Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valkealasta maailmalle Marja Nhoff

Marja Nhoff osti nuorena itselleen laivalipun Saksaan, ja jäi sille tielleen.

Marja on asunut Saksassa noin 50 vuotta.

Marja syntyi kolmantena lapsena viisilapsiseen perheeseen. Heillä oli maatila Anttilan kylässä Valkealassa. Vanhemmat veli ja sisar olivat syntyneet pienellä aikavälillä, samoin pikkusisarukset. Marja syntyi siinä kaikkien välissä.
– Minä jäin ikäni puolesta siihen väliin. En oikein päässyt isojen, enkä pienien leikkeihin mukaan. Odotin vaan, että pääsen kouluun.


Yksin ei Anttilassa toki tarvinnut olla. Marjan isä teki perheen omalle peltoaukealle urheilukentän, minne kokoontui kylän lapsia.
– Kävin Valkealassa kansakoulun, ja siitä lähdettiin Kouvolaan tyttölyseoon. Kun koulu loppui, lähdin Tampereelle opiskelemaan muun muassa saksaa.


Marjan kotona kävi vieraana Hannoverista kotoisin oleva Marjan serkun tuttu tyttö. Pienen Marjan mielestä Hannover kuulosti hyvin jännittävältä paikalta. Anttilassa kävi myös hirvimetsästäjiä ulkomailta. Sieltä varmaan jo heräsikin kiinnostus muihin maihin. Koulupäivät Kouvolassa olivat pitkiä. Aamulla seitsemältä lähdettiin bussilla kouluun, ja oltiin puoli neljän aikoihin takaisin kotona. Kesällä tehtiin maatalon hommia. Perheen tilalla oli lehmiä, muutama sika, lampaita ja kanoja.


Rohkeasti ulkomaille
Kouluaikanaan Marja oli yhden kesän Ruotsissa, ja kaksi kesää Saksassa töissä.
–Kun olin opiskellut puolitoista vuotta, ajattelin, että ei tämä elämä voi tätä olla. Olin opiskellut saksan kieltä. Ajattelin lähteä vuodeksi Saksaan, ja opetella kielen kunnolla. Sille reissulle minä jäin, Marja kertoo.
Vanhemmilleen nuori ja päättäväinen nainen ilmoitti Saksaan lähdöstään silloin, kun hänellä oli jo liput kädessä. Ei siitä keskusteltu sen kummemmin. Marjalla on hyvin lämpimät muistot vanhemmistaan.


– Minulla olivat suunnitelmat valmiina. Vanhemmat ottivat uutisen vastaan kannustavasti. Sanoivat, että kyllä sinä siellä hyvin selviät. Ja tiesin, että kotiin voin aina tulla takaisin, Marja muistelee.

Ensin hän meni au-pairiksi Hannoveriin. Siitä hän jatkoi ravintola-alalle. Marja sai kutsun lähteä seuraavana kesänä töihin Pohjanmeren saarille. Se oli Saksassa arvostettu juttu, ja hieno työmahdollisuus.
– Voitte kuvitella, ettei sen jälkeen enää huvittanut säännöllinen työaika, Marja naurahtaa.

Marjan kävelyretket kulkevat usein rantaan.


Satamatyttö
Saarilla työskennellessään hän tapasi tulevan miehensä. He lähtivät yhdessä Keski-Saksan vuoristoalueelle töihin hotelli- ja ravintola-alalle. Hotellissa pidettiin muun muassa seminaareja isojen yritysten johtajille, joista jotkut viipyivät siellä pitkiäkin aikoja.


Eräänä talvena siellä kokoontui Finnlinesin johtoporukkaa. Marja kävi reippaana tyttönä kyselemässä työmahdollisuuksista. He kehottivat ottamaan yhteyttä Lyypekin toimistoon, jos Marja ja hänen miehensä muuttaisivat Pohjois-Saksaan.
– Sinnehän me jossain vaiheessa lähdimme. Soitin Finnlinesin toimistoon, että miten olisi, löytyykö töitä? Vastaus oli, totta kai, tule huomenna käymään.


Marja työskenteli Finnlinesillä hulppeat 36 vuotta. Hän jäi sieltä eläkkeelle vuoden 2014 alussa. Työhön kuului monipuolisesti kaikkea. Silloin, kun yhtiö oli suomalaisten omistuksessa, otti Marja muun muassa matkustajia vastaan, järjesti suomalaisille ryhmille ohjelmaa, ja varasi heille hotelleja.


Suomalaisilla hyvä maine
Marjalla vaihtui elämän pyörteissä aviomies, ja heille syntyi heille lasta, jotka kaikki asuvat Saksassa. Marjalla on yksi 2,5-vuotias lapsenlapsi.
– Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tutustua uusiin ihmisiin. Suomalaisilla oli hyvä maine, joten suomalaisena oli helppo mennä joka paikkaan. Jossain vaiheessa tulivat lapset kuvioihin ja ruuhkavuodet päälle. Sukulaisia meillä ei Saksassa juurikaan ollut, eli itse piti hoitaa hommat. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, Marja toteaa.


Suhteet Suomeen ja sisaruksiin, sekä vanhempiin säilyivät hyvinä. Työpaikka Finnlinesilla varmasi auttoi osaltaan asiaa. Marjan oli helppo vierailla Suomessa ja sukulaisten taas vuorollaan Saksassa. Marjan lapset oppivat myös suomen kielen. Lapset viettivät usein lomiaan Suomessa sukulaisten luona.
– Kun omat lapseni suunnittelivat lähtöä jonnekin, teki mieli sanoa, että mitä sinä nyt niin kauas, miksi sinne pitää mennä? Mutta itse olen tehnyt samalla tavalla, niin mikäpä minä olen kieltämään, Marja toteaa.

Pahamaineinen merirosvo Klaus Störtebeker arvosti kaupungin sataman suojaisaa sijaintia itsensä ja saaliinsa piilopaikkana.

Nyt Marja asuu miehensä kanssa Travemündesta 30 km pohjoiseen olevassa pienessä kalastajakylässä. Neustadt in Holstein on noin 15 200 asukkaan kaupunki Ostholsteinin piirikunnassa Schleswig-Holsteinin osavaltiossa Pohjois-Saksassa. Tosin ei siellä enää niin paljoa kalasteta, ennen kyllä. Siellä Marja on asunut viimeiset 30 vuotta. Koronan vuoksi Marja on nähnyt lastensa kanssa fyysisesti viimeksi jouluna. Vielä maaliskuussa 2021 Saksassa oli niin tiukat tapaamisrajoitukset, että jokainen sai tavata vain yhtä perheen ulkopuolista henkilöä. Maaliskuun alkuun asti avoinna ovat olleet ainoastaan päivittäis­tavarakaupat ja apteekit.

Nyt rajoitukset helpottuivat vähän, ja saa tavata viittä hen­kilöä. Marja kiitteleekin nyky­ajan laitteita, joilla yhteyttä saa pidettyä helposti sukulaisiin ja ystäviin.

– Me olemme pitäneet sun­nuntaiaamuisin lasten kanssa yhteisiä aamupalahetkiä video­yhteyksien välityksellä, Marja kertoo.

Hän asuu miehensä kanssa kaksikerroksisessa talossa, jossa on kuusi asuntoa. Naapureiden kanssa on tultu hyvin tutuiksi. Kaikki talossa asuvat ovat van­hempia ihmisiä, ja joskus jutel­laan pihalla turvallisin etäisyyk­sin.

Marja sanoo, että Saksassa on ihmisiä joka sorttia, ihan niin, kuin joka paikassa. Hän kertoo, että saksalaisiin on kyllä helppo tutustua. Jos käy kolme kertaa samassa kaupassa, niin kassan kanssa ruvetaan juttelemaan jo muistakin asioista, kuin tuottei­den hinnoista. Ihmiset ovat avu­liaita. On tietysti myös jurrikoi­ta, joiden kanssa ei tutustu edes kymmenen vuoden aikana.

Yleinen ajatus suomalaisista on, että tuntemattomia ei katsota päin, saati tervehditä. Ehkä se­kin on nykyään muuttunut.

– Jotkut ovat tyytyväisiä, että pitää pitää muihin ihmisiin vii­den metrin väli, Marja vitsailee.

Kaunis merenrantakaupunki

Täällä voit uida ja voit nauttia laajasta näköalasta Lyypekin lahdelle aamusta iltaan.

Perheen kotikaupunki on vil­kas kesäkaupunki. Talvella on hyvin rauhallista. Normaalisti rannalla saa kuulemma helposti juttukaverin.

– Täällä on paljon turisteja. Jos haluaa, niin helposti saa uu­sistakin ihmisistä juttukaveria, Marja toteaa.

 Marja käy usein kävelyllä rannassa, lukee paljon kirjoja ja tekee käsitöitä. Kaupungissa on pieni teatteri, ja välillä siellä esiintyy vierailevia teatteriryh­miä. Jos haluaa nähdä enemmän konsertteja, tai teatteria, niin pa­rempi on lähteä Lyypekkiin.

Neustadt on kesäkaupunki. Ohjelmaa on niin runsaasti, ettei joka paikkaan edes ehdi. Turis­teja on paljon, ja heille tarjotaan viihdykettä.

Kolmen vuoden välein kau­pungissa järjestetään suuri kan­sainvälinen Folkfestivaali. Sin­ne kokoontuu tanssiryhmiä ympäri maailman.

Myös kolmen vuoden välein, saapuu kaupunkiin taiteilijoita ympäri maailmaa. Taideteosten syntyä voi seurata päivittäin. Siellä pidetään myös soutukil­pailuja ja klassisen musiikin konsertteja.

– Meillä on mahtavat meren­rannat. Nyt alueelle rakennetaan paljon loma-asuntoja, ja talvella ne ovat melko autioita. Ravinto­lat ja majoituspaikat ovat muu­tenkin talvisin vaikeuksissa, nyt vielä enemmän. Vähän surullis­ta, harmittelee Marja.

Kaksoiskansalainen

Nykyään on niin helppo ottaa asioista selvää, että Marja ei ole kokenut mitään liian hankalia ti­lanteita.

–Kun lähdin maailmalle, sel­vitin asiat etukäteen. Kirjoi­tin Ulkoministeriöön, ja kyse­lin kaikki asiat. Sieltä tuli aina vastaus. En muista, että minulla sen kummempia vaikeuksia oli­si ollut. Olen vaan rohkeasti ky­synyt, ja aina on joku auttanut, Marja sanoo.

Jotkut Saksaan muuttaneista valittavat, että maa on kovin by­rokraattinen.

– Mutta eikö Suomi ole myös? Asiat pitää vaan hoitaa. Ei se sen kummempaa ole, Mar­ja toteaa.

 Marjalla on nykyään kaksois­kansalaisuus. Hän hankki sak­san kansalaisuuden noin kuusi vuotta sitten.

– Asioiden hoitaminen vähän helpottui sen kautta. Minua jur­mi, etten päässyt äänestämään Saksassa, vaikka asun siellä va­kituisesti, Marja perustelee asi­aa.

Hän haki kansalaisuutta juu­ri ennen eläkkeelle jäämistään. Silloin ei enää tarvinnut tehdä kielitestejä, mitkä normaalisti kuuluisivat asiaan.

– Nyt saan olla välillä saksa­lainen ja välillä suomalainen, Marja nauraa.

Marja on toimeen tarttuva ja reipas nainen. Hän toteaa, että elämä menee ohi, jos vaan suree ja murehtii tulevia. Hän kehot­taa karistelemaan turhat mur­heet.

Sinappia ja kardemummaa

Matkat Suomen ja Saksan vä­lillä on kuljettu omalla autolla. Mennen tullen on sen verran tavaraa mukana, että se on hel­pompaa, kuin laivalla matkus­taminen. Suomesta matkatava­roihin tarttuu sinappia ja leipää. Niitä on kuulemma pakko olla.

– Kesällä kaupan kassat kat­soivat hieman ihmetellen, kun lastasin sinappiostokseni tiskil­le, Marja nauraa.

Kardemummaa ja kanelia pi­tää myös tuoda Suomesta. Sak­sassa tuotteet eivät ole saman­laisia. Kardemummaa ei saa rouheena, vaan se on hienoa jauhoa. Rouheella saa leivottua oikeanlaiset korvapuustit.

Neustadtissa ei normaalisti ole talvisinkana lunta. Nyt tänä vuonna lunta tuli kymmenisen senttiä.

– Olin unohtanut miten hil­jainen on luminen maisema. On rauha maassa, Marja toteaa

  • Teksti: Laura Parkko
  • Kuvat: Marja Nhoff
Jaa artikkeli: