fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tiedote: Kasvatuksen ja opetuksen poikkeusjärjestelyt jatkuvat 13.5. asti

Hallitus linjasi alkuviikosta sulkutoimenpiteiden jatkamisesta 13.5. saakka koronavirustilanteen takia. Perusopetuksen ja toisen asteen osalta tämä tarkoittaa etäopetuksen jatkumista. Poikkeuksena 1─3-luokkalaiset ja erityisen tuen oppilaat, joille järjestetään tarvittaessa lähiopetusta. Varhaiskasvatusyksiköt toimivat edelleen normaalisti avointa varhaiskasvatusta lukuun ottamatta. Nuorisopalvelut ovat siirtyneet tukemaan nuoria verkkoon.

─ Lapsiperheiden palvelut järjestetään poikkeusoloissakin mahdollisimman toimiviksi ja turvallisiksi noudattaen hallituksen, ministeriöiden ja THL:n ohjeita. Samalla poikkeusjärjestelyjä varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Kaupunki suosittaa hallituksen tavoin, että lapset hoidettaisiin kotona tai olisivat etäopetuksessa, jos se perheille on mahdollista, kertoo kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen hyvityskäytäntö jatkuu toukokuulle

Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt eli päiväkotitoiminta, esiopetus ja perhepäivähoito pidetään toiminnassa Kouvolassa avointa varhaiskasvatusta lukuun ottamatta.

Jos lapsi on pois varhaiskasvatuksesta poikkeusolojen aikana vähintään kahden viikon ajan, niin poissaolo hyvitetään hoitomaksussa. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen hyvityskäytäntö jatkuu koronatilanteen takia 13.5.2020 asti. Huoltajien tulee ilmoittaa aina lapsen poissaolosta varhaiskasvatusyksikköön etukäteen.

Jos jatkoa haetaan jo tehtyyn maksuhyvityspäätökseen, niin siitä ei tarvitse tehdä uutta hakemusta. Lapsen poissaolon jatkumisesta ilmoitetaan kirjallisesti varhaiskasvatusyksikön johtajalle (esim. Wilma-viestillä, sähköpostilla).

Uudet hakemukset voidaan toimittaa postitse hakemuslomakkeessa olevaan osoitteeseen, päiväkotiin tai sähköpostitse [email protected] (sähköpostiin ei henkilötunnuksen loppuosaa).

Koronavirustilanteesta johtuvien poikkeusolojen aikana (17.3.–13.5.2020) varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta hyvitetään lapsen poissaolon ajalta kun:

huoltajat järjestävät lapsensa hoidon itse yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan

poissaolosta on ilmoitettu etukäteen varhaiskasvatusyksikköön

hyvitystä on haettu kirjallisesti (uudet hakijat).

tai lapsen poissaolon jatkumisesta on ilmoitettu kirjallisesti (esim. Wilma-viestillä, sähköpostilla) varhaiskasvatuspaikan johtajalle

Hyvityksen hakemuslomake löytyy varhaiskasvatuksen verkkosivuilta kohdasta asiakasmaksut/ asiakasmaksun muutoshakemus.

Mikäli poikkeusolot jatkuvat, hyvityskäytäntö jatkuu samanlaisena 14.5. jälkeen.

Kaikki lapsen varhaiskasvatusta koskevat kysymykset tulee ensisijaisesti esittää oman varhaiskasvatusyksikön johtajalle puhelimitse tai sähköpostitse.

Jaa artikkeli: