fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tosielämästä: Balladi kesästä 2020

Populaarimusiikin ensimmäinen formaatti ei ollut pop, ei rock eikä edes arkkiveisu. Se oli balladi, joista ensimmäinen historiallinen merkintä löytyy jo 1300–luvulta, jolloin muistiin merkittiin Rolandin laulu, ja lajityyppi tarjoaa tänäkin päivänä ystävilleen pateettisten kohtaloiden säveliksi puettua kertomaa.

Suuria, tyylipuhtaita ja ikivihreiksi kohonneita tai kohotettuja balladeita piisaa suomalaisessakin iskelmä- ja popkentässä lukuisia kaikille niille vuosikymmenille, joina suomalaista kansan- ja populaarimusiikkia on tehty. Itse asiassa, kun tarkastelee kansamme mollivoittoista makua läpi vuosikymmenten, voi perustellusti väittää, että Suomessa jos jossain balladi elää ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä. Jopa niin, että balladien moraaliset opetukset näyttävät ohjaavan jo valtakunnan politiikkaakin. Ainakin mitä koronaviruksen pieksemään kulttuurikenttään tulee.

Kun korona keväällä saavutti Suomen, alkoi kesän 2020 tapahtumien peruminen. Festivaalit, kesäteatterit, kyläjuhlat, markkinat, näyttelyt ja kaikki muutkin paikalliset ja valtakunnalliset tapahtumat maalis-, huhti-, touko-, kesä- ja heinäkuulta jäivät toteutumatta, ja elokuusta eteenpäinkin järjestettyjä tilaisuuksia rasitti koronavarotoimenpiteiden kanssa painimisen lisäksi luokattoman huono ja epäselvä ja viimetinkainen viranomaisohjeistus.

Suomen kesän tapahtumakalenteri on perinteisesti ollut tulvillaan tarjontaa. Tänä kesänä ei. Sesongin ansiot jäivät tienaamatta esiintyvien taiteilijoiden lisäksi lähes 150 000:lta teknikolta, järjestyksenvalvojalta, tekniikan toimittajalta, ruokapisteen pyörittäjältä ja heidän henkilökunnaltaan siinä kuin kaikilta muiltakin tavaran- ja palveluntarjoajilta sirotevaikutuksesta puhumattakaan.

Suuret festivaalit jättävät helposti paikkakunnalle yhden ainoan viikonlopun aikana useammankin miljoonan selvää setelirahaa, eikä pienempienkään tapahtumien merkitystä paikkakunnan elinkeinoelämälle kannata väheksyä. Kyse on tuloista, joita ilman maamme suurimmatkin kaupungit joutuvat silmäilemään budjettejaan leikkausmielessä, ja pienemmillä paikkakunnilla tapahtumaton kesä saattaa jo tulevan syksyn ja talven mittaan näkyä alueen vakituisille asukkaille tarjottujen palvelujen supistumisena, kun yrityksen ja yrittäjän täytyy lyödä lappu luukulle.

Suomen tapahtuma-alan ahdinko oli tiedossa jo keväällä, mutta vasta, kun valtakunnan eturivin taiteilijoihin kuuluva Paula Vesala nosti asian esiin viimeviikkoisessa some–päivityksessään, saatiin asiaan kulttuuriministerin kanta. Vesalan päivityksen kommenttikenttään tietenkin. Annika Saarikko kierteli ja kaarteli ja symppasi, mutta ei sanonut juuta eikä jaata. Toivotti sentään ”Hurjasti voimia sinulle ja kaikille eri tavalla tapahtumiin sidoksissa oleville ammattilaisille!”.
Tekisi mieli ajatella, että kulttuuriministeri on sekä kovasydäminen että kyyninen ja vielä törkeästi myöhässä yhdentekevine jaxuhaleineen, mutta ehkä hän sitten kuitenkin on vain keskivertokansalaista paremmin balladien traditioon perehtynyt.

Hyvä balladi kun on sellainen, jossa päähenkilö valitsee tien, josta isä ja äiti ja yhteisö ja jumalatkin ovat varoittaneet, ja sitten kaikki menee kuten varoituksen sanan lausuneet ovat ennustaneet. Roland kaatuu Pyreneille, nuori mies saluunan lattialle ja neito hukuttautuu järveen sydämensä valitun petettyä. Ja koko kappaleen keston ajan kuulijan mielessä kytee katkeransuloinen varmuus siitä, että juuri näin tulee käymään, ja se jos mikä tekee balladista balladin.

Ehdotukseni kesän 2020 balladiksi lienee monelle tuttu. Se on Tapio Rautavaaran Kulkuriveljeni Jan. Kappaleessa nimihenkilö lähtee vastoin kaikkia varoituksia maailmalle soittelemaan kitaraansa, ja kun vuosien jälkeen velipoika pärähtää tunnollisemman veljen, laulun kertojan, porstuaan humuvuosien kuluttamana, tajuaa koko ikänsä ilman suurempia iloja turvetta puskenut velipoika olevansa kitarasankari-Jania onnellisempi.

Kappale ei kerro, majoittiko tunnollisempi veli raikulibroidinsa tupaan, aittaan vai navetan ylisille, mutta voisi olettaa, että joku nurkka velipojalle löytyi. Samoin on aika varmaa, että Jan ei saanut kuitata ylöspitoaan kitaraa soittamalla. Musisointi kuin ei ole sellaista oikeaa työtä, jolla kunnon kansalaisen on soveliasta itseään elättää. Paitsi silloin, kun maailmassa on kaikki hyvin, ja puoluetoimistojen väki näkee asiakseen lähettää ykköspoliitikot kiertelemään valtakunnan kesätapahtumia VIP–lätkä kaulassa vaalikarjaa tapaamaan. Siellä sopii sitten jatkaa jaxuhalien ja muiden tyhjänpäiväisyyksien parissa, kun kulkuriveljet ja –siskot viihdyttävät. Ja ehkä ministeri muistaa kertoa toimittajalle oman suosikkiartis­tinsa nimen, ehkä poseeraa tämän kanssa kaverikuvassakin. Sellaisiin hommiin tapahtumiin sidoksissa olevat ammattilaiset kyllä kelpaavat, konkreettinen tuki on varattu kunnollisemmille ammateille.

Jone Nikula

Jaa artikkeli: