Uutta ja vanhaa sulassa sovussa

Teija Järvenheimon isä jakoi aikanaan lapsilleen maita, jotta jokainen sai oman paikan Vuohijärveltä tai Suolajärveltä.

Tämä talo missä nyt olemme, on Teijan lapsuuden koti, joka siirtyi vanhempien kuoltua Tei­ja veljelle. Teija sai talon hänel­tä perinnöksi vuonna 2019.

Veli Tuomo viihtyi talos­sa kesät ja talvet vastapainona Helsingin kaupunkiasunnolleen. Hän ei tehnyt suuria remontte­ja, mutta talon siirtyessä Teijan omistukseen, päätti hän tehdä siihen kerralla vähän perusteel­lisempaa remonttia.

Talo on haluttu säilyttää mah­dollisimman samanlaisena, kuin se oli Teijan nuoruudessakin. Samoin Teijan tyttäret toivoi­vat mummolansa talon hengen säilyvän – ovathan he viettäneet lapsuutensa kesiä täällä. Uskomatonta, että talon alku­peräiset tapetit ovat vielä hyväs­sä kunnossa eikä näitä Teijan äi­din ja isän valitsemia, mieluisia tapetteja tarvinnut vaihtaa.

Talossa on upeat lautalattiat, joiden väri vaihtuu huoneesta toiseen. Lattiat maalattiin re­montin yhteydessä perinnevä­reillä.

Tupa lämpimäksi

Kun talo rakennettiin 1959-1960, tehtiin taloon öljylämmi­tys. Nyt patterit on uusittu ja käyttöön otettiin vesi-ilmaläm­pöpumppu. Se lämmittää talon oivasti ja pakkasen mennessä -25 astee­seen, siirtyy lämmitys sähkölle. Vesi-ilmalämpöpumpun ulkoi­nen yksikkö saatiin asennettua verannan alle piiloon.

Talon ikkunat avautuvat joka ilmansuuntaan. Olohuoneesta ja sen viereisestä huoneesta on näkymä Vuohijärven Kalsonlah­teen. Rannassa on kaunis 50-luvun punainen perinnesauna ja iso veranta. Laituri penkkeineen on uusi. Teija on aina ollut valmis uimaretkelle. Hän ei pienenä osannut sanoa sanaa järvi, joten tyttö kajautti ulko-ovelta:

– Mie meen lärveen.

Sitten olikin jo kiire lähteä Teijan perään, kun tämä vilahti Vuohijärven rantaa kohti.

Lukioaikana Teijan työpöytä oli tämän huoneen ikkunan ää­ressä. Tämä kohta talossa on hä­nelle edelleen kovin rakas.

– Täysikuu kun mollotti läk­syjä tehdessä, oli kiva katsella maisemaa.

Vanhaa kunnioittaen

Teija kuuluu Kalson kantasu­kuun, jonka talo on sijainnut ai­van kivenheiton matkan päästä Teijan nykyisestä talosta harjun alapuolella. Se on tätä nykyä purettu pois. Se oli Teijalle kova paikka. Hänen oli vaikea kävel­lä paikan ohi, kun syntymä- ja varhaislapsuuden talo hävisi maisemasta.

Teija on tehnyt työuransa äi­dinkielen lehtorina Espoossa. Hänellä on edelleen omakotitalo Tapiolassa, jossa on pieni piha. Tyttäret perheineen ja ystävä­piiri sekä pääkaupunkiseudun kulttuuritarjonta pitävät häntä Espoossakin.

– Kun on täältä kotoisin, halu­aa, että myös siellä Espoossa on ruohoa mihin laskea varpaansa ulos tullessa.

Hän viettää kuitenkin paljon aikaansa Vuohijärven talossa, ja sen lähellä olevassa kesämökis­sään.

– Tänne on aina ollut ihana tulla takaisin. Mitä vanhemmak­si tulee, sitä voimakkaammin palaa tämän alueen ja suvun asi­oihin ja niitä arvostaa aina vaan enemmän.

Teija arvostaa äitinsä käden­jälkeä, joka lisäsi taloon haus­koja värikkäitä yksityiskoh­tia. Yhdessä makuuhuoneessa on iloisen väriset kattolistat ja seinissä näkyy saman sävyistä oranssia.

Huoneen seinällä on maanvil­jelijä ryijy, joka on ollut monissa häissä hääryijynä ja täälläkin on kauniit tapetit. Pöydän ääressä on isoäidin isän David Kalson, tekemä tuoli, jonka selkänojassa on upeita yksityiskohtia. Hänen tekemiään huone­kaluja löytyy myös Helsin­gin Ateneumista. Ateneum osti Savon radan lakkautetuilta rau­tatieasemilta kuten Selänpääs­tä ”Kalson nikkariksi”nimetyn Davidin tuoleja ja penkkejä.

Eteisessä ja verannan seinis­sä on oman metsän puista tehty kaunis tervaleppäpaneli. Teija kertoo, että veranta on etenkin kesäisin suosittu paikka talossa. Siellä on rentouttavaa uppoutua nauttimaan kupillinen kahvia ja lukea päivän lehteä. Koko talossa on osattu hie­nosti yhdistää 60-luvun tyyli nykyaikaan. Vanhat huonekalut ja koriste-esineet ovat sulassa sovussa keskenään.

Tupakeittiössä vietetään pal­jon aikaa perheen kesken. Pöytä ja tuolit ovat Alatalosta, vanhas­ta Kalson kantatalosta. Keittiön kaapistot ovat alkuperäiset ja edelleen loistavassa kunnossa.

– Äitini oli kova leipomaan, ja pöydästä saa vedettyä auki lei­vonta-alustan.

Keittiöön on tuotu tiskikone ja nykyaikainen kahvinkeitin. Muuten kalustus on vanhempaa tyyliä ja keittiön kulmassa on edelleen käytössä oleva hella.

Alakertaan menevän portaik­ko on tehty lastenlasten väritoi­veiden mukaisesti. Tapetti on 60-luvun taitteesta. Portaikossa on säilytetty Teijan isän tekemä kaide.

Alakerrassa on pieni tunnel­mallinen sauna ja suihkutila. Kylpyhuoneen laatat ovat klas­sikkokokoa Pukkilan laatasta ta­lon aikakauteen sopivasti. Tämäkin oli tietoinen valinta, jotta talossa pysyi sen rakennus­ajan mukainen tyyli. Nykyajan mukavuutena on lattialämmitys. Kesällä lämmi­tetään rantasaunaa. Alakerrassa on myös lämmitykseen liittyvä laitteisto.

Teija oli 13-vuotias, kun talo valmistui ja perhe pääsi muut­tamaan nykyajan mukavuuksin varustettuun taloonsa. Täällä yhdistyy monen sukupolven kä­denjälki. Nykyisin Teijan tyttäri­en lapset jättävät omat jälkensä. On legoja ja leluja, niin pitää ol­lakin. Talossa näkyy elämä.

– Meille ei tulisi kenellekään mieleen, että olisi tähän paikalle rakennettu uusi talo.

• Laura Parkko