Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valokuvaus yhdistää

(Artikkelin kansikuva: Liinan kameran muistikortille tallentui Suomussalmella kuva pissaavasta karhusta. Kuva: Liina Heikkinen)

Kouvolassa asuu perhe, jolla on sukulaissiteen lisäksi yksi suuri yhdistävä tekijä: he kaikki valokuvaavat.

Istahdimme kahvikupillisen ääreen yhdessä perheen isän, Jari Heikkisen, ja tyttären Liina Heikkisen kanssa juttelemaan valokuvauksesta. Vuonna 2020 Liina menestyi Wildlife Photographer of the Year-kilpailussa Lontoossa. Hän voitti kuvallaan koko nuorten sarjan pääpalkinnon. Voittokuvassa kettu ruokailee nappaamallaan valkoposkihanhella kiven kolossa. Liina pääsi kuvaamaan tilannetta todella läheltä.

Liina Heikkinen voitti kettuperheen luottamuksen ja nappasi voittokuvan ruokailevasta repolaisesta. Kuva: Liina Heikkinen / Wildlife Photographer of the Year 2020.


Ketut eivät suinkaan ole kesyjä, vaan olivat pitkän ajan kuluessa tottuneet Heikkisen perheeseen kameroineen.
Wildlife Photographer of the Year -kilpailu on Lontoon Luonnontieteellisen museon järjestämä arvostettu kansainvälinen kilpailu.Kilpailusta puhuttiin ennen BBC:n kilpailuna, sillä BBC oli aiemmin yhtenä järjestäjänä kilpailussa.
Aikuisille ja nuorille on eri sarjoja. Sarjavoittajat kisaavat keskenään aikuisten sarjan voitosta ja nuoret nuorten sarjavoitosta.

Kilpailussa tiukat säännöt.
Kaikki kuvat tietysti käsitellään kuvankäsittelyohjelmalla, mutta niihin ei saa lisätä mitään, poistaa mitään, tai mitenkään muuttaa olennaisesti kuvan sisältöä.
– Kun kilpailukuvat lähetetään, esituomaroinnin jälkeen jatkoon pääsevistä kuvista pyydetään alkuperäinen muokkaamaton kuva nähtäväksi. Näin tuomaristo varmistaa, että kuvalle ei ole tehty sääntöjen vastaisia muokkauksia, Jari kertoo.


Suomeen on tullut Lontoon kilpailusta kaikkiaan kaksi sarjavoittoa. Toinen voittajista on Heikkisen perheen poika Jesse ja nyt toisena Liina. Kilpailu on muuttanut muotoaan vuosien varrella. Tiettyjä sarjoja tiputettiin ja tilalle otettiin enemmän kantaaottavia sarjoja. Toiset sarjat keskittyvät enemmän kuvaustekniikkaan. Niissä haetaan ainutlaatuisuutta ja teknistä onnistumista. Kilpailu on yhtä vanha kuin Jari, eli se on järjestetty ensimmäisen kerran 1965.
– Meillä on vaimoni kanssa neljä lasta. Kaikki ovat menestyneitä ja osaavat kuvata. Kolme lapsista on menestynyt aiemminkin Lontoon kilpailussa. Paikan päällä gaalatilaisuudessa olemme olleet neljänä tai viitenä kertana, Jari kertoo.


Kilpailun gaalatilaisuus pidetään normaalisti Lontoon Luonnonhistoriallisessa museossa. Gaalaillallinen nautitaan huoneessa, jota koristaa dinosauruksen luuranko. Puitteet ovat siis todella hulppeat.
– Harmitti kyllä, että tänä vuonna ei päästy juhlaan, kun Liina voitti koko nuorten sarjan, Jari Heikkinen pahoittelee.
Vallitsevan tilanteen vuoksi vuonna 2020 järjestettiin vain streamattu tilaisuus, jota pystyi seuraamaan YouTubesta käsin.
Voittajiin oltiin jo etukäteen yhteydessä, sillä heidät näytettiin myös lähetyksessä. Liinaa vähän jännittää esiintyminen, vaikka siitä on jo paljon kokemusta.
– Oli todella outoa olla tuollaisessa lähetyksessä, kun oma ääni ja lähetys välillä pätkii, Liina naureskelee


Valitettavasti myös epärehellisyydellä on kilpailuista haettu menestystä. Muutamia vuosia sitten kilpailussa oli kuva, missä susi hyppää yöllä aidan yli. Kuvan oli ottanut espanjalainen kuvaaja ja hän voitti koko aikuisten sarjan. Paljastui, että susi on kesy, joka on vastoin kilpailun sääntöjä. Kuva ja voittosija hylättiin. Uutta voittajaa ei sarjalle kuitenkaan sinä vuonna valittu. Kun Jesse voitti, sai hän palkinnoksi valita jonkun tunnetun luontokuvaajan, kenen kanssa haluaisi kuvaamaan. Jesse valitsi Hannu Hautalan. Museo ja BBC kustansivat viikon kuvausmatkan Kuusamoon yhdessä Hannu Hautalan kanssa. Kilpailun kuvien näyttely kiertää ympäri maailman ja on arvioitu, että sen näkee 600 miljoonaa ihmistä. Liina kertoo, että voiton jälkeen tuli paljon yhteydenottoja erilaisista lehdistä. Liina kävi haastateltavana Arto Nybergin ohjelmassa.
– Lontooseen tehtiin tietysti haastattelu. Kaukaisin haastattelupyyntö tuli Intiasta, Liina kertoo.


Fotofamily
Jari jäi 1.10.2020 sotaväestä eläkkeelle. Perheellä on avautumassa fotofamily-sivusto, jota on tarkoitus alkaa kehittämään.

Kuvassa vasemmalta Fotofamilyn Jaana, Jari ja Liina. Kuvasta puuttuvat perheen muut lapset: Ville, Jesse ja Maija.


– Perheen äiti, vaimoni Jaana, on aikanaan keksinyt tämän nimen firmalle, Jari kertoo.
Jari on käynyt kuvaamassa erilaisia juhlia, ja sitä on tarkoitus tehdä edelleen, kun aikaa on eläkkeellä ollessa enemmän. Jarilta ilmestyi vuodelle 2021 lintu- ja karhukalenterit. Kuvaus eri muodoissaan on tarkoitus lähteä laajenemaan.
– Olemme olleet vielä aika passiivisia. Olen odottanut eläkkeelle pääsyä, että voin panostaa ihan eri tavalla kuvaukseen. On tarkoitus alkaa kiertämään myös enemmän erilaisissa tapahtumissa näyttämässä kuvia, Jari kertoo.
Perhe on pitänyt näyttelyitä esimerkiksi Onnenkukossa Kouvolassa. Viimeisin näyttely oli Iitin kirjastossa. Nykyään omista kuvista on mahdollista tehdä perinteisten taulujen lisäksi vaikka mitä.
–Meillä on yksi karhukuva keittiön lieden takana. Se on tehty alumiinikomposiitille, joten se on roiskeen kestävä, Jari kertoo.

Jarilla ei ole vapaa-ajan ongelmia eläkkeellä ollessaan. Hänellä on valtavat määrät kuva-arkistoja perkaamatta. Kuvien joukosta löytyy paljon helmiä, joita hän ei ole ehtinyt kunnolla katsoa läpi. Tietokoneohjelmat on menneet paljon eteenpäin. Sellaiset kuvat mistä ei olisi ennen saanut tehtyä mitään järkevää, taipuu nykyajan ohjelmilla toimivaksi kuvaksi. Myös kamerat kehittyvät hirmuista vauhtia. Aikanaan filmikuvauksessa pystyi vain uneksimaan kuvista, jollaisia nyt pystyy ottamaan. Digin myötä kuvaus on mullistunut.
–Ennen piti käytössä olla aina viimeisimmät ammattikamerat. Nyt kun ohjelmapuoli on niin paljon kehittynyt, ei ole kiire vaihtaa kamerakalustoa. Asiaan osaa suhtautua nyt vähän rauhallisemmin. Kamerat säilyttävät aika hyvin arvonsa, Jari toteaa.


Karhuja lähietäisyydeltä
Heikkiset olivat eräänä keväänä kuvaamassa karhuja Suomussalmella ja Kuhmossa. Oli vappu ja lunta oli vielä maassa. Karhut olivat juuri heränneet talviuniltaan ja tepastelivat hangella. Liinalle sykähdyttävin luontokokemus onkin ollut karhujen kuvaaminen.
–Karhut eivät olleet lainkaan pelottavia. Oli hienoa nähdä kuinka isoja ne ovat ja kuinka ne elävät, Liina muistelee.
–Kuhmossa oli pari noin 300 kiloista uroskarhua lähellä kuvauskojua syömässä. Kamerat raksuttivat aika tiuhaa tahtia, Jari naureskelee.


Luontoa ei voi käskeä
Koskaan ei voi tietää mitä luonnossa tapahtuu, eikä eläimiä voi käskeä. Monta kertaa on kuvattu niin, että olosuhteet ovat täydelliset, mutta eläin ei vaan tee niitä juttuja mitä kuviin haetaan. Luontokuvauksessa on eduksi, että tuntee eläinten käyttäytymistä ja tietää mihin vuorokauden aikaan on hyvä olla liikkeellä. Myös kuvauspaikat on hyvä etsiä etukäteen. Jari kertoo oppineensa kantapään kautta, että kun hyvä on tilanne päällä, pitää kuvata paljon. Vaikka omasta mielestä on tarpeeksi kuvia, tai ajattelee, että tulee jatkamaan ensi vuonna kuvaamista, on paras käyttää tilanne hyödyksi. Koskaan ei voi tietää mitä vuoden päästä tapahtuu.
–Aina pitää paukuttaa menemään, kun tilanne on päällä. Siinä hetkessä ei saa kyllästyä. Pitää vaan etsiä erilaisia kuvakulmia ja valotusta, Jari antaa neuvoksi.

Kaakkuri laskeutuu pesimälammelleen kala suussa. Kuva: Jari Heikkinen


Jari on kuvannut parikymmentä vuotta kaakkureita kelluvasta piilokojusta samalta lammelta. Samalla on saatu myös hyvää tietoa kaakkureista, sillä missään ei ole aikaisemmin samassa paikassa seurattu ja kuvattu kaakkureita yhtä pitkään. Usein ihmiset olettavat, että mökkijärven linnut ovat aina sama lintupari. Seuraavana vuonna kyseessä saattaa olla toinen pari, ja taas seuraavana kesänä pesimään palaa aikaisempi pari. Kun linnut näkevät usean vuoden aikana kuvauskojun lammella, ne tottuvat siihen. Sitten toivotaan, että lammelle tulee taas sama lintupari. Jos pesivä pari vaihtuu, niin totuttaminen pitää aloittaa alusta.
–Poikaset hakivat viime kesänä jo vähän suojaa kojusta, se tuli niin tutuksi. Linnut hyväksyivät kojun, eivätkä pelänneet sitä, Jari kertoo.


Kuvauksellinen Kymenlaakso
Heikkisen perhe kuvaa lähinnä kotimaassa ja pääasiassa Kymenlaaksossa, sekä Suomenniemellä. Suurpetoja he käyvät kuvaamassa pohjoisessa. Perhe lähtee vain satunnaisesti muualle kuvaamaan. Heikkiset kehuvat Kymenlaakson rikasta luontoa, alueella riittää kuvattavaa. Pitää vain opetella tuntemaan oman alueen eläimiä ja paikkoja. Liina tykkää eniten kuvata eläimiä ja lintuja.
–En koe omaksi jutuksi lähteä kukkia kuvaamaan. Toki sitä voi maisemia kuvata, jos sattuu hieno kohdalle, Liina kertoo.
Liinalle kuvaaminen on voimavara. Hän nauttii päästessään hyvään kuvaustilanteeseen ja lähelle eläimiä. Liina haluaa kuvillaan saada ihmiset ajattelemaan, että ehkä tämä maapallo ei ole niin hyvässä kunnossa. Haaveena on joskus päästä Afrikkaan kuvaamaan villieläimiä.


Jari ei ole hakenut kantaa ottavia kuvia. Hän on kuvannut luontokuvia vuosien varrella hakemalla kuvaan erikoisia tilanteita ja valoja. Hän pyrkii saamaan teknisesti huippukuvaa. Tavoitteena on onnistua tilanteen vangitsemisessa
–En toki sitäkään vierasta, että kuvilla kerrotaan maailman tilasta, Jari toteaa.


Jari kertoo, että luontokuvaajana itsensä elättäminen on Suomessa todella hankalaa. Useilla kuvaajilla on pesämuna pohjalla ja taloudelliset taustat kunnossa. Jos hankkii jokapäiväisen leipänsä luontokuvaamisella, niin pitää tehdä todella paljon töitä. Useat kuvaajat kirjoittavat ja julkaisevat lisäksi kirjoja, tai tekevät jotain muuta työtä rinnalla. Liina on miettinyt kuvaamisesta myös ammattia. Nyt se on vielä enemmän harrastus. Liina täytti syksyllä 2020 18-vuotta ja lähtee kesällä 2021 armeijaan suorittamaan asepalvelusta. Hän ei pidä sitäkään alaa itselleen mahdottomana tulevaisuuden ammatiksi. Nuorta naista kiinnostaa myös psykologian opinnot. Kuvaus pysyy Liinalla varmasti aina ainakin harrastuksena.

Jaa artikkeli: