fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tuhannen kilsan lauantairetki – preesensissä

” Sotkamo ei saa tänään yhen yht kolmostilannetta.”

Meinasi tulla kiire asemalle. Digitaalit näyttävät kellonaikaa 6.51, kun toteumaansa parempia yöunia odottanut toimittaja saapuu tilausajolaiturille. Laurilan legendaarisen siniharmaan linjurin ulkopuolella seisovat vielä viimeiset tupakoitsijat. Heistä kaikilla on päällään jotakin keltaista, samoin useimmilla sisään jo ängenneistä.

On lauantai, 19. syyskuuta. Tasan seitsemältä aamulla alkaa viidenkymmenen KPL-mielisen matka kohti Kainuun Sotkamossa sijaitsevaa Hiukan pesäpallostadionia – edessä on kaksi noin 500 kilometrin siivua, joita taivaltavat lisäksemme kymmenet henkilöautoseurueet. Unohtamatta hengessä mukana elävää Kouvolan ravintolayleisöä ja kaikkia Jimille virittäytyviä kotikatsomoita halki maan.

Miesten Superpesis on edennyt viimeisiin ratkaisuhinsa, loppuottelusarjaan. Kesän 2020 parhaimmuus ratkotaan paras kolmesta -sarjoissa, mikä tarkoittaa jatkoonpääsyä jo kahdella voitolla. Välierävaiheessa Kouvolan Pallonlyöjät päihittivät hallitsevan Suomen mestarin, Joensuun Mailan, häviten ainoastaan yhden jakson. Korpikylän kestomenestyjä Sotkamon Jymy tarvitsi kolmannen ottelun kukistaakseen kaltaisensa, Vimpelin Vedon, niin kutsutussa pesäpallon ”El Clasicossa.” Tänään pelattava ensimmäinen finaali on 1800 katsojan yleisörajoituksella myyty loppuun päiväkausia sitten, samoin 2500 lippuun rajoitettu toinen osaottelu.

Kouvolasta Juvalle

Hyvin näyttää niin ikään myyneen Koplan kannattajaryhmä Mustakeltaisten vierasmatka, sillä vapaat istumapaikat ovat linjurissamme vähissä. Kyytiläiset eivät ole menestysturisteja, se käy ilmi aamutuimaan alkavasta iskevien kaneettien tulvasta. Tämän jutun välikappaleiksi on valikoitu anonyymiä sitaattisatoa – lainaukset eivät ole peräisin niiden ympärillä mainituilta henkilöiltä eivätkä ne välttämättä edusta Mustakeltaisten, saati muiden mainittujen tahojen kantaa.

”Totta kai myö voitetaan. Mi’en haluu hävii niille tänään, en huomeen, en ikinä.”

Sotkamon värejä kantaa kaksi Komulaista. Pelinjohtajana eli päävalmentajana toimii Jani, 42, vyöllään pelaajauran 12 Suomen mestaruutta sekä läjä vihamiehiä milloin sopuilun, milloin rasismin ja milloin taas kenttätapahtumien tuomina. Hänen poikansa Aapo, 17, debytoi supertasolla heinäkuussa ja varasti Jymyn ykköslukkarin paikan tuota pikaa.

Uuden päivän vähitellen edetessä pää alkaa lähestyä täyttä toimintakuntoa. Juvalle päästäessä kello lähentelee yhdeksää. On ensimmäisen täydennys- ja tyhjennystauon paikka. Väen juomapainotteinen ostoskäyttäytyminen ei yllätä mutta, ruokamuotoinen aamupala linjastolta, se vasta laittaa nousuun. Pian Mustakeltaiset ry:n puheenjohtaja Tarmo Aavaluoma muistuttaa matkan jatkumisesta eikä käynnistymään päin olevaa porukkaa tarvitse kahdesti käskeä.

Juvalta Nälkämaahan

Takaisin vitostielle lähtiessämme istahdan tuttavan viereen keskustelemaan itse pelistä. Matkalaisten keskimääräinen asiantuntemuksen ja lajiymmärryksen taso huimaa täällä päätä. Koko bussilastillinen ei ole yhtä tai kahta pientä piiriä, silti useimmilla tuntuu olevan erittäin läheinen näköala Kouvolan Pallonlyöjäin toimintaan. Vihollisetkin tunnetaan, mutta niistä puhuttaessa fokus on positiivisissa puolissa. Osallistun vierustoverini kanssa tietovisaan, jonka häviämme ratkaisevassa tasatilannekysymyksessä, sillä emme muistaneet Hyvinkään Tahkon runkosarjasijoitusta kaudella 2007. Siinäpä sivistystä.

”Yleensä mi’oon sanon, ettei voitto oo tärkeint vaan se, et Sotkamon Jymy hävii. Mut näis peleis ei voi valita joko-tai eikä se minuu sillee haittaa.”

Pohjois-Savon Siilinjärvelle päästään yhdentoista kieppeillä. Huokeamman ryhmäruokailun ennalta luvannut liikenneasema on perisavolaiseen tapaan täysin tietämätön saapumisestamme. Joku väittää tämän johtuvan siitä, että Siilinjärvi jäi runkosarjassa kansaa katkeroittavasti viimeiseksi. Matkanjärjestäjä Marjo Pakkala käyttää odotusaikaa askarrellakseen seuraavan väliohjelmanumeromme tykötarpeita, arvontalappuja. Shellin siskot saivat silti sumplittua soppansa siten, että matkamme jatkuu Joensuusta länteen ja Kuopiosta pohjoiseen – kirkkautta kohti. Lepoaikalainsäädännön vuoksi rattiin hyppää loppupätkäksi Janne Ritari, jolla on tunnettua kokemusta kouvolalaisten urheilukannattajien kuskaamisesta halki Suomen.

Nälkämaan nurkille

”Sit ku pidetään torijuhlat Kouvolas, ni mie voisin laittaa JoMan paidan päälle! Eikä siel turpaan tulis, kaikki mut tietää ja antaa huumoriveikon erottuu.”

Puheensorina käy ja tyhjät tölkit vaihtuvat täysiin mutta väki on maltillisella päällä. Eräs Mustakeltaisten yhdistysaktiiveista voittaa arvonnassa epäilyttävän monta palkintoa, saaden humoristisia sopupelikommentteja osakseen. Ritari laittaa mikrofonin päälle ihmetelläkseen syvästi väen vähä-äänisyyttä. Totta, huutoäänet ovat tähän saakka olleet harvassa, mitä kylläkin selittää matkan pituus. Kuin tilauksesta punk-yhtyen Pää Kiin ja Koplan edustusjoukkueen jäsenistä kasatun The Hozards -kokoonpanon levyttämä kannustuslaulu ”Koplakuume” tärähtää ämyreihin. Yhteislaulu käynnistyy valaen uskoa siihen, että tänään meinataan metelöidä Hiukalla. Ja muuten mennään, eikä meinata, kuten pelipaitainen veijari osuvasti tähdentää parin penkkirivin etäisyydeltä.

Ainakin yhden pitkän linjan koplalaisen, Aija Sydänmaanlakan meinaamiset menevät jo tätä matkaa pidemmälle. Suunnitelmissa on mestaruuden tullen pulahtaa Kouvolan urheilupuiston suihkulähteeseen.

– Toivottavast siel ois kans vettä.
– No ”Hakki” hoitaa jollei oo
, tuumaa vierestä kannattaja Mikko Sormunen.

”Hakilla” hän viittaa kolmoskoppari Juho Hackliniin, joka on siviiliammatiltaan palomies. Edellisenä kesänä Hacklinista tuli maankuulu viraalivideotähti hänen haettuaan Vimpelin Saarikentältä ulos lentäneen pallon ripeästi joesta. Suhteellisen syvä jokipallo ehti vielä kolmospesälle ennen vimpeliläistä etenijää.

Hetkeä ennen Kajaanin laitamilla koittavaa viimeistä pysähdystä ottelun järjestäjät ottavat yhteyttä. ”Toisin kuin Kouvolassa, täällä Sotkamossa vierasjoukkueen faneja arvostetaan” -kommentti on vähällä sytyttää Kopla-kansan liekkeihin. Näin halpa provokaatio menee pian toisesta korvasta ulos mutta laittaa silti arvioimaan, kuinka ammattimaista toimintaa ammattilaisorganisaation taholta sietää suurta yleisöä kohtaan odottaa saapuessamme hetken päästä paikalle.

Huomio, huomio – täällä Sotkamo

Taivas on valtaosin sininen ja auringonsäteet voi vielä syyskuun jälkipuoliskolla tuntea nahoissaan. Stadionia ympäröi suuri Sapsojärvi, joka vaikuttaa lämpötilaan alentavasti mutta ympäristöön somistavasti. Linja-auton ikkunoista läpi tunkeutunut paiste hämäsi luulemaan ilmaa todellisuutta lämpimämmäksi, mutta ilman takkia täällä ei tarkene, varsinkaan kun pilvisyys näyttää lisääntyvän avausheiton lähestyessä. Ensi vuonna tämä ikoninen kenttä rakennetaan kauttaaltaan uudelleen, joten astukaamme vielä kerran elähtäneille puupenkeille – pitkän, pitkän lipuntarkistusjonon kautta, jota useiden tulijoiden harrastama kuulumisten vaihtelu järjestyksenvalvojien kanssa viivyttää.

Mutta joviaaliudessaan perin mukavaksi sakiksi nämä paikalliset ovat jo hetkessä kostautuneet. Koplan kannattajille on tavan mukaan varattu katsomolohko kouvolalaisten vaihtopenkin takaa, tänään keltaisia lierihattuja voi bongata kentän rajasta aina ylimmälle piippuhyllylle saakka. Muun muassa Jymy-fani Teuvo Haverinen, 75, toivottaa rehdin pelin hengessä porukkamme tervetulleeksi. Hän on valtakunnan pesäpalloväen arvostama kannattajalegenda, jonka tavaramerkkihuudot tunnetaan laajasti. Hyvän tahdon eleeksi matkanjärjestäjä Pakkala varasi jo ennen lähtöä Haveriselle tuliaisena Kouvolan lakritsia, joka käy kaupaksi pussitolkulla myös seuran henkilöstölle.

Haverisen ääntä ei tänne ykköstaipaleen taakse sen koommin kuulu. Keltapaitaisten Pallonlyöjien juostessa kentälle katsomon valtaa järisyttävän voimakas ”Kopla, Kopla!” -huuto taputuksin, jotka saavat rakenteet tärisemään. Rumpu lyö. Aivan kuin olisimme Kouvolassa. Metakka taukoaa vasta Maamme-lauluun mutta jatkuu heti hutunkeitossa, jonka Kopla voittaa kapteeni Anssi Lammilan johdolla pelituomari Tommi Nupposen poikkeuksellisen tarkan syynin jälkeen. Lyömään mennään.

Ensimmäinen jakso

”KOLME KYLMÄÄ KUOLEMAA!”

1A-vuoro on tunnustelua. Se tuottaa Koplalle pari tiukkaa pesäkilpaa muttei juoksua. 1T:lla violettipaitainen Jymy pääsee johtoon mystisellä harhapallolla: kakkospolttaja Toni Laakson heitto Valtteri Luomalle epäonnistuu ja pallo valuu katsomon taustan sijaan suoraan sen alle. Kymmenisen sekuntia myöhemmin Jymylle (ja yleisölle) selviää, että tilkityssä laidassa sattuu olemaan juuri noilla kohdin pallonmentävä aukko. Tetsaten palloa kaivavaa Luomaa pinkoo katsomorakenteiden toiselle puolelle auttamaan sieppari Lammila, tuloksetta. Kotijoukkueen Aatu Saastamoinen karkaa kakkospesältä kotiin, 1-0. Muuten Koplan ulkopeli toimii tyydyttävästi.

Toisessa vuoroparissa kouvolalaisten eteneminen on heikompaa. Lopettavalla isännät täyttävät pesiä merkkausvirheiden turvin. Varsinainen tekopaikka, kuolleeton ajolähtö, tyrehtyy yksi kerrallaan haavoihin ja lukkari Janne Kivipelto saa otteen ottelun tahtipuikosta. Avausjakson puolivälissä varsin teennäisesti tunnelmaa luovan kuuluttajan masinoima aaltoliike leviää ympäri puolikaarikatsomon.

”ON KYYTI KYLMÄÄ, KUN JYMY JYLLÄÄ!”

3A:lla Kouvola pääsee pelin syrjään kiinni. Sairastuvalta palannut jokeri Santeri Löppönen avaa uransa viimeisen ottelusarjan lyömällä 1-1 -tasoituksen. Sotkamon kakkoskoppari Niilo Piiponniemen lipsautettua pallon takametsikköön luo Löppönen kolmospesälle kilvan, jonka pelituomari Nupponen tuomitee alkuun kunniajuoksuksi. Videotarkistukset tekivät paluun pudotuspeleissä, ja tätä mahdollisuutta Nupponen käyttää nyt haastaakseen (poikkeuksellisesti toisen tuomarin korjaamisen sijaan) oman näkemyksensä. Tuomio muuttuu hovissa, risti tauluun ja turpakäräjät käyntiin. Kentästä tulee tosi-tv:n tapahtumapaikka eikä katsomossa kukaan tunnu olevan kärryillä kuvattavan ohjelman nimestä. Sotkamolle suotuisan ratkaisun jälkeen Nupposta hätyyttelee nimittäin protestipäällä oleva Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen, tuo Mustakeltaisten lemmikki-inhokki.

Sananen tuomarilinjasta. Turpakäräjien aikana Nupposella on särmä ja ratkaisuhakuinen ote; selkeä halu jatkaa peliä mahdollisimman pikaisesti. Hän vastaa niukan asiallisesti, alatyyliä lähellekään sortumatta puheoikeuden käyttäjien kysymyksiin mutta leipiintyy hyvin äkkiä ja muistuttaa auktoriteetistaan Komulaisen tullessa iholle haastelemaan. Nupponen joutuu pyytämään häntä neljästi kutsumaan pesäkilvassa olleen ulkopelaaja Kalle Kuosmasen paikalle antaakseen hänelle keltaisen kortin pelipallon vihaisesta heitosta maata päin. Lopuksi tuomari ajaa jankkausta jatkavan pelinjohtajan takaisin paikalleen neljällä sanalla: ”ole hyvä ja poistu.”

3T:n tiukat tilanteet jättävät rutkasti sähköä jakson ratkaisuja varten. Neljännellä kadettikouluvalinnan vuoksi pesäpalloilun lopettava Löppönen jatkaa vahvaa suorittamistaan. Pesä kerrallaan kotoa kotiin, lyöjänä etukentän vaakamailanäpillä konkarijokeri Jere Dahlström, joka kotiuttaa seuraavalla keskikentän välilyönnillä myös ”Tono” Laakson, sillä vastaanottavassa päässä koppari Piiponniemellä sakkaa jälleen. Eikä hän ole ainut. Seuraavaksi Luoma tekee ensimmäisen pleijaripisteensä lyömällä mahdollisuuden kakkospuolen pussarilyönnillä Matti Latvalalle, jonka kotiinjuoksuun Konsta Kurikan heittokäden nykiminen antaa kriittisen lisäsekunnin. Minuuttien sisään tasalukemista on edetty 1-4 -johtoon – äimistyttävästi kaikki tuntuu onnistuvan, kärkilyöntejä suorastaan sataa. Toimittajan tehtävistä ei meinaa tulla mitään sillä sisäinen fani ottaa vallan. Tämä jakso on meidän.

Toisen jakson alku

Uudella 1A:lla pallo pomppii erikoiseen malliin Pallonlyöjien ulkokentän hyppysissä. Jymyn lukemattomista Korhosista se on juuri Roope, joka lyö lukemiksi 1-0. Ei Sotkamoa voi todellakaan sanoa heikoksi, ei sinne päinkään. Tasoittava alkaa totutusti ykkösnumeroa kantavan Tommi Mäentaustan läpimenolla mutta hänen kärkkyessään liian kaukana pesästä Aapo Komulainen tekee ”Mäksästä” upean kärpäsen heti ykköselle. Nopeasti sen jälkeen syntyvä ajolähtö poikii haaston arvoisen tilanteen ”Dalla” Dahlströmin lyönnin kiksahdettua onnekkaasti Jymyn vetäytyneen etukentän ulottumattomiin. Pelinjohtaja Iiro Haimin arviointikyky vetää videotarkistuksen perusteella vesiperän, näin ollen KPL menettää aikalisänsä.

”HYVÄ SOTKAMO, HYVÄ KAINUU!”

2A käynnistyy kunnian kiertämisellä, kun Kalle Kuosmasen ensimmäisellä iskemä viistopystäri päätyi kolmosjatkeelle ja lähes sen takana olevaan järveen. Kolmosvahti Matti Saukko ei ehdi stunttihyppyineen väliin, kolmospolttaja Toni Kohonen herää jahtaamaan palloa mutta liian hitain jaloin. Kolmoskoppari Hacklin ottaa kaivuuvastuun vähän ennen järvenmyötäistä aitaa, vaikka auringon ja vesikimalteen sokeuttamana se on tekemätön paikka. Jymyn toimitusjohtajan Mikko Kuosmasen poika on vasta 18-vuotias. Hänen uransa ensimmäinen kunnari tyrmää kouvolalaisyleisön. Siitä isäntien juoksujuhla vasta alkaa. Tilanne muodostuu päinvastaiseksi toisinnoksi taannoisesta Koplan hurmosvuorosta ja peli on äkkiarvaamatta 5-0.

”TAISTELE, KOPLA! TAISTELE, KOPLA!”

Tuntumaa pahentaa takakentälle vetäytyneen ”Vatu” Luoman pelottavan näköinen loukkaantuminen. Eihän yksi harvoista joka pelissä olleista miehistä voi nyt kaatua. Roope Korhosen maahan tarkoitettu keskisaumalyönti osuu Kivipellon matalahkoon syöttöön myöhässä, pallo lentää ilmassa taakse ja väliin. Luoma koittaa rajusta sivuttaisliikkeestä valtavaa hyppykoppia liian korkeaan palloon, venytettyään kehonsa äärimmilleen jalat tulevat liian jäykästi alas. Hän jää elottomana hiekkatekonurmen pintaan ja molempien vaihtopenkkien henkilöstölle tulee tolkuton kiire 60 metrin päähän. Oikean takareiden suonenvedoksi kostautunutta loukkia hierotaan muutama minuutti ja tuhansien aplodien saattelemana ”Vatu” pääsee sittenkin jatkamaan.

Toisen jakson loppu

2T:lla kylmään kyytiin ja vielä kylmempään keliin vieraskannattajakatsomo vastaa lisäämällä äänenvoimakkuutta. Täällä jäätyvät näpit, ellei niitä hakkaa yhteen. Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Dahlströmin kaksi kavennusjuoksua eivät paljoa lämmitä Jymyn huippulyöntien tippuessa 3A:lla kenttään ja kadotessa harhailujen turvin horisonttiin, mutta havaita voi lukkari-Komulaisen otteen syöttölautasen herruudesta vapisevan. Kolmannen tasoittavalla tapahtuu herätysliike: ”Dallan” ja Latvalan kavennusten jälkeen ”Mäksä” Mäentausta iskee kunnarillaan Koplan vain juoksun päähän. Persoonallinen breakdance-tuuletus sen vahvistaa – peli on 6-5!

”TULI JA LIIKE! TULI JA LIIKE!”

Ennen viimeistä vuoroparia olisi oiva paikka napata nitrokapseli taskusta kaiken varalta. 4A:sta, Jymyn sisävuorosta, jää mainittavaksi Antti Korhosen lyömä juoksu. Kahden juoksun takamatkalta Pallonlyöjät painavat tasoittavan käyntiin terävästi ja vauhdilla. Itse asiassa niin vauhdilla, että koko ottelun ratkaisuhetkellä katsahdin muualle – enkä olisi tajunnut ratkaisun juurta ilman lajiymmärrystä. Siispä alustetaan pienellä taktiikkanurkkauksella.

Kolmannen lyönnin epäonnistumista seuraava palo vältetään usein ns. ”nostamalla koppi” viimeisellä lyönnillä. Säännön mukaan ulkopelaajan saadessa lyödyn pallon kiinni suoraan ilmasta kaikki liikkeellä olevat etenijät haavoittuvat eli tippuvat loppuvuoroksi pois kuolematta. Kopinnostossa lyöjä haavoittuu tahallisesti lähtemällä ykköspesälle iskettyään pallon korkeuksiin, joista ulkopelaaja saa sen satavarmasti suoraan kiinni. Näin valitaan kahdesta pahasta pienempi ja varmistetaan sisävuoron jatkuminen.

Ottelun viimeinen peliteko on Hacklinin kolmas lyönti, klassinen kopinnostosuoritus. Pallo nousee taivasta kohti ja leijailee keskilinjassa lähelle takarajaa, jonne kukapa muu kuin Piiponniemi joutuu lopulta syöksymään. Eikä saa edes tätä kiinni vaan syöksyy metrin ohi. Pallo osuu kenttään, ylittää takavarmistaja Riku Niemen avoimen räpylän, jää pomppimaan kaukaisuuteen ja alittaa laitamainoksen. Se on parimetrinen, joten pelivälinettä jahtaava Niemi osuu mainokseen itse koittaessaan kiertää ympäri. Pallo on täysin menetetty, baseball-sananlaskua käyttäen ”going, going… gone.”

Jymyn takakentän lapsuksen äkättyään Hacklin laittaa tietysti juoksuksi. Ensin kolmoselta tulee kotiin 7-6 -juoksulla Mäentausta. Ykköseltä pinkomaan lähtenyt Saukko päättää jäädä kolmoselle odottamaan kunnariin tähtäävää Hacklinia. (Mikäli taululla olisi ollut kaksi ristiä, Saukko olisi aiheuttanut Jymylle jaksovoiton pesärikosta syntyvällä teknisellä palolla.)

Sekunnin murto-osia ennen kuin ”Hakki” ylittää pesäviivan, havahdun siihen, että jo 7-7 -lukemilla tämä ottelu on tässä. Periaatepeli pesiksessä ei näet turhia pallotella: pudotuspeleissä toisen jakson neljännen tasoittavalla avausjakson voittajalle riittää juoksutasuri sillä johtoasemaa tarvittaisiin enää vain ylimääräistä sarjapistettä varten. Niitä ei tässä vaiheessa kautta enää jaeta. Ei kovin yksinkertaista – mutta loogista.

Jälkipyykki

”HAKKI ON KONE!”

Voiton hetkellä hyppään metrin ilmaan. Uudestaan ja uudestaan, käsiäni heiluttaen ja suu auki satunnaisia vokaaleita huutaen, yhdessä liki sadan samanmielisen kanssa. Kuten sanottua, hetkittäin fanaattinen puoleni on saanut niskalenkkiä analyyttisyydestäni, joskin nyt koko vieraskannattajakatsomosta tulee ryhmähalauksien ekstaattinen häröpallo. Kaikki paikalliset kaikkoavat välittömästi rikospaikalta, onhan kotiedun nollaaminen paras kolmesta -finaalisarjassa aivan valtava ryöstö. Nuo muut ovat kuin ilmaa mustakeltaiselle lahkolle. Joukkuetta kiitetään huudoin ja aplodein sillä lähietäisyydelle ei ole tänä aikana asiaa.

”HOSAA! HOSAA! HOSAA!”

Pelin jälkeen tunnelma on korkealla

Tuleva matka takaisin Kouvolaan ei tunnu täällä Sotkamon stadionin parkkipaikalla missään, eikä paina mikään muukaan asia. Ihmiset näyttävät ja kuulostavat huumatuilta, hyppien ja tanssien riemusta. Filmi on monella poikki äskeisestä ihmeestä, todellisuudentaju on jossain muualla. Yksi kerrallaan matkustajat saapuvat sisään päät pyörällä ja hymyt huulilla, palautusjuomiaan availlen. Identtistä Laurilan linjuria ryhdytään pian lastaamaan pukukoppien vieressä joukkueen eri tilpehööreillä ja vallan eri palautusjuomilla. Täällä fanibussissa useimpia riehuttaa positiivisella tavalla ja sitä oloa päästään purkamaan, kun The Hozardsin tuore hitti laitetaan soimaan.

”Valettu betonista, K-P-L! Kaikkien unelmista, K-P-L! Isoista uhrauksista, K-P-L – K-P-L!”

Pako Nälkämaasta

Lähdettyämme liikkeelle äänessä on moni, mukaan lukien vieruskaverini, joka ei muista voittohetkestä mitään ja liikuttuu kyyneliin nähdessään ratkaisun videolta. Edempänä nimetään seuralegendoja, jotka katselevat huomista katkopeliä pilven reunalta, vaikka olisivat ansainneet nähdä Kouvolan kuudennen mestaruustähden omana aikanaan. Tietty melankolia kuuluu tiiviin yhteisön elämään ja siitä ammentuu oikeissa käsissä hyvää, positiivista voimaa eteenpäin jaksamiseksi. Nelisenkymmentä vuotta Koplan peleissä talkoillut seurauskollisuuden roolimalli Irene Mäki-Paakkanen tiedustelee väeltä voittavan joukkueen nimeä. Kolmikirjaiminen vastaus irtoaa joka kerta kovempana mutta osa pyytää jo armoa pihisevän äänensä rippeille.

Hiki virtaa monella edelleen. Mikrofoniin tarttuu tänään rummussa ollut, vallatun stadionin taputustahtia kapuloin hallinnut Juha Pilhjerta. Koitettuaan ensin järkeillä juuri tapahtunutta finaali-ihmettä hän kuuluttaa järjellisen ajattelun olevan yliarvostettua. Tunne hallitsee.

Juha Pilhjerta rummuttaa

Tämä KPL:n puheenjohtaja Harri Lehdolta matkan varrelle viestimuotoiset suurkiitokset saanut ryhmä ei todella saa pesäpallosta tarpeekseen. Tilanteita ja muita otteluita kelaillaan uudestaan pieniltä ruuduilta pitkin matkaa, jonka kilometrit alkavat edetessä tuntua siihen malliin, että jaloittelu on täysin toivottu väliaktiviteetti. Pysähdymme Iisalmessa ja Juvalla tahdin pysyessä tauoillakin rivakkana. Jääkiekon kannattajamatkoilta tuttuja tupakkataukoja ei pidetä ainuttakaan. Loppupätkän kuski Harri Huomo pysyy alati terävänä; ei sillä, että seurueestamme monikaan tylsistyisi vaikka takana on pitkä päivä. Auton etuosaan kasautuneiden nuorimmaisten silmät alkavat puolivälin krouvin jälkeen ummistua siinä, missä takaosaston ikinuorilla meininki vain yltyy.

Myöhäinen kotiutuminen

Tunnit ja maisemat kuluvat lopulta niin äkkiä, että Mikkelin siluetin näkeminen laittaa ihmettelemään. Saapuessamme kotimaakunnan rajalle kajahtaa yhteislauluna perinteiseen mustakeltaiseen tapaan Kymenlaakson laulu. Valkealan perukoilta määränpäähän ei mene kauaa. Alusta tuttu Kouvolan matkakeskuksen digitaalinäyttö sulkee ympyrän näyttämällä kellonajaksi 0.54, tietysti sunnuntain puolella.

Valtaosan tästä väestä pitäisi olla noin 12 tunnin päästä Sumulaaksossa. Jotkut jatkavat vielä Kouvolan yöhön huomiseen kannustuskuntoon huolestuttavasti vaikuttavin aikein. Itse suuntaan alas asematunneliin ja katoan radan alapuolelle toipuakseni retkestä oman kattoni alla mahdollisimman rivakasti. Yksi ajatus yhdistää kuitenkin kaikkia kotiinpalaajia: kukaan ei halua lähteä toista kertaa Sotkamoon. Se voisi olla tästä viikonlopusta kertovan dokumenttielokuvan nimi kotiottelun tuloksesta huolimatta.

Kuten nyt tiedämme, lähdemme silti – moninkertaisella lössillä.

Otso Virtanen

Satoja ja taas satoja erilaisia urheilumatkoja tehnyt Virtanen on pohjoiskymenlaaksolaisen palloilun ja sitä ympäröivien ilmiöiden nuori Sören Kierkegaard. Molempia yhdistää näkemys kirjoitustensa pääaiheista maailman suurimpina paradokseina.

Jaa artikkeli: