Agilityssä parasta on yhteistyö ja yhdessä tekeminen koiran kanssa
Suomessa agilityä on harrastettu vuodesta 1986. Silloin Helsingin Messukeskuksessa oli ensimmäinen agilitynäytös. Yksilökilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1989.
Valkealasta kotoisin oleva Tiia Ahtovirta on harrastanut agilityä vuoden verran ja on käynyt koiriensa kanssa kisaamassa epävirallisissa kilpailuissa. Tiian jackrussellinterrierit ovat 2,5-vuotias Paavo; Grumbling Forever Yours, sekä puolitoistavuotias Mauri; Kisentel’s The Whole World.
Maurin kasvattaja Nora Renell harrastaa, kisaa ja valmentaa agilityä. Nora tuli Tiian nykyiseen kotikaupunkiin Tuusulaan pitämään agilityn alkeiskurssia. Tiia meni tutustumaan lajiin jääden saman tien koukkuun. Nora alkoi valmentamaan Tiiaa. Nora itse on harrastanut agilityä jo vuosia. Kaksi hänen koiraansa kilpailee jo kolmosluokassa.
– Vaikka nyt ei päästä livenä treenaamaan yhdessä, Nora on aina apuna puheluiden ja viestien välityksellä, Tiia kiittelee valmentajaansa.
Veikeä rotu
Jackrusselinterrieri.fi -sivuilla kerrotaan rodusta seuraavaa: Jackrussellinterrieri on rotu, jonka myötä saat luultavastikin erinäisen määrän harmaita hiuksia, joudut opettelemaan laskemaan hitaasti kymmeneen, tottumaan aikaisiin aamuherätyksiin ja säähän kuin säähän – mutta samalla saat ihanan, rakastettavan, aina valmiin ja iloisen kaverin arkeen ja harrastuksiin!
Vaikka Paavo ja Mauri ovat molemmat jackrussellinterrierejä, on koirien luonteissa suuria eroja. Paavo toimii nakeilla. Se on maltillisempi ja sillä ei mene aikaa ylimääräisen häsläämiseen. Paavo on hitaampi, mutta helpompi ohjattava, kuin Mauri.
– Se vaatii todella paljon kannustusta. Ihan kuin pieni lapsi, jota pitää koko ajan kovasti kehua, kun opetellaan uusia juttuja. Mutta sitten kun Paavo tekee, niin se tekee todella hyvin, Tiia kertoo.

Mauri on taasen todella nopea. Sillä on todella hyvä treenimotivaatio, ja se jaksaa harjoitella pitkään. Mauri on itsenäinen tekijä. Koira on paljon ihmistä nopeampi, joten siitä ei tule mitään, että itse yrittää juosta jokaiselle esteelle mukana. Agility perustuu siihen, että koiria lähetetään esteille. Koiran pitää irrota ohjaajasta.
– Mauri kykenee siihen hyvin. Mauri on kuin luotu tähän lajiin. Sillä on hyvä hyppytekniikka, hyvä kunto ja vahvat lihakset, Tiia toteaa.
Mauri ja Paavo kisaavat eri kisaluokissa. Paavo on niin pieni, että se kisaa pikkuminiluokassa. Mauri kisaa miniluokassa. Agilityn lisäksi Paavo on kiertänyt koiranäyttelyissä ja on nyt monen maan muotovalio.
Näyttelyt ja agility ovat todella erilaiset lajit. Tiia toteaa, että on mahdollista saada molemmissa onnistumisia. Kyse on vaan siitä, miten koiran saa innostettua. Tiia sanoo, että olisi mukava pärjätä näyttelyiden lisäksi myös agilityssä.
Kisapäivä
Agilityssä on sanonta: treenaa niin kuin kisaat. Treeneissäkin pitää tehdä asioita samalla tavalla kuin kisoissa. Kilpailuissa ei saa suorituksen aikana palkita koiraa mitenkään, siihen ei saa edes koskea. Samalla tavalla koiran pitää harjoituksissa suorittaa tehtäviä ilman makkaraa nenän edessä.

Kun lähdetään mukaan kilpailemaan, on ensimmäisenä läpäistävä 1.-luokka. Saavuttaessaan luokanvaihtoon oikeuttavan minimimäärän luokanvaihtotuloksia omassa tasoluokassaan, koira voi siirtyä seuraavaan tasoluokkaan.
Koiran tulee siirtyä seuraavaan tasoluokkaan saavuttaessaan maksimimäärän luokanvaihtotuloksia.
Agilityn 1-luokassa tulee saavuttaa luokanvaihtoon oikeuttava nollatulos (0,00) vähintään kahden eri agilitytuomarin arvostelemana.
Virallisten kilpailuiden lisäksi järjestetään epävirallisia kisoja. Sinne voi mennä siinä vaiheessa, kun ei ole vielä kisavalmis, mutta kaipaa harjoitusta. Ne ovat todella hyviä tilanteita harjoitella kilpailutilannetta.
Todennäköisesti kisapaikka on eri, kuin kotikenttä. Koira oppii kisatilanteeseen, toisiin koiriin, tuomarin pilliin ja yleiseen hälyyn. Tiia toteaa, että myös ohjaajan käytös voi jännityksen vuoksi olla erilaista, kuin normaalisti. Koira oppii myös siihen, että omistaja käyttäytyy hieman eri tavalla. Vaikka ei kisata tosimielellä, on radalla muiden katseiden alla, ja tilanne on jännittävä.
– Kun lappu lyödään rintaan, niin jokaisella alkaa vähän kämmenet hikoamaan, Tiia toteaa.
Kisapaikalle on hyvä mennä ajoissa, etenkin jos paikka on uusi. Normaalitilanteissa halleissa saattaa olla samanaikaisesti monta kymmentä koiraa. Ne eivät välttämättä ole hiljaa.
Usein halleissa on kaksi rataa, ja koiran pitää silti pystyä keskittymään omaan suoritukseensa. Koirasta ja kisa-ajasta riippuen päätetään saako koira ennen kisaa ruokaa. Jos kilpailu on iltapäivällä, niin Tiia antaa koiralle vähän ruokaa aamulla. Kisapaikalle mennään ajoissa, että ehditään käydä pienellä lenkillä ja asioilla.
Ennen kisasuoritusta koira lämmitellään aivan kuin ihmiset lämmittelevät ennen urheilusuoritusta. Koiran kanssa tehdään spurtteja, touhutaan ja leikitään leluilla yhdessä. Tavoitteena on saada koira innostumaan ohjaajan kanssa tekemisestä. Koiran on tärkeää kuunnella ohjaajaa radalla ollessaan.
Ohjaaja tutustuu rataan painaen samalla mieleensä, miten reitti kulkee. Toki esteet on numeroitu, mutta niitä on vaikea kovassa vauhdissa seurata.
– Kerran harjoituskilpailuissa en itse muistanut yhtä estettä, mutta koira teki sen ihan oikeassa kohdassa, Tiia nauraa.
Eniten Tiiaa jännittää kisoissa, että oppiiko hän itse ratoja ulkoa. Esteitä on 12-20 yhdellä radalla. Kisapäivän aikana koiran kanssa voi olla useampi startti, mutta aina eri radalla.
– Ratoihin alkaa tulla kyllä niin sanottu radanlukutaito, kun treenaa ja kisaa enemmän. Sitäkin näkee, että ohjaaja lähtee oikealle ja koira vasemmalle. Kaikkea tapahtuu, Tiia toteaa.
Agilityssä on useita erilaista esteitä ja tehtäviä. Erilaiset hypyt ovat yksi tehtävä. Eräs esteistä on esimerkiksi pehmustepaloista rakennettu muuri. Idea siinä on, että koira ei saa osua muuriin. Esteenä on myös putki, joka saattaa olla suora, tai U:n muotoinen.
Pituusesteessä määritellään säkäluokan mukaisesti, kuin pitkä hypättävä pituus on. Kontaktiesteitä ovat esimerkiksi keinu ja A-este. Koiran pitää osua kontaktialueelle, jotta este on suoritettu oikein. Yksi vaikeimpia esteitä on pujottelu, jossa koiran pitää kiertää 12 keppiä oikeassa järjestyksessä.
Jokaiselle tehtävälle on oma käskysana. Käskysana pitää pystyä sanomaan hengästyneenä juostessa. Omistaja voi omalle koiralleen opettaa juuri sellaiset käskysanat, kuin itse haluaa ja hyväksi kokee.
– Periaatteessa homman pitäisi mennä niin, että kun ohjaaja sanoo yhden esteen sanan, koira osaa mennä sille esteelle, Tiia kertoo.
Hitaus ei ole aina haitta
Virheetön rata on päätavoite. Jos koira suorittaa radan hitaasti ilman virheitä, niin se voittaa yhdenkin virheen tehneen nopeamman koiran.

Tiian poika Leevi meni erään harjoituskisan Paavon kanssa. Koira eteni ”paavomaiseen” tyyliin vähän rauhallisemmin, mutta täysin virheettömästi. Tosin koirien rauhallinenkin vauhti tarkoittaa koirien kohdalla melkoisen vauhdikasta menoa.
Paavo eteni koko ajan nenä maassa. Joku ihana hajujälki kulki radalla, ehkä hemaiseva narttu oli sattunut kulkemaan siitä aiemmin. Jälkeen päin Tiia katsoi suoritusta videolta. Paavo meni putkiesteellä, ja sen kiinnostus kohdistui sillä hetkellä haisteluun, eikä se pitänyt suurempaa kiirettä. Tuomarikin kävi jo kurkistamassa, missä koira viipyy.
Tällä ansaittiin hopeaa. Silti aika oli miltei tuplat voittajaan. Toki, jos kaikki tekevät virheiden osalta nollaradan, aika ratkaisee.
Alkeiskurssilta on hyvä aloittaa
Tiia suosittelee harrastuksen alkuun alkeiskurssia. Harjoittelu aloitetaan jo kotona, ennen kuin lähdetään halliin varsinaisille esteille.
Putkitehtävää opeteltaessa toinen pitää koiraa ensin aivan putken suulla samalla, kun toinen houkuttelee koiraa putken toisessa päässä lelun kanssa. Sitten aletaan lähettämään koiraa putkelle kauempaa putken suulta.
Harjoittelu etenee pienin askelin. Lopulta päädytään siihen, että vaikka putki olisi hallin toisessa päässä ja ohjaaja sanoo putki, niin koira käy menemässä putken läpi ja palaa sitten ohjaajan luo.
Koko perheen voimin
Agilityä pystyy harrastamaan ympäri vuoden halleissa. Kesäaikana kisat ovat aika usein ulkona. Samalla, kun agility on kivaa tekemistä koirien kanssa, on se Ahtovirroille myös koko perheen yhteistä aikaa. Poika Leevi on mukana harjoittelemassa ja kisoissa. Tiian mies Jannekin lähtee usein mukaan kuvaamaan harjoituksia. Hallilla käydään 2-3 kertaa viikossa treenaamassa.
Agilityssä on Tiian mukaan parasta yhteistyö ja yhdessä tekeminen koiran kanssa. Kontakti mikä koiran kanssa syntyy, on hänestä todella hieno tunne.
– Liikkeelle lähdettiin alkeiskurssilta ja nyt pystyn lähettämään koiran esteelle monen metrin päästä. Se on hieno tunne, Tiia sanoo.
Koirista näkee, miten ne nauttivat tekemisestä. Niiden silmät loistavat. Treenin jälkeen ne ovat onnellisesti väsyneinä ja ovat saaneet hyvää liikuntaa.
Agility on hyvän mielen laji. Koiraa palkitaan oikein tekemisestä, väärin tehdyt jätetään huomiotta. Positiivisen kautta mennään eteenpäin.
- Laura Parkko
- Kuvat: Janne Ahtovirta