Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valkealan Kirkonkylän koululla tartuntoja

Kouvolan kaupungin tiedotteessa 18.3.2021 kerrotaan, että Valkealan Kirkonkylän koululla on valitettavasti todettu uusia tartuntoja.

Valkealan Kirkonkylän koululla on nyt todettu yhteensä kuusi tartuntaa aikuisilla. Tartunnoista osan on voitu todeta tarttuneen koulussa. Lisäksi kahden oppilaan on tänään todettu saaneen koronatartunnan todennäköisesti koulupäivän aikana. Tartunnat ovat tapahtuneet viime viikon aikana.

Karanteeniin on tänään asetettu kaksi opetusryhmää lisää. Koulun toiminta on Kouvolan kaupungin ja Kymsoten päätöksellä pysäytetty siten, että 4.-6. luokkalaiset on siirretty etäopetukseen. Lain mukaan 1.-3. luokkalaisille, esikoululaisille ja erityistä tukea tarvitseville oppilaille tulee tarjota lähiopetus, mutta suurin osa heistä on määrätty karanteeniin ja siten myös etäopetuksessa. Sekä 4.-6. luokkalaisten etäopetus että suurin osa karanteeneista jatkuu ensi viikon loppuun.

– Seuraamme tällä hetkellä erittäin tarkasti sitä miten Valkealan tilanne kehittyy, kertoo turvallisuuspäällikkö Johanna Franzén.

– Odotamme koulun tartuntaketjun näillä toimenpiteillä pysähtyvän, mutta viime viikolla tapahtuneita tartuntoja voi tulla vielä lisää tietoon. On erittäin tärkeää, että kaikki karanteeniin määrätyt noudattava ohjeita ja välttävät kaikkia kontakteja karanteenin ajan. Karanteenissa olevien perheenjäsenet voivat jatkaa elämää normaalisti, mutta mikäli perheessä esiintyy koronavirukseen viittaavia oireita, tulee hakeutua välittömästi testiin.

Valkealan Sanomat seuraa kaupungin tiedotteita asiasta.

Jaa artikkeli: