fbpx

Huom! Seuraavan numeron (20.11.) aineiston tulee olla toimituksella maanantaina 18.11. kello 16 mennessä.

Postin lakon myötä jakelussa muutoksia. Seuraava numero jaetaan peittojakeluna Valkealan taajamiin keskiviikon ja torstain aikana. Lehti tulee verkkoon vapaasti luettavaksi. Pahoittelemme häiriötä ja toivomme että Postin lakkoon löytyy ratkaisu mahdollisimman pian.

Valkealassa viihtynyt kohti Moskovaa

19. elokuuta Kouvolasta lähdettiin autolla kohti Graniittia. Kyse ei kuitenkaan ollut gemmologian tutkimusharjoituksista vaan toimintakeskuksesta. Siellä Miss Officen osakilpailun järjestivät Margo Oll ja Irina Gedike Kouvolasta. Osakilpailun voittajilla on mahdollisuus päästä Moskovaan jatkoon, riippuen siitä, miten nettiäänestyksessä menee. Kyseessä on kansainvälinen kauneuskilpailu, jossa kielenä on venäjä.
Yksi kolmesta jatkoon päässeestä on asunut Kouvolassa. Veronika Wirtanen työskentelee tuotantoassistenttina tuotantoyhtiö Armanin Maailma Oy:ssä. Yhtiön tuottama Arman ja viimeinen ristiretki sai parhaan realityohjelman sekä vuoden TV-esiintyjän Kultaiset Venlat 2013. Niistä jälkimmäinen oli Arman Alizadille. Arman pohjantähden alla -sarjassa liikutaan Suomessa. Siitä on tehty jo neljäskin tuotantokausi.

Veronika Wirtanen esitteli itsensä eläväisesti venäjäksi.

Esiintymistä

Veronikan esiintyminen oli eläväistä ja meneväistä, vaikka hän malttaa myös rauhoittua. Tuomaristolle hän halusi ensisijaisesti osoittaa kykyään kohdata ihmisiä. Veronika Wirtanen otti katsekontaktia ja puhui määrätietoisen selkeästi. Hän panosti selvästi esittelyyn.
Pieneltä kannettavalta näkyi itse suunniteltu ja työstetty video, jossa hän leipoo kakun. Lisäksi hän toi kauniisti nauhalla sidotun kakun tuomariston ihailtavaksi. Mainittakoon vielä, että kakku oli oikein maittavaa.
Veronika Wirtasella on aiempaakin kokemusta kauneuskilpailuista. Miss Kymenlaakso, Miss Kouvola ja Miss Bikini ovat selvästi erilaisia kuin Miss Office, jossa yläikäraja on poikkeuksellisen korkea. Veronika halusi vielä osallistua ja kilpailla kauneuskilpailuissa.
-Miksi ei?, hän tuumi ja päätti lähteä mukaan, sillä onhan hän toimistossa töissä.

Päältä päin saattoi vain aavistaa, millaisia herkullisia makuja kakku kätkee sisäänsä.

Maailmaa nähnyt

Veronika Wirtanen syntyi Pietarissa vuonna 1991. Perhe muutti Kouvolaan vuonna 2000. Hän asui Kouvolassa kymmenisen vuotta. Valkeala tuli tutuksi useiden vierailujen myötä, kuten Kuusankoskikin. Veronikan kavereista useat asuivat Valkealassa, ja hän viettikin täällä osan lapsuudestaan. Repovedelläkin hän vieraili.
-Valkealasta on todella hyvät muistot, Veronika mainitsee.
Veronika Wirtasella on instagramissa omalla nimellään blogi, jolla on yli 13 000 seuraajaa. Veronika kertoo eräässä blogijulkaisussaan siitä, miten ei kannata pelätä muuttaa elämäänsä. Hän kannustaa uskomaan itseensä ja motivoi päivittäin ihmisiä positiivisella energialla.
-Blogissani puhun siitä, miten edetä tavoitteeseensa, miksi ei kannata pelätä mitään, miten uskaltaa luopua nykyisestä urastaan unelmiensa takia, hän kertoo.
-Jaan hyödyllisiä vinkkejä kauneudesta, terveydestä, meikeistä ja muodista, hän täydentää.
Blogissa tulee esille myös kiinnostus matkailua kohtaan:
-Kerron tarinoita rakkaasta Suomesta ja teen hyödyllisiä videoita. Teen live -lähetyksiä, kerron missä syödä, minne mennä, millainen tyyli kannattaa valita iltaan, mihin matkustaa, Veronika lisää.
JK

Veronika Wirtasen pääsy jatkoon kerrottiin ensimmäisenä. Nauhaa laittamassa Margo Oll.

Artikkelikuva ja oheinen videoklippi: Natalia Rippinen, Anastasia Emberg ja Veronika Wirtanen valittiin osakilpailuista jatkoon.

Jaa artikkeli: