fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä

Kesälomareissulta paluu lauantaina 29.6. kohti kotia sisälsi melkoisen näyn: Turun lähellä oli valtava tulipalo Orikedon – Metsämäen teollisuusalueella, kun Ekopartnerit Oy:n 200 x 100 metrin kokoinen, varastoituna ollut rakennusjätekasa oli syttynyt palamaan. Syttynyt, tai sytytetty, sillä tihutyön mahdollisuuttakaan ei voitu sulkea pois.

Ei savua ilman tulta

Ajellessa Turun keskustasta 10-tietä koilliseen kohti Forssaa, alkoi metsikön takaa nousta savua. Muutaman kilometrin ajon jälkeen savun määrä lisääntyi voimakkaasti, ja alkoi näkyä myös liekkejä. Ensimmäiset palokunnan yksiköt saapuivat vauhdikkaasti paikalle, kuten myös uteliasta yleisöä. Poliisipartio alkoi ohjata liikennettä ja joutui sulkemaan kaksi palopaikalle johtavaa katua tavalliselta liikenteeltä.
Palo roihusi voimakkaasti puolisen tuntia, kunnes palokunnan yksiköt saivat sen vähitellen hallintaan. Sammutustöihin osallistui noin 50 sammuttajaa ja tusinan verran pelastuslaitoksen yksiköitä. Palo ei vaatinut kuolonuhreja.

Jo kolmas kerta

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun alueen jätekasat joutuivat tulipalon kohteeksi. Sekä vuoden 2018 huhtikuussa että vuoden 2017 heinäkuussa paloi runsaasti vastaavanlaista materiaalia.
Jälkisammutus on myös olennainen osa tämänkaltaisen vahingon hoitamisessa. Kaivinkoneet ja puskutraktorit levittävät kyteviä kasoja, ja palokunta jatkaa niiden kastelua.
Valkealassa, Jokelan teollisuusalueella, on jouduttu vuosien varrella samankaltaisiin toimiin. Usein on selvitty myös yritysten omin voimin ja vältetty suuret palot.

Jari Sahala

Artikkelikuva: Ambulanssi on paikalla kaiken varalta.

Paloautoja saapuu palopaikalle.

Jaa artikkeli: