fbpx

Utissa kamppaillen

Kamppailupäivät kokosivat eri kamppailulajien sotilasurheilijat Uttiin.

Kouvolan varuskunnan urheilijat ja Utin jääkärirykmentti järjestivät Suomen Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät Utissa 5.-8. marraskuuta. Kilpailupaikkoina toimivat Utti-halli ja varuskunnan sotilaskoti. Kamppailupäivillä oli mukana sotilaita eri puolelta Suomea.

Käväisimme Uttihallilla keskiviikkona. Parhaillaan oli käynnissä useita lajeja, joista nyrkkeily oli korkeimmalla ja siten helpoin huomata. Kannustusjoukot olivat ajoittain äänekkäitä.

Runsaasti kilpailijoita

Sotilasurheiluliitto on valtakunnallinen liikuntajärjestö. Sen tapahtumista suurin on nimenomaan kamppailupäivät.

Järjestö tuottaa yhdessä varuskunnissa toimivien jäsenseurojensa kanssa vapaa-ajan liikuntapalveluja puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen varusmiehille, henkilökunnalle, henkilökunnan perheille sekä evp-henkilöstölle.

Kamppailupäivien historia ulottuu vuosituhannen vaihteeseen.

Kouvolan varuskunnan urheilijat ja Utin jääkärirykmentti järjestivät Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät nyt toista kertaa peräkkäin. Tapahtumaan osallistui tänä vuonna noin 180 kamppailulajien harrastajaa ja kilpailijaa.

Kamppailupäivien kilpailulajeina olivat paini, lukkopaini, judo, nyrkkeily, vapaaottelu, sotilaspenkkipunnerrus ja sisäsoutu. Sisäsoudussa pyrittiin suorittamaan 1000 metrin matka mahdollisimman nopeasti. Sotilaspenkkipunnerruksessa toistot tehtiin molemmat jalat ilmassa penkin yläpuolella.

Kamppailupäiville ilmoittautuminen täytyi hoitaa viimeistään aamupäivästä 25. lokakuuta. Kilpailijoilta perittiin osallistumismaksu.

Valmistelut aloitettiin jo maanantaina. Ohjelmaa oli iltaan asti. Tiistaihin kuului esimerkiksi sääntökoulutuksia ja sisäsoutukisa.

Kilpailupaikalla tuli jokaisella varusmieskilpailijalla olla henkilökuntaan kuuluva vastuullinen joukkueenjohtaja tai valmentaja. Joukkueet voivat sopia yhteistyöstä yksittäisten kilpailijoiden osalta.

Suomen Sotilasurheiluliiton kamppailupäivät ovat Suomen Antidopingkunnan ADT ry:n testaustoiminnan alainen kilpailu.

JK & SK

Jaa artikkeli: