fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Uudet tekijät kylänäytelmän takana

Henna Hännikäinen on tehnyt muun muassa kuusi näytelmäkäsikirjoitusta. Kolmessa päivässä vuonna 2014 kirjoitettu Kylä yllättää sai kantaesityksensä 17.1.2020 Kuivalassa.

– Olen kirjoittanut aina, Henna Hännikäinen kertoo. Näytelmien lisäksi on kertynyt paljon muuta tekstiä, pääasiassa novelleja.

Syntytarina

Kylä yllättää -näytelmän taustalla on 7 seinähullun veljeksen ja Finlandersien yhteinen joulukonsertti vuonna 2006 ja Hennan sieltä ostama levy Tuplat vaakahuoneella.

Henna kävi konsertin jälkeen esiintyjiä tapaamassa, ja jatkoi niin konserteissa käymistä kuin tuli yhä tutummaksi molempien bändien jäsenten kanssa. Iloinen joulukonsertti kuului ohjelmaan aina vuoteen 2017 asti.

Vuoden 2006 levyn kappaleet alkoivat elää heti kuvina, mutta kirjalliseen muotoon ne siirtyivät vuonna 2014.

– Näin kohtauksia mielessäni kuunnellessani kappaleita. Laulut innoittivat esiin myös vuoropuhelun, Henna kuvaa. Eloon heräsivät esimerkiksi: Lihavat on leppoisia, Banaania poskeen sekä Nakit ja muusi.

Kun kaivetaan vielä hieman kauempaa, löytyy sarja Joulukalenteri vuodelta 1997, jossa esiintyivät Raimo Smedberg, Seppo Korjus ja Kari ”Kunu” Lehtomäki. Tuolloin Henna huomasi ajattelevansa, että näytteleminen olisi kivaa. Vuodesta 2003 alkaen Henna onkin näytellyt.

Näyttämölle

Väärinkäsityksiä täynnä oleva Kylä yllättää hahmottui kolmessa päivässä. Niiden jälkeen Henna on sitä vain hieman muokannut. Kun ajatus oman näytelmän esittämisestä vahvistui, Henna ei löytänyt sähköistä versiota mistään, joten hän kirjoitti koko näytelmän uudelleen. Siinäkin se vielä hiukan hioutui. Ja ainahan näytelmälle jotakin tapahtuu, kun sitä harjoitellaan.

Kylä yllättää on musiikillinen komedia, jossa yhdistyy monta eri tarinaa. Kulttuurit kohtaavat. Yksinäiset vanhukset löytävät toisensa. Syvistä teemoista päällimmäisenä käsikirjoittaja itse näkee auttamisen halun.

Näytelmä sijoittuu 90-luvulle, jolloin ei ollut nettiä, luettiin lehtiä ja mentiin tuosta vain naapuriin kylään. Harva aikuisväestöstä osasi vielä kieliä, mikä tarjoaa yhden herkullisen väärinkäsitysten verkoston.

Henna kertoo saaneensa monta ideaa omasta elämästä, mutta mukana on paljon myös silkkaa mielikuvitusta.

Henna mietti myös roolitusta, vaikka se on pääosin ohjaajan vastuulla. Hän oli mielestään itselleen kirjoittanut ihan toisen roolin, mutta moni kaveri totesi saman kuin ohjaaja, että hän on ihan Kikka. Tietoisesti Henna ei ainakaan tätä pääroolia ollut itselleen kirjoittanut, mutta myöntää, että hänellä on esimerkiksi taipumusta kerätä itselleen liikaa tekemistä.

Syksyn mittaan Henna oli tiiviisti tekemisissä Arto Hyötyläisen kanssa näytelmän esittämisestä.

Valmiiksi kirjoitetuista muista näytelmistä Henna arvioi, että yhtä ei ehkä pystyttäisi Utissa esittämään.

Näytelmä syntyy Hennalta luonnostaan, kun idean nuppu näkee päivänvalon. Kirjoittaminen voi luomisvaiheessa jatkua lähes tauotta. Pienen hauduttelun jälkeen voi käydä muokkaamaan, kun tekstin näkee uusin silmin.

Uusia tekijöitä

Kylä yllättää -näytelmän ohjaaja haettiin Hollolasta asti. Heidi Aaltonen on käynyt katsomassa kaksi Kuivalan esitystä ja on muuten tuttu Hännikäisen perheelle. Kun Uusi Teatteri Utti otti uusia haasteita, kysyttiin myös kaikin tavoin uusi ohjaaja.

Heidi Aaltonen naurahtaa käyneensä Kuivalan esitysten lisäksi vasta viime kesänä katsomassa varsinaista kesäteatteria. Hän tunnustaa olleensa ennakkoluuloinen. Hän ei tajunnut, mihin harrastajat voivat yltää.

Heidi ihastui Kuivalan porukkaan ja sen mahtavaan meininkiin. Hän löysi harrastajateatterin mielekkyyden.

Kun Ari Hännikäinen elokuussa soitti, Heidi saattoi vastata vain kyllä. Hän ei edes lukenut näytelmän käsikirjoitusta ennen suostumistaan. Ensimmäinen tapaaminen oli jo 4. syyskuuta.

Heidi on gradua vaille valmis draamaohjaaja, ja tarjottu ensimmäinen itsenäinen ohjaustyö oli haaste, johon oli vastattava, vaikka se väkisin siirtää myös valmistumista.

Heidi on nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Hän on opiskellut työn ohessa, joten hän ei ole luonut itselleen ylivoimaisia tavoitteita valmistumisesta. Heidi on ajanut Hollolasta työstä suoraan Uttiin. Aluksi harjoituksia oli kaksi kertaa viikossa. Ennen joulua tiivistettiin kolmeen kertaan.

Valmiina haasteisiin

Porukka oli Heidille pääosin vieras, mutta niin oli osin muillekin. Kuivalassa uusia on peräti seitsemän. Heistä yksi ei ole aiemmin näytellyt. Osallistujia on myös aiempaa laajemmalta alueelta.

Väkeä saatiin mukaan niin paljon, että vain yksi tekee kaksoisroolin, vaikka Henna niitä useamman kirjoitti.

– Yhteisen tekemisen kanssa joukko nopeasti ryhmäytyi, Heidi iloitsee.

Ohjaamiseen pohjaa ovat antaneet yhteistyöt draamapedagogi Lasse Kantolan kanssa. Suomen diakoniaopistolla Lahden kampuksen opetusteatterissa Theatrum Olgassa Heidi on dramatisoinut Pienen tulitikkutytön ja Hannun ja Kertun nykyaikaiset versiot. 

Kuivalassa kaikki olivat valmiita ottamaan haasteita vastaan. Heidin ajatus on, että kuka vain voi näytellä minkä vain roolin. Niinpä hän heittikin heti pois Hennan valmiit ajatukset. Näyttelijöiden puhetta kuultuaan he nopeasti päätyivät yhteisymmärrykseen roolien jakamisessa. He selvästi ajattelevat samalla tavoin ja innostuvat yhtä herkästi, mutta Heidi toi ummikkona raikkaita näkemyksiä.

Heidi on myös itseään pianolla säestävä laulaja. Hän pystyy siten hyvin ohjaamaan myös musiikin.

Heidi Aaltonen oli valmiina haasteeseen ennen kuin edes luki näytelmää Kylä yllättää.

Yhdessä valmistuu

– Kokemus kyläyhteisön yhteisestä projektista on ollut miellyttävä. Olen innoissani ja samalla jännittää, Heidi toteaa ensi-iltaviikolla.

-En ole perinteinen ohjaaja. Olemme tehneet melkein koko ajan läpimenoja. Keho on viisas. Se oppii muistamaan, missä kohtaa mitäkin sanotaan. Liike auttaa sisäistämään paremmin tekstin, Heidi selittää.

Ryhmä alkoi kantaa ja rohkaista niitäkin, jotka olivat omassa esiintymisessään tai roolinsa sisäistämisessä vielä arkoja.

– Kehitys kaikissa hahmoissa on ollut ihan hurja. Ilmaisu on kasvanut valtavasti. Liikkeet ja eleet uskalletaan viedä loppuun asti, Heidi ylistää. Hän heittää näyttelijöille mielellään haasteita, jotka saavat aikaan oppimista.

Heidillä on selkeä oma taiteellinen näkemys. Hän haluaa kuitenkin itsekin kehittyä tekemisessään. Niinpä hän antaa tilaa muiden näkemyksille ja ehdotuksille. Näin ryhmä myös sitoutuu hyvin.

Heidi itse on käyttänyt ajomatkat asemointien ja laulujen harjoitteluun. Kuiskaajan roolia sekä näyttelijöiden paikkaamista hän on tehnyt harjoituksissa, mutta esityksiin saatiin muita tekemään. Antti Niemi paikkaa yhden roolin kahdessa esityksessä.

Vielä viimeisenä sunnuntaina tahkottiin lauluja, mutta muuten Heidi kertoo kuulleensa kehuja, että ikinä ei varmaan ole oltu viime viikkoina yhtä valmiita.

Heidi uskoo, että pieni paine pistää lukemaan tekstiä vielä viime hetkillä, jos jokin takkuaa.

Heidi kuvaa harrastamista hartaaksi tekemiseksi. Kuivalan tuotanto vahvisti näkemystä.

• AK

Lue myös juttu itse näytelmästä täältä!

Jaa artikkeli: