fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Tulivuoriseikkailu

17. kesäkuuta alkoi kolmen päivän teatteripäiväleiri ’Leikitään todellisuudella – etsitään unelmaa’. Perinteikkääksi muodostunut poikkitaiteellinen päiväleiri 7-12-vuotiaille toteutettiin Kuusankosken Taideruukilla.
Leiriläiset pääsivät ääneen. He saattoivat pohtia omaa unelmamaailmaansa. Maanantai-iltapäivänä oli vuorossa sen kuvittaminen. Työtapana saattoi käyttää myös esimerkiksi legoja. Pääopettajana toimi teatteri- ja draamatoimija Piia Kleimola yhdessä kollegojensa kanssa. Piia kertoi leirillä hyödynnettävän erilaisia taidemuotoja. Vuosien varrella on tehty kuvataidetta, savitöitä, musiikkia ja tanssia.
Leirillä leikiteltiin näkökulmilla, merkityksillä ja erilaisilla tavoilla toimia. Leirin lopuksi esitettiin näytelmä kotiväelle.

Vilskettä

Leiriläisiä oli 21, joten äänitasossa oli välillä rauhoittamista. Apuohjaajia oli viisi. Leirimaksuun sisältyi opetus, materiaalit, päivittäinen lämmin ruoka ja välipala sekä tapaturmavakuutus.
Piia Kleimola kertoi leiriä järjestettävän jo seitsemäntenä kesänä. Leirejä on ollut yleensä ainakin yksi, joskus kaksikin.
Vuorovaikutteinen forumteatteri-työtapa on antanut päiväleireille pohjan. Leireillä on seikkailtu mielikuvituksen voimin esimerkiksi avaruudessa.
Useampi apuohjaajista oli aiemmin ollut itse useamman kerran leiriläisenä. Kokemusta leiriläisenä olosta oli apuohjaaja Matias Husgafvelilla. Monet kerrat esiintynyt Matias on tuttu monille jonglöörauksesta ja tulitempuistaan. Tällä kertaa nähtiin korttitemppuja ja ilmapallotaiturointia.

Matias Husgafvel ahkeroi lapsille ilmapalloeläimiä esityksen jälkeen.

Unelmamaailma

Tällä kertaa seikkailun kohteena oli tulivuori. Se oli saaressa, joka sijaitsi keskellä ei mitään. Saaressa oli kolme sektoria. Niistä yksi oli jäänyt laavan varaan.
Taideruukin miljöö antaa paljon mahdollisuuksia taiteellisten päiväleirien järjestämiselle. Piia mainitsi kivikausileirillä tehdyn kalliomaalauksia. Kesälomaa seudulla viettäen saattoi tulla kauempaakin. Eräs leiriläinen oli Helsingistä asti. Leiriläisiä saapui myös Valkealan puolelta.
Ryhmäytyminen sujui hyvin ja leiriläiset olivat sopuisasti yhdessä. Tällä kertaa leiriläiset olivat keskimäärin aiempaa pienempiä. Suurin osa oli 7-9 -vuotiaita.
Elsa kertoi Penan tulleen saarelle, jolla tulivuori oli purkautunut. Pentti ”Pena” Virtanen oli tutkija.
Oman unelmamaailman saattoi tehdä kaverin kanssa yhdessä. Tärkeää oli, että pyrittiin keskittymään omaan tekemiseen. Leiriläisistä osa työskenteli sivuhuoneessa, joten kaikilla oli hyvin tilaa työskennellä.

JK

Jaa artikkeli: