Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Vainotusta merkkiasemaan

Suomessa on totuttu näkemään valkeita joutsenia, laulu-, kyhmy- ja pikkujoutsenta. Vaalea on myös aikoinaan Alaskasta ja Pohjois-Kanadasta aina Indianaan ja Montanaan asti levinnyt trumpettijoutsen. Mittavan metsästyksen myötä oli lajia jäljellä tiettävästi enää 69 yksilöä vuonna 1932. Laji lähti uuteen nousuun.
Kreivi Pietari Brahen joulupöydässä 1630-luvulla oli joutsenpaisti pääruokana. Laulujoutsen uhkasi kadota Suomesta 1900-luvun puolivälissä. Ihmisten asenteet muuttuivat ja vaino loppui vähitellen.
Kyhmyjoutsenesta ei tunneta esihistoriallisia löytöjä Suomesta. Kanta onkin täällä varsin nuori. Ensimmäiset kyhmyjoutsenet tuotiin Ahvenanmaalle puistolinnuiksi. Linnut siirtyivät myös vapauteen ja ensimmäinen pesintä todettiin Ahvenanmaalla vuonna 1934. Lajin pesimäkannan kooksi Suomessa on 2000-luvulla arvioitu 6 000– 10 000 paria.
Suomessa pikkujoutsenia nähdään säännöllisesti levähtämässä muuttomatkallaan. Pikkujoutsenia voi nähdä etenkin keväisin. Laji ei kuitenkaan pesi Suomessa.

Mustia joutsenia

Mustakaulajoutsen ja mustajoutsen karistavat luulot siitä, että kaikkien joutsenten pääkin olisi enimmäkseen valkoinen. Täällä harvinainen vieras mustajoutsen on nähty ainakin Hämeen Hartolassa. Mustajoutsen on Länsi-Australian osavaltion osavaltiolintu. Tarhakarkaamisten seurauksena lajilla on pieniä luonnonvaraisia kantoja Euroopassa. Myös Uusi-Seelanti kuuluu sen elinalueeseen.
Mustajoutsenen höyhenpuku on melkein täysin pikimusta, mutta siipisulat ovat valkoiset. Aboriginaalien uskomusten mukaan ne ovat ainoat jäänteet joutsenen alun perin kokovalkeasta värityksestä. Taru kertoo varisten peittäneen mustajoutsenen höyheniinsä. Omansa joutsen menetti kiilapyrstökotkan hyökkäyksen takia.
Mustakaulajoutsen on Etelä-Amerikan ainoa joutsenlaji. Sitä on myös monissa puistoissa koristelintuna. Vartalon höyhenpeite on valkoinen. Nimensä mukaisesti linnun kaula on musta. Mustakaulajoutsenen silmän poikki kulkee valkoinen viiru. Nokassa huomion herättää päällä oleva punainen kyhmy.

Helsingissä on useita paikkoja, joissa voi nähdä joutsenia läheltä. 19. lokakuuta näkyi tämä pariskunta rautatien lähistöllä.

Jaa artikkeli: