Treenaa niin kuin kisaat

Agilityssä parasta on yhteistyö ja yhdessä tekeminen koiran kanssa

 Suomessa agilityä on har­rastettu vuodesta 1986. Silloin Helsingin Messu­keskuksessa oli ensimmäinen agilitynäytös. Yksilökilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989.

Valkealasta kotoisin oleva Tiia Ahtovirta on harrastanut agilityä vuoden verran ja on käynyt koiriensa kanssa kisaa­massa epävirallisissa kilpai­luissa. Tiian jackrussellinter­rierit ovat 2,5-vuotias Paavo; Grumbling Forever Yours, sekä puolitoistavuotias Mauri; Kisentel’s The Whole World.

Maurin kasvattaja Nora Re­nell harrastaa, kisaa ja val­mentaa agilityä. Nora tuli Tiian nykyiseen kotikaupunkiin Tuu­sulaan pitämään agilityn alkeis­kurssia. Tiia meni tutustumaan lajiin jääden saman tien kouk­kuun. Nora alkoi valmentamaan Tiiaa. Nora itse on harrastanut agilityä jo vuosia. Kaksi hänen koiraansa kilpailee jo kolmos­luokassa.

– Vaikka nyt ei päästä livenä treenaamaan yhdessä, Nora on aina apuna puheluiden ja vies­tien välityksellä, Tiia kiittelee valmentajaansa.

Veikeä rotu

Jackrusselinterrieri.fi -sivuil­la kerrotaan rodusta seuraavaa: Jackrussellinterrieri on rotu, jonka myötä saat luultavasti­kin erinäisen määrän harmai­ta hiuksia, joudut opettelemaan laskemaan hitaasti kymmeneen, tottumaan aikaisiin aamuherä­tyksiin ja säähän kuin säähän – mutta samalla saat ihanan, rakastettavan, aina valmiin ja iloisen kaverin arkeen ja har­rastuksiin!

Vaikka Paavo ja Mauri ovat molemmat jackrussellinterriere­jä, on koirien luonteissa suuria eroja. Paavo toimii nakeilla. Se on maltillisempi ja sillä ei mene aikaa ylimääräisen häsläämi­seen. Paavo on hitaampi, mutta helpompi ohjattava, kuin Mauri.

– Se vaatii todella paljon kan­nustusta. Ihan kuin pieni lapsi, jota pitää koko ajan kovasti ke­hua, kun opetellaan uusia juttu­ja. Mutta sitten kun Paavo te­kee, niin se tekee todella hyvin, Tiia kertoo.

Mauri on taasen todella no­pea. Sillä on todella hyvä tree­nimotivaatio, ja se jaksaa har­joitella pitkään. Mauri on itsenäinen tekijä. Koira on pal­jon ihmistä nopeampi, joten sii­tä ei tule mitään, että itse yrittää juosta jokaiselle esteelle muka­na. Agility perustuu siihen, että koiria lähetetään esteille. Koiran pitää irrota ohjaajasta.

– Mauri kykenee siihen hy­vin. Mauri on kuin luotu tähän lajiin. Sillä on hyvä hyppytek­niikka, hyvä kunto ja vahvat li­hakset, Tiia toteaa.

Mauri ja Paavo kisaavat eri kisaluokissa. Paavo on niin pie­ni, että se kisaa pikkuminiluo­kassa. Mauri kisaa miniluokas­sa. Agilityn lisäksi Paavo on kiertänyt koiranäyttelyissä ja on nyt monen maan muotovalio.

Näyttelyt ja agility ovat to­della erilaiset lajit. Tiia toteaa, että on mahdollista saada mo­lemmissa onnistumisia. Kyse on vaan siitä, miten koiran saa innostettua. Tiia sanoo, että olisi mukava pärjätä näyttelyiden li­säksi myös agilityssä.

Kisapäivä

Agilityssä on sanonta: treenaa niin kuin kisaat. Treeneissäkin pitää tehdä asioita samalla ta­valla kuin kisoissa. Kilpailuissa ei saa suorituksen aikana palkita koiraa mitenkään, siihen ei saa edes koskea. Samalla tavalla koiran pitää harjoituksissa suo­rittaa tehtäviä ilman makkaraa nenän edessä.

Kun lähdetään mukaan kil­pailemaan, on ensimmäise­nä läpäistävä 1.-luokka. Saa­vuttaessaan luokanvaihtoon oikeuttavan minimimäärän luo­kanvaihtotuloksia omassa ta­soluokassaan, koira voi siirtyä seuraavaan tasoluokkaan.

Koiran tulee siirtyä seuraa­vaan tasoluokkaan saavuttaes­saan maksimimäärän luokan­vaihtotuloksia.

Agilityn 1-luokassa tulee saa­vuttaa luokanvaihtoon oikeutta­va nollatulos (0,00) vähintään kahden eri agilitytuomarin ar­vostelemana.

Virallisten kilpailuiden lisäksi järjestetään epävirallisia kisoja. Sinne voi mennä siinä vaihees­sa, kun ei ole vielä kisavalmis, mutta kaipaa harjoitusta. Ne ovat todella hyviä tilanteita har­joitella kilpailutilannetta.

Todennäköisesti kisapaikka on eri, kuin kotikenttä. Koira oppii kisatilanteeseen, toisiin koiriin, tuomarin pilliin ja ylei­seen hälyyn. Tiia toteaa, että myös ohjaajan käytös voi jänni­tyksen vuoksi olla erilaista, kuin normaalisti. Koira oppii myös siihen, että omistaja käyttäy­tyy hieman eri tavalla. Vaikka ei kisata tosimielellä, on radalla muiden katseiden alla, ja tilanne on jännittävä.

– Kun lappu lyödään rintaan, niin jokaisella alkaa vähän käm­menet hikoamaan, Tiia toteaa.

Kisapaikalle on hyvä mennä ajoissa, etenkin jos paikka on uusi. Normaalitilanteissa hal­leissa saattaa olla samanaikai­sesti monta kymmentä koiraa. Ne eivät välttämättä ole hiljaa.

Usein halleissa on kaksi rataa,  ja koiran pitää silti pystyä kes­kittymään omaan suoritukseen­sa. Koirasta ja kisa-ajasta riippu­en päätetään saako koira ennen kisaa ruokaa. Jos kilpailu on il­tapäivällä, niin Tiia antaa koi­ralle vähän ruokaa aamulla. Ki­sapaikalle mennään ajoissa, että ehditään käydä pienellä lenkillä ja asioilla.

Ennen kisasuoritusta koira lämmitellään aivan kuin ihmiset lämmittelevät ennen urheilusuo­ritusta. Koiran kanssa tehdään spurtteja, touhutaan ja leikitään leluilla yhdessä. Tavoitteena on saada koira innostumaan ohjaa­jan kanssa tekemisestä. Koiran on tärkeää kuunnella ohjaajaa radalla ollessaan.

Ohjaaja tutustuu rataan pai­naen samalla mieleensä, miten reitti kulkee. Toki esteet on nu­meroitu, mutta niitä on vaikea kovassa vauhdissa seurata.

– Kerran harjoituskilpailuis­sa en itse muistanut yhtä estettä, mutta koira teki sen ihan oikeas­sa kohdassa, Tiia nauraa.

Eniten Tiiaa jännittää kisois­sa, että oppiiko hän itse ratoja ulkoa. Esteitä on 12-20 yhdel­lä radalla. Kisapäivän aikana koiran kanssa voi olla useampi startti, mutta aina eri radalla.

– Ratoihin alkaa tulla kyllä niin sanottu radanlukutaito, kun treenaa ja kisaa enemmän. Si­täkin näkee, että ohjaaja lähtee oikealle ja koira vasemmalle. Kaikkea tapahtuu, Tiia toteaa.

Agilityssä on useita erilaista esteitä ja tehtäviä. Erilaiset hy­pyt ovat yksi tehtävä. Eräs es­teistä on esimerkiksi pehmuste­paloista rakennettu muuri. Idea siinä on, että koira ei saa osua muuriin. Esteenä on myös putki, joka saattaa olla suora, tai U:n muotoinen.

Pituusesteessä määritellään säkäluokan mukaisesti, kuin pitkä hypättävä pituus on. Kon­taktiesteitä ovat esimerkiksi kei­nu ja A-este. Koiran pitää osua kontaktialueelle, jotta este on suoritettu oikein. Yksi vaikeim­pia esteitä on pujottelu, jossa koiran pitää kiertää 12 keppiä oikeassa järjestyksessä.

Jokaiselle tehtävälle on oma käskysana. Käskysana pitää pystyä sanomaan hengästynee­nä juostessa. Omistaja voi omal­le koiralleen opettaa juuri sellai­set käskysanat, kuin itse haluaa ja hyväksi kokee.

– Periaatteessa homman pitäi­si mennä niin, että kun ohjaaja sanoo yhden esteen sanan, koi­ra osaa mennä sille esteelle, Tiia kertoo.

Hitaus ei ole aina haitta

Virheetön rata on päätavoite. Jos koira suorittaa radan hitaas­ti ilman virheitä, niin se voittaa yhdenkin virheen tehneen no­peamman koiran.

Tiian poika Leevi meni erään harjoituskisan Paavon kanssa. Koira eteni ”paavomaiseen” tyyliin vähän rauhallisemmin, mutta täysin virheettömästi. To­sin koirien rauhallinenkin vauh­ti tarkoittaa koirien kohdalla melkoisen vauhdikasta menoa.

Paavo eteni koko ajan nenä maassa. Joku ihana hajujälki kulki radalla, ehkä hemaiseva narttu oli sattunut kulkemaan siitä aiemmin. Jälkeen päin Tiia katsoi suoritusta videolta. Paa­vo meni putkiesteellä, ja sen kiinnostus kohdistui sillä het­kellä haisteluun, eikä se pitänyt suurempaa kiirettä. Tuomarikin kävi jo kurkistamassa, missä koira viipyy.

Tällä ansaittiin hopeaa. Silti aika oli miltei tuplat voittajaan. Toki, jos kaikki tekevät virhei­den osalta nollaradan, aika rat­kaisee.

Alkeiskurssilta on hyvä aloittaa

Tiia suosittelee harrastuksen alkuun alkeiskurssia. Harjoitte­lu aloitetaan jo kotona, ennen kuin lähdetään halliin varsinai­sille esteille.

Putkitehtävää opeteltaessa toinen pitää koiraa ensin aivan putken suulla samalla, kun toi­nen houkuttelee koiraa putken toisessa päässä lelun kanssa. Sitten aletaan lähettämään koi­raa putkelle kauempaa putken suulta.

Harjoittelu etenee pienin as­kelin. Lopulta päädytään siihen, että vaikka putki olisi hallin toi­sessa päässä ja ohjaaja sanoo putki, niin koira käy menemäs­sä putken läpi ja palaa sitten oh­jaajan luo.

Koko perheen voimin

Agilityä pystyy harrastamaan ympäri vuoden halleissa. Kesä­aikana kisat ovat aika usein ul­kona. Samalla, kun agility on kivaa tekemistä koirien kanssa, on se Ahtovirroille myös koko perheen yhteistä aikaa. Poika Leevi on mukana harjoittele­massa ja kisoissa. Tiian mies Jannekin lähtee usein mukaan kuvaamaan harjoituksia. Hallil­la käydään 2-3 kertaa viikossa treenaamassa.

Agilityssä on Tiian mukaan parasta yhteistyö ja yhdessä te­keminen koiran kanssa. Kontak­ti mikä koiran kanssa syntyy, on hänestä todella hieno tunne.

– Liikkeelle lähdettiin alkeis­kurssilta ja nyt pystyn lähet­tämään koiran esteelle monen metrin päästä. Se on hieno tun­ne, Tiia sanoo.

Koirista näkee, miten ne naut­tivat tekemisestä. Niiden silmät loistavat. Treenin jälkeen ne ovat onnellisesti väsyneinä ja ovat saaneet hyvää liikuntaa.

Agility on hyvän mielen laji. Koiraa palkitaan oikein teke­misestä, väärin tehdyt jätetään huomiotta. Positiivisen kautta mennään eteenpäin.

• Laura Parkko
• Kuvat: Janne Ahtovirta