Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tirvalla kisattiin kauniissa säässä

Tirvan pamaus järjesti perinteiset hiihtokisat 6.3. Tirvan urheilukentällä. Kisat olivat kauden kolmannet ja viimeiset. Osallistujia oli tällä kertaa 10. Kaiken kaikkiaan kisoihin osallistui 13 henkilöä.

Osallistujia oli tällä kertaa 10. Kaiken kaikkiaan kisoihin osallistui 13 henkilöä. Nuorimmat kisaajat olivat 4-vuotiaita ja viimeisellä kerralla saatiin kisaan myös sekä naisten että miesten sarja. Ennen ensimmäisiä kisoja ladut urheilukentän ympärille tehtiin tirvalaiseen tyyliin talkoovoimin.


– Hiihtokilpailuissa on kivaa, kun saa suklaapatukan, jonka voi laittaa aarrearkkuun, kertoo 4-vuotias Viljo Pasi, joka ehti osallistua kilpailuihin kahdesti tätä vuonna.

Kisan nuorin Vijo Pasi kumartaa Pekka Venhon opastuksella kultamitali kaulassaan


Taisi usealla muullakin osallistujalla suurin motivaattori kisaan lähtöön olla mitali sekä kaikille osallistujille jaettu suklaapatukka. Tarjolla oli myös lämmintä mehua maaliintulijoille.


Kisoissa nähtiin suuria tunteita. Pettymyksen kyyneliä vuodatettiin, kun suksi luisti liikaa ja kaatumisia ei voinut vältää.
Myös voiton riemua oli ilmassa kun pikkuveli päihitti isoveljen ajan vaikka kilpailivatkin erisarjoissa.
Palkintojenjakotilaisuudessa nuorimpia kisaajia täytyi muistutella hyvistä tavoista, isommilta kiitokset ja kumarrukset tulivat jo vanhasta muistista.


Palkintojenjaon jälkeen varapuheenjohtaja kävi vielä läpi koko kauden tuloksia. Moni oli parantanut tulosta, mutta kaikilla näin ei ollut, mikä aiheutti spekulaatiota varustelusta ja valmistautumisesta kisoihin. Pamauksen varapuheenjohtaja Jaakko Pasi on hyvillä mielin kisojen jälkeen.


– Kisat onnistuivat lähtökohtaisesti hyvin, kelit pääosin suosi ja ladut oli kunnossa. Enemmän osallistujia tietysti toivottaisiin, etenkin tyttöjen sarjoissa oli vähänlaisesti osallistujia.


Järjestäjän näkökulmasta perinteisen sprintti on helppo ja nopea järjestää.
– Jäi hyvä maku ja nyt odotetaan kesän yleisurheilukilpailuja, summaa Jaakko Pasi.

  • Teksti ja kuvat: Riina Pasi



Jaa artikkeli: