. Ennen lehtiin kirjoitettiin ihan tavallisia asi­oita. Niitä ei arvotettu sen mu­kaan, ylittävätkö ne uutiskyn­nyksen. Lehdistä löytyi paljon sellaisia juttuja, joita voisi mel­kein sanoa kyläjuoruiksi. Niiden kautta hain kirjaan lihaa luiden ympärille ja sain tekstiin vähän aikalaisten kuvausta, Anttonen toteaa.

Aineistomäärä oli iso ja kirjaa tehdessä joutuu aina keräämään enemmän tietoa, mitä lopul­liseen kirjaan päätyy. Matkan varrella pitää tehdä valintoja mitä pudottaa pois ja mitä tar­vitsee lisää tietää.

– Hätiköiden ei sellaista mi­nun mielestäni voi tehdä. Siihen tarvitsee aikaa. Välillä tuntui, että savu nousee aivoista, kun yritin pyörittää jotain kohtaa mielessäni, Anttonen nauraa.

(Artikkelin aloituskuva: Kuva Kannuskosken tehtaasta on julkaistu vuonna 1929 kirjassa Suomi lentokoneessa (WSOY))

  • Laura Parkko
Jaa artikkeli: