fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valokuvien maailmaan

Piipahdin marraskuussa Pato Klubilla, jossa oli monipuolinen valokuvanäyttely.
Kuvia oli monenlaisista tilanteista ja eri maista. Osaan sekoittui fantasian elementtejä, osa oli elävästä elämästä. Aihevalikoimassa oli nukkuvia koiria, taiteilijan koti, ihmisiä harrastuksissaan ja työssä. Jopa avaruudessa seikkailtiin.
Mukana yhteisnäyttelyssä olivat esimerkiksi Kouvolan Kameraseura ry, Tampereen Valokuvausseura ry, Rauman Kameraseura ry ja Turun Kamerat ry.
• JK

Kuvissa näkyy niin luonto kuin kaupunkiympäristökin.
Mustavalkoisuutta käytetään edelleen tehokeinona.
Mikko Tahvanaisen Tulkoon valkeus edustaa Kouvolan Kameraseuraa.
Kirkkaat värit piristävät näkymää.
Kuvissa näkyivät eri sukupolvet.
Tanssijat ja morsian sopivat harmonisesti lähekkäin. Ikkunalla (Lapussa lukee Ikunalla) ja Kaipaus on Juha Jokisen, Hetki yksin Jaana Aholan.

Artikkelikuva: Kuvalla voi rajata erilaisia asioita.

Jaa artikkeli: