Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valkeala silloin ennen

Valkeala oli varsinkin 1800-luvulla kovin erilainen kuin nykyään. Se mitä tapahtui Kuusankoskella ja Kouvolassa, tapahtui Valkealassa. Tiedot löytyivät Iida Maria Rämän kertomuksesta Naisten Ääni -sivustolta.
1800-luvulla Valkealan pitäjän pinta-ala oli 1062,6 neliökilometriä. Etelässä rajana olivat Sippola ja Anjala, lounaassa Elimäki, lännessä Iitti ja Jaala, pohjoisessa Mäntyharju sekä idässä Savitaipale ja Luumäki. Valkeala oli osa Viipurin lääniä. Kyliä oli kolmekymmentäkaksi.
1800-luvun puolivälissä länsipuoli, Suur-Valkeala oli huomattavasti itäpuolta vauraampi. Vähä-Valkealassa eli Kangasrannassa oli taloa kohti peltoa keskimäärin vain 3,1 hehtaaria.
Länsipuolella sijaitsi kirkonkylä kirkkoineen ja pappiloineen sekä pitäjän kartanot, Oravalan kartano ja Valkealan hovi. Länsipuolella taloilla oli peltoa keskimäärin 6,3 hehtaaria.
Kangasrannan tilat olivat metsäisempiä kuin Suur-Valkealassa. Seutu oli toimeentuloltaan niukkaa. Tästä kertoo manttaaliperusteinen arviointi vuodelta 1853. Yli kolmeneljäsosaa pitäjän asukkaista asui Suur-Valkealan puolella. Vähä-Valkealan kylät olivat pieniä, esimerkiksi Inkerilässä asukasmäärä jäi alle kolmensadan.

Toimeentuloa

Asukkaita pitäjässä oli vuosisadan puolivälissä 6653. 1900-luvun alussa asukkaita oli jo lähes 13 000. Merkittävin syy väkiluvun kasvuun oli muuttoliike. Sen mahdollisti tehtaiden perustaminen Kuusankoskelle ja Voikkaankoskelle sekä rautateiden rakentaminen Kouvolan kylään. 1800-luvun puolivälissä Valkealan asukkaista oli talollisia 92 %, säätyläisiä 1 % ja käsityöläisiä 7 %.
Vuoden 1918 tapahtumat näkyivät eri tavoin teollisuus-Valkealassa, taajama-Valkealassa sekä maalais-Valkealassa. Teollisuusalueilla sisällissodan menetykset olivat suurimmat. Maatalous-Valkealassa kummaltakaan osapuolelta ei ollut niin paljoa kuolleita.
Valkealan maatalouden osuus oli korkealla Suomen vertailussa. Tehdaselämän nousun myötä Valkeala oli kuitenkin vuosisadan loppupuolelta 1920-luvulle yksi Suomen teollistuneimpia kuntia. Kuusankosken ja Kouvolan erottua kunnasta, tuli Valkeasta taas maatalousvaltainen.

Häitä

Kirkon takana olevaa mäkeä sanottiin Näytinkolkaksi tai Naitinkolkaksi. Siellä pitäjän nuoriso mielellään käveli kirkonmenojen jälkeen ja katseli muita nuoria.
Tavallisin vihkimispäivä maaseudulla oli tapaninpäivä. Vuoden 1870 lopussa vihittäviä pareja oli ruuhkaksi asti. Nälkävuosina avioliittojen solmimiset olivat harvinaisia ja syntyvyys oli romahtanut. Vaikeiden aikojen mentyä ohi pitäjän nuoret pariutuivat innolla. Koska vihittäviä oli niin paljon, osa vihkimisistä siirtyi tapaninpäivästä uudenvuoden päivään.
Morsiamet istuivat vierekkäin omassa penkissään säihkyvine kruunuineen. Sulhaset istuivat muun kirkkokansan joukossa. Pappi pujotti sormuksen morsiamen sormeen. Etteivät sormukset olisi menneet sekaisin, täytyi morsiamien istua siinä järjestyksessä, minkä mukaan pappi oli pujottanut sormukset omiin sormiinsa.
Häätanssit olivat pitkiä ja vaativat taitoa. Suosittuja olivat ruotsinkatrilli, franseesi ja ranskankatrilli. Juhlat jatkuivat useamman päivän.
Vanhan tavan mukaan nuoripari nukkui ensimmäisen talven aitassa pakkasista välittämättä. Tiiviistä rakentamisesta huolimatta kovilla pakkasilla piti ottaa päiväksi puettavat vaatteet vuoteeseen peiton alle. Siten ne pysyivät sen verran lämpiminä, että ne kärsi aamulla pukea päälleen. Jokaisella talossa asuvalla perheellä oli oma aitta. Siellä säilytettiin omia vaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita.

Vaatteita ja ruokaa

Pellavasta vaatteiden tekeminen oli työlästä. Ensin pellava piti kasvattaa. Se vaati kitkentää monta kertaa kesässä. Työvaiheet olivat raskaita ja likaisia. Villan tie langaksi alkoi lampaiden keritsemisellä. Villat pestiin, karstattiin ja kehrättiin. Kehruutyöt ajoittuivat syksyyn. Kevättalvella valon lisääntyessä alkoivat kangaspuut paukkua. Pellava- ja villalangoista tehtiin liina- ja pitovaatekankaita. Naisten työtä oli myös pukujen ompeleminen. Miesten pukuja ja päällysvaatteita teetettiin kuitenkin räätälillä.
Eläimistä hyödynnettiin kaikki osat. Lihojen lisäksi sisäelimet, veri, luut ja nahkat otettiin talteen. Nahkat vietiin ensin nahkurille. Myöhemmin suutari kutsuttiin taloon tekemään nahkoista kenkiä ja saappaita. Pestyt eläinten suolet täytettiin sisäelimistä keitetyllä ja pieneksi hakatulla massalla. Sitten ne paistettiin uunissa makkaroiksi. Sian rasvoista keitettiin myöhemmin saippuaa. Lampaan rasvaa käytettiin kynttilöiden valamiseen. Valkealasta päätyi lihaa Haminan markkinoilla myytäväksi. Osa suolattiin omaan käyttöön.
Janne Kousa

Jaa artikkeli: