Valkealassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Hanna on ollut jo 16 vuotta Kaliforniassa
Hanna muutti perheensä mukana Valkealaan viidennelle luokalle Espoosta isän työn perässä. Perhe aikoi ensin muuttaa Kouvolaan, mutta jostain syystä he päätyivät Valkealan Jokelaan.
– Viidennellä luokalla opettajanamme oli Ismo Saarikivi, joka oli myös ala-asteen rehtori. Minut otettiin vastaan todella hyvin. Minulla ei ollut minkäänlaisia sopeutumisvaikeuksia, Hanna sanoo.
Ismon kautta Hanna lähti mukaan myös Lions-toimintaan, kun Hanna kutsuttiin mukaan Leo-klubiin. Se aika on jättänyt Hannaan pysyvät jäljet positiivisessa mielessä, ja vapaaehtoistyö tuli hänen elämäänsä jäädäkseen.
Amerikkaan
– Tarina ei ole kovinkaan eksoottinen, eli miehen perässä tulin tänne, Hanna nauraa.
Hänen miehensä Eduardo Hernandez on Los Angelesista kotoisin. Vuonna 2000 he olivat molemmat Lyonissa Ranskassa oppilasvaihdossa.
Hanna opiskeli laskentatieteitä ja Eddie oli insinööriopiskelija. He asuivatkin samalla kampuksella ja heillä oli paljon yhteisiä tuttuja. Siellä he eivät kuitenkaan koskaan tavanneet.
Vuonna 2001 Hanna lähti Valkealasta kotoisin olevan ystävänsä kanssa Amerikkaan länsirannikon kiertueelle. He aloittivat Vancouverista, jossa oli myös yksi Valkealan tyttö. Sieltä alkoi Roadtrip, jonka varrelle osuivat muun muassa Seattle ja San Francisco. Ja kun kerran oli matkaan lähdetty, päätettiin retkeä jatkaa vielä Los Angelesiin.
Oppilasvaihdosta saatujen yhteyksien kautta oppaaksi Los Angelesiin saatiin kukapa muu, kuin Eddie. Hän näytti tytöille paikkoja viikon verran.
Siitä vierähti taas vuosi ja Eddie sai opintonsa valmiiksi. Hän päätti lähteä maailmanlaajuiselle kierrokselle, ennen kuin palaisi kotiin Los Angelesiin ja aloittaisi työt.
Juuri ennen kotiinpaluuta hän teki vielä ratkaisun tulla tervehtimään Hannaa ja tämän ystävää Suomeen. Eddie saunotettiin ja uitettiin Suomen järvissä. Siitä alkoi myös Hannan ja Eddien rakkaustarina.
Eddie jatkoi matkaansa Kiinaan ja Intiaan pariksi kuukaudeksi. Sähköposteja kirjoiteltiin ahkerasti ja rakastuneet miettivät, miten saisivat elämänsä yhteen. Hannalla oli Tampereella hyvä työ, oma koti ja auto.
Eddie muutti Hannan luo Tampereelle ja vuonna 2004 he menivät naimisiin. Heidän ensimmäinen lapsensa Laura syntyi Tampereella, mutta Eddietä vaivasi kova koti-ikävä.
Kompromissina Hanna lähti Eddien mukaan äitiysloman ajaksi Yhdysvaltoihin. Sillä tiellä ollaan edelleen.
Alkukankeutta
Ensimmäiset vuodet Amerikassa olivat Hannalle melko rankkoja. Meni noin viisi vuotta, ennen kuin Hanna sopeutui amerikkalaiseen elämään ja erilaiseen kulttuuriin.
– Ei minulla ollut alun perin suunnitelmissa tehdä lapsia. Minä olin tyytyväinen elämääni Tampereella. Minulla oli hyvä työ, olin valmistunut maisteriksi ja työssä hyvät etenemismahdollisuudet.
Amerikkalaiseen yhteiskuntaan oli vaikea päästä sisään. Muutos oli suuri ja ei siihen oikein osannut valmistautua. Hannalle ei tullut mieleenkään, kuinka vaikeaa Amerikassa on lähteä äitiysloman jälkeen töihin, kun kotona on pieni lapsi ja mies tekee uraa.

Perheeseen syntyi kahden vuoden päästä toinen lapsi, Emilia. Amerikassa oli lama, joka ei myöskään auttanut Hannan mahdollisuuksissa saada työtä.
– Ensimmäiset vuodet täällä olivat minun mustat vuoteni.
Eddien vanhemmat ovat kotoisin Meksikosta. Anoppi ei puhu englantia ollenkaan.
–Mieheni perhe otti minut vastaan, kuin oman tyttären. Se oli tärkein tekijä tänne juurtumisessa. Me tosin olemme kuin yö ja päivä. He ovat aktiivisia katolilaisia ja minä tulen liberaalista suomalaisperheestä.
Hanna halusi opetella heti espanjan kielen, ettei tuntisi itseään ulkopuoliseksi sukujuhlissa.
– Espanjan opin puhumalla. Ennen, kuin löysimme oman asunnon, olin anopin kanssa kolme kuukautta kotona mieheni ollessa töissä. Hänen kanssaan opin kielen ihan siinä arkielämän lomassa.
Eddien äiti oli ollut koko elämänsä ajan kotiäiti. Heille tuli shokkina, että Hanna haluaisi palata työelämään.
Samaan aikaan Suomen sukulaiset ihmettelivät, että eikö se Hanna jo mene takaisin töihin. Menee maisterin paperit hukkaan. Hanna oli kyllä sanonut miehelleen jo suhteen alussa, ettei aio ruveta kotiäidiksi.
He päätyivät asumaan Los Angelesin ja San Diegon puoliväliin Murrietan alueelle. Se on amerikkalaisesta näkökulmasta katsoen pieni paikka, jossa harjoitetaan viininviljelyä.

Alue kasvaa koko ajan ja on suosittu etäkohde sandiegolaisille, jotka tulevat kiertämään viinitiloja.
Lähialueella toimii Suomi-koulu, jossa lapset pääsevät tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin joka toinen viikonloppu parin tunnin ajan. Kaikki perheen lapset ovat käyneet sen. Tytöt ovat jo niin isoja, että eivät enää sitä käy, mutta perheen kuopus Max käy sitä edelleen.
– Koen, että se on todella tärkeää. Ei pelkästään se, että tutustuu suomen kieleen ja kulttuuriin, vaan myös se, että he tapaavat muita lapsia, jotka ovat samassa tilanteessa, kuin he itse ovat.

Takaisin työelämään
– Lions-klubista opittu vapaaehtoistyö on edelleen minulle eräänlainen heikkous. Myös täällä Amerikassa se on kantanut eteenpäin. Olin mukana järjestämässä Finnfest 2011-tapahtumaa. Se on USA:n laajuinen parin vuoden välein järjestettävä amerikansuomalaisten tapahtuma.
Hanna toimi tapahtuman rahastonhoitajana. Tämän jälkeen Hanna totesi, että hänen pitää keksiä itsensä ammatillisesti uudelleen. Eddie kannusti Hannaa opiskelemaan veroalaa.
Hyvänä oppilaana Hanna suoritti kurssit loistavin arvosanoin ja sai lisenssit toimintaan. Kursseja piti iso amerikkalainen yritys, jotka palkkasivat myös Hannan suoraan töihin.
Hän oli siellä töissä pari vuotta ja perheeseen syntyi kolmas lapsi, Max. Hanna päätti ryhtyä yksityisyrittäjäksi. Eddiellä on myös oma yritys, jonka taloushallinnon Hanna hoitaa.
– Nyt on ihanaa, kun olemme molemmat itsenäisiä yrittäjiä ja olemme päässeet yhdessä työmatkoille. Saadaan yhdistettyä työtä ja huvia.
Normaalia arkea
– Me asumme mukavassa nukkumalähiössä omakotitalossa. Alue on todella rauhallinen ja täällä on kyläyhteisön tuntua. Koulu on yhteisön sydän, joka tuo kaikki yhteen.
Heidän takapihaltaan alkaa luonnonsuojelualue, jossa on mukava käydä retkillä. Perhe kutsuu aluetta nimellä taka-takapiha. Välillä ulkoa kuuluu kojoottien ulvontaa.
– Kävimme eilen vieraiden kanssa takatakapihalla kävelyllä, ja näimme kaksi kalkkarokäärmettä. Toinen oli suurin, mitä olen koskaan nähnyt. Mukavasti varoittelivat olemassaolostaan polun varrella ”hännallään”.
– Olemme oikeastaan aavikolla ja ilmasto on nimeltään chapparal. Se on aavikon ja rannikon välimaaston ilmanala.
Kuuma aika on juhannuksesta lokakuuhun ja lämpöä voi olla jopa 40°. Tuskastuttavan kuuma aika kestää kuitenkin vain noin pari viikkoa. Tällä hetkellä lämpö hoippui noin 15° lämpöasteessa.
– Tuli mukavasti Suomen kesä mieleen, Hanna vitsailee.
Normaalioloissa perhe käy usein Los Angelesissa appivanhempien luona. Siellä he tapaavat ystäviään, käyvät konserteissa ja museoissa.
Lyhyen matkan päästä kotoa on paljon vaellusreittejä, joiden varrella on ihania vesiputouksia. Tänä vuonna Hanna pääsi hiihtämään ensimmäistä kertaa 17 vuoteen.

– Kävin kaksi kertaa ja se oli niin ihanaa. Ladulle pitää lähteä heti, kun on tullut lunta. Hiihtopaikka on luonnonlumien varassa, ja latuja oli tehty kymmenen mailia.
Eroja maiden välillä
Hanna muistelee kahden yön telttaretkeä Repovedelle, jonka hän teki ystäviensä kanssa heidän ollessaan 12-vuotiaita. Silloin alueella ei käynyt aivan niin paljon vierailijoita, kuin nykyään. Hannan isä vei tytöt Lapinsalmen sillalle, ja nouti heidät parin päivän päästä.
Amerikassa lapset eivät kävele edes yksin kouluun. Hannan nuoruudessa perjantai-iltaisin lähdettiin kavereiden kanssa diskoon, tai ulos.
Nyt Hannan perhe kokoontuu usein yhdessä syömään ja katsomaan elokuvaa. Tämä on toki ihanaa. Amerikassa nuoret eivät ehkä osaa edes muuta haikailla. Elämä Kaliforniassa on heille normaalia arkea.
Aluksi Hanna yritti pitää yllä suomalaista tapaa kestittää vieraita. Kun muutaman kerran oli kala kuivunut uuniin viipyviä vieraita odotellessa, alkoi Hanna opetella amerikkalaista aikakäsitystä.
– Olen oppinut elämään ja olemaan rennommin. Jos järjestetään tapaamisia naapureiden, tai ystävien kesken, saatamme lähteä vieraiden kanssa yhdessä kauppaan etsimään illan ruokatarvikkeita.
Amerikassa on rento meininki. Aikataulut ovat muuttuvia käsitteitä. Siitä ei vaan saa ottaa itseensä.
– Kun pystyin itse heittäytymään siihen mukaan, oli se todella vapauttavaa. Turha stressi on jäänyt pois.
Vaalien aikaan elämä oli aika outoa. Kahtiajakoisuus on todella voimakasta. Nyt on keskustelu ja ilmapiiri rauhoittunut.
– Ehkä se on tavallaan myös tämän maan vahvuus, että on kaksi ääripäätä ja silti etsitään yhteinen, kultainen keskitie.
Nuoruusvuodet
– Pohjois-Kymen Musiikkiopisto oli minulle todella tärkeä. Olin soittanut Espoossa jo pari vuotta pianoa. Pääsin Kouvolassa musiikkiopistoon ja vapaa-aika meni aika paljon musiikin parissa. Etenkin näin Amerikasta katsottuna on tuo instituutio aivan mieletön. Todella edullisesti saa valtavan korkeatasoista musiikin opetusta. Se oli iso osa minun nuoruuttani. Pääsin mukaan kahteen oopperaproduktioonkin.
Hanna oli yläasteella sitä mieltä, että lähtee Helsinkiin lukioon. Kun tuli hakuaika, haki hän Tapiolan musiikkilukioon ja pääsikin sinne.
– En muista mitä sinä kesänä tapahtui, mutta vitkuttelin paikan vahvistamista. Tapiolan lukion rehtori soitti, että olenko tulossa vai en. Päätin siinä paikassa, että en lähde.
Hanna meni hattu kourassa Valkealan lukion rehtorin puheille, että pääseekö lukioon, vaikkei edes hakenut. Onneksi Hannalla oli hyvä keskiarvo ja paikka Valkealan lukiosta löytyi.
– Se oli elämäni paras päätös, koska ne vuodet olivat niin huippuja. Sieltä ajoilta on monia elämäni parhaista muistoista. Meillä oli niin pieni ja tiivis yhteisö. Täällä lapseni Lauran lukiossa on 3500 opiskelijaa. Siellä on toki hillitön määrä erilaisia valinnaisia aineita, mutta Valkealan lukiossa meillä oli ainutlaatuinen yhteishenki.
Koti-ikävä
Hanna lievittää Suomi-ikävää muun muassa lukemalla Valkealan Sanomien näköislehteä. Hän odottaa myös kovasti, että pääsee mökille Vuohijärven rannalle saunomaan.
Hanna tunnustaa lukeneensa Kaliforniassa ollessaan suomalaista kirjallisuutta ja klassikoita enemmän, kuin koskaan.
Kun perheen kanssa päästään Suomeen, on tiettyjä paikkoja, missä pitää aina käydä. Hannalle ne ovat Repovesi ja Elvingin torni.
Lasten ehdoton suosikkikohde on Kouvolan Liikennepuisto, satoi tai paistoi. Lapsille myös Tykkimäki on ihmeellinen paikka, koska siellä pystyy kulkemaan niin vapaasti. Heillä on siellä vapaus ja Amerikkaan verrattuna ihmisiä on todella vähän.
– Ruisleivän himo täällä kaukana ei laannu. Isän lähettämien herkkupakettien lisäksi tilaan suomikaupasta ja Pennsylvanialaiselta ruisleipurilta ruisleipää. En ole enää vuosiin muiden kiireiden takia ehtinyt leipoa itse. Karjalanpiirakkaa kun vielä jostain saisi… Ja salmiakkia!
- Teksti: Laura Parkko
- Kuvat: Hanna Hernandez