Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valoa ja iloa

Lempon Iloa ja valoa-konsertti pidettiin Kuusankoskitalolla lauantaina 9.4.2022. Lavalla esiintymässä oli myös joukko valkealalaisia.

 Kello löi kuusi ja lattialle asteli Paavo Ihanaisen Kotomäki Valssin tahtiin Suiverot. Miten hieno aloitus il­lalle. Tanssi oli uusi koreografia ja Kuusankoskella nähtiin sen ensiesitys.

Maistiaisia maailmalta kon­serttiin toi mielenkiintoiset kak­si kappaletta esittänyt japanilai­nen, tätä nykyä kouvolalaistunut kotonsoittaja Hiromi Hilma Hokkanen. Koto on perinteinen japanilainen kielisoitin, jossa on 13 kieltä. Sen jouset on teh­ty vahvasta nailonmateriaalista. Kotoa soitetaan oikean käden etu-, keski- ja peukalosormissa olevilla muovikynsillä.

Ensimmäinen kappale oli Pii­lottelu, kakurenbo, joka kertoo lasten piiloleikeistä. Toisessa laulussa lapset pelaavat japani­laista lastenleikkiä nimeltä Ma­ritsuki, jossa pomputellaan pal­loa.

Koto-soittimella on yli 1000-vuotinen historia. Aluksi kotoa käytettiin ainoastaan japa­nilaisessa hovimusiikissa, mutta 1600-luvulta lähtien muussakin japanilaisessa musiikissa. Perin­teisesti Japanissa kotolla on ol­lut vastaava asema kuin pianol­la länsimaissa. Hokkanen tarjosi kuulijoilleen todella mielenkiin­toisen esityksen.

Kymmenenvuotiaat äijät

Seuraavana iloa lavalle toivat Äijäkanteleet, jotka juhlivat tänä vuonna 10-vuotistaivaltaan kan­teleiden parissa. Äijät lähtivät haastamaan itseään tarkkuus­soitossa, ja ennen ensimmäistä kappaletta kierrettiin munakel­lo pirahtamaan kahdentoista mi­nuutin kohdalla.

Nollasta kun lähtee, voi ainoastaan voittaa, totesivat Äijäkanteleet.

Aina yhtä mukaansatempaa­vasti ja ilolla soivat kaikki kap­paleet. Munakellon tikittäessä taustalla kuultiin muun muassa Mitäs pojat tuumattais-kappale, jossa harkitaan vierailua naapu­ripitäjän tyttöjä katsomaan. Äi­jäkanteleet yhdistävät hauskasti perinteistä kansanmusiikkia jopa rap-musiikkiin ja veikeät ko­reografiat toivat hymyn huulille.

– Joskus on kiitelty, kun on käyty soittamassa. Joskus kii­telty, kun on lähdetty pois, Äijä­kanteleet vitsailivat kappaleiden välissä.

Viimeisen kappaleen loppu­sointuja taputettiin yhdessä ylei­sön kanssa siihen asti, kunnes munakello pirahti.

Sevoittarii illan tähtenä

Lempo Festivaaliin liittyy aina myös erilaiset kurssit. Tänä vuonna pidettiin yhteistyössä Pohjois-Kymen Musiikkiopiston kanssa kansanmusiikkikurssi, sekä haitarikurssi. Näiden tuo­toksia päästiin kuulemaan soit­tajien yhteisesityksissä.

Illan hienoimmat hetket tar­josivat kouvolalainen Sevoitta­rii. Ensimmäisenä tanssina oli Amadeus Lundbergin Saat mun rummut soimaan ja toisena Jäniksen vuosi-elokuvasta tutun Nuotiotunnelma-kappaleen.

Sevoittarii esiintyi valloittavasti.

– Sevoittarii-ryhmä on syk­syllä 2021 koottu aikuisten kan­santanssiporukka. Ryhmä sai alkunsa, kun ryhdyttiin koko­amaan ryhmää, joka lähtisi te­kemään esityskokonaisuutta, jossa yhdistellään kansantans­sia ja uudempia lavatanssilaje­ja. Ryhmään päätyi lopulta sa­masta suvusta sen verran reilusti porukkaa, että ryhmä sai nimen Sevoittarii. Tämä tarkoittaa kar­jalan kielellä serkkuja, kerrotaan Lempon tapahtumasivulla.

Kolmen parin tanssi oli niin mukaansatempaavaa ja hienoa katsella, että varmasti jokaisen jalka teputti rytmiä katsomossa. Helmat hulmusivat ja tanssin ilo oli silminnähtävää.

Oulusta paikalle saapunut Anne-Mari Kanniainen näytti, miten harmonikka voi kuulostaa kokonaiselta orkesterilta. Häm­mästyttävät äänet, rytmit ja kos­kettavat kappaleet toivat tunteet pintaan.

– Olen soittanut pääinstru­menttiani harmonikkaa lapsesta saakka. Rakkaasta harrastukses­ta tuli ammatti, kun valmistuin Sibelius-Akatemian kansanmu­siikkiosastolta v. 2010. Olen työskennellyt sen jälkeen muu­sikkona mm. Sirkus Finlan­diassa ja Oulun Teatterissa, Kanniainen kertoo konsertin Fa­cebooksivuilla.

Illan huipennuksena esiintyi Rällä, jossa Anne-Mari Kan­niaisen haitarin lisäksi soivat Osmo Hakosalon ja Erja Pät­sin viulut. Taitava kolmikko an­toi parastaan ja lavalla kuultiin humppaa, masurkkaa, sottiisia ja polkkaa. Konsta Jylhän Täh­tisilmä-valssi oli myös esiinty­jille erityisen mieluisa kappa­le soittaa. Rällä kutsui ihmiset tanssiin ja onneksi tanssijat otti­vat lavan haltuun ja tekivät ko­kemuksesta entistä hienomman.

Suiverot

Vierailin konserttia edeltä­vänä iltana Suiveroiden tanssi­harjoituksissa. Nykyisin harjoi­tuksia johtaa Maiju Laurila. Aiemmin vetäjänä toimi Elina Heino, joka on edelleen mukana tanssimassa.

Normaalisti harjoitukset pi­detään Aitomäen Nuorisoseu­rantalolla, mutta tällä kertaa tanssikengät pistettiin jalkaan Valkealan Kirkonkylän Nuoriso­seurantalolla.

Suiverot harjoittelivat perjantaina Valkealan Kirkonkylän Nuorisoseurantalolla.

Harjoituksia pidetään kerta viikkoon ja tanssikausi on nor­maalisti kouluvuoden mittainen.

– Kesälläkin pitää kyllä olla valmiudessa, jos tulee kutsu kei­kalle, Elina vinkkaa.

Suiverot ovatkin kokeneita esiintyjiä ja keikkoja on tehty Pispalassa, Kaustisilla, lukuisis­sa tapahtumissa, erilaisissa juh­lissa ja jopa hautajaisissa.

Osa tanssijoista on ollut mu­kana alusta asti 90-luvulta, ja osa on uudempia. Kirsi Toikal­la oli kansantansseista parin­kymmenen vuoden tauko, mutta nyt hän on taas palannut rakkaan harrastuksensa pariin.

Tanssijat kertovat, että kan­santanssi on hyvin matalan kyn­nyksen toimintaa. Jokaiselta löy­tyy varmasti jo kotoa valmiiksi sopiva vaatetus harjoituksiin.

– Meillä vaihtelee esiinty­misasutkin harsoista kansallis­pukuun ja kaikkeen siltä välil­tä. Ei ole mikään ongelma tulla mukaan. Kansallispukujakin saa nykyään helposti netistä. Se on ihan ongelmajätettä, mikä on aika surullista, Elina toteaa.

Maiju on tehnyt nyt ryhmälle uusia koreografioita, ja he hyö­dyntävät myös vanhoja valmii­na olevia koreografioita ja kan­santansseja. Nyt myös tanssijat ovat itse osallistuneet joidenkin koreografioiden tekemiseen.

– Myös tanhupakasta löytyy sopivia. Se on meidän ”Aapi­semme”, Pekka Penttilä huik­kaa

Tanssijoista on mukavaa tans­sia sekä perinteisiä tansseja, että koreografioita, mutta perinteisiä ei lähdetä niin mielellään esittä­mään. Harjoituksissa tanssitaan myös paritanssia. Se on kuiten­kin se kaiken perusta.

Suiverot eivät koskaan lähde esiintymään puoliteholla, vaan tanssissa ollaan aina täysillä mu­kana. Koreografioiden oppimi­nen ei tule kuulemma rutiiniksi ja riippuu paljon koreografian vaikeudesta, kuinka nopeasti se otetaan haltuun.

– Kansantanssi on erilaista verrattuna muihin tansseihin. Ensin pitää opetella omat as­keleet, sitten koreografia parin kanssa ja sitten vielä koko po­rukan kanssa, tanssijat kertovat.

Joskus tanssiryhmät esiintyvät yhdessä muiden kokoonpanojen kanssa, jolloin pitää oman ryh­män tanssi vielä yhdistää kaik­kien muiden kanssa yhteen. Avaruudellinen hahmottaminen kehittyy kummasti tanssin lo­massa.

Tanssijat kokevat kansan­tanssien koreografioiden tul­leen vuosien saatossa kerron­nallisemmaksi. Kun yhdistetään useita kappaleita esitykseen, sii­tä tulee tarinallisempaa.

Suiveroissa on hyvä henki ja ilo tarttuu myös katsojaan. Yh­teisöllisyys on leimaavaa.

– Kyllä tässä täytyy olla jon­kinlainen kaipuu yhteyteen tois­ten kanssa. Yksin ei ole kansan­tanssia, siihen tarvitaan ryhmä, Suiverot sanovat.

  • Laura Parkko
Jaa artikkeli: