fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Valta kaupan?

Kun kiistaa herkästi aiheuttava henkilö puhuu, hänen näkemyksiään halutaan tietää moneen asiaan. Ykkösaamun haastattelussa Björn Wahlroos sai vastata moneen yleisön lähettämään kysymykseen. Metsäteollisuutta ja työpaikkoja jo käsittelin. Siitä hänellä lienee vankin tietämys, ainakin työnantajan puolelta.
Eniten korvaan särähti, kun muuten rauhallisen asiallisesti puhunut alkoi käyttää ikäviä sanoja, suorastaan pilkkaamaan. Se melkein poikkeuksetta todistaa, että nyt mennään vaikealle alueelle, josta vastaaja toivoisi voivansa ainakin keskustelun vaientaa.
Tuossa haastattelussa asia oli poliitikkojen tukemisen vaikutus. Kuten jo hyvin laajasti tiedetään, Suomessakin poliittisiin puolueisiin pystytään vaikuttamaan rahan vallalla. Pääministeri menee sekaisin, kun pitäisi toimia työnantajan eli periaatteessa kansan puolella, mutta ohjeet antaa ammattiyhdistysliike, joka rikastuu välttämällä verot.
Lainsäädännöllä on jopa suoraan annettu valtaa muihin käsiin, enkä nyt tarkoita oikeuslaitosta, vaikka siihenkään ei voi aina luottaa. Kaikkia ohjeiden antajia emme edes tiedä. Liian lähelle pääsevät tavalla tai toisella hiljennetään, useimmiten ehkä sentään rahalla.
Ehkä joitakin hämäsi toteamus, että Yhdysvaltojen aiemmat presidentit eivät olleet rikkaita. Sehän vain todistaa, että he tarvitsivat tueksi rikkaampia.
Puheesta ei löytynyt yhtään asiaan liittyvää todistetta siitä, että Joseph Stiglitz puhuu läpiä päähänsä väittäessään, että valtaapitäviltä voi ostaa mieluisia päätöksiä tukemalla heitä.
Sinänsä aika osuva tai vaarallinen sanamuoto tuo läpiä päähänsä. Sehän viittaa siihen, että hänet pitäisi vaientaa, ei siihen, että hän valehtelee. Eikä kannanotto edes ollut kovin värikäs.
Ei pidä leimata kaikkia. Vaikea on kuitenkaan kuvitella, että suurimpaan osaan päättäjistä ei yhtään vaikuttaisi se, kenen ansiosta he saavat mainetta ja pääsevät valtaan ja vihreälle oksalle sen jälkeen, kun kansa hylkää.
Toinen kumoamisyritys kohdistui rahan aiempaa suurempaan keskittymiseen. Rahan keskittymistä ei voi kumota muutamalla hienosti toimivalla ihmisellä. Jos joku rikastunut tajuaa, ettei voi keksinnöillään saamaansa rahamäärää koskaan käyttää, ja antaa suuren osan pois, se ei vielä todista kaikkien niin tekevän.
Miten Yhdysvaltojen talouden vinoutumisesta mennään äkkiä Kauko-Itään? Ja paljonkohan yksi kiinalainen saa, jos heille jaetaan parin paljon tienaavan tulot? Minäkin tunnustan uskoneeni, että enemmän jaettavaa on hyvä asia. Olisihan se, jos suuri osa ei päätyisi harvojen käsiin.
”Täydellistä roskapuhetta” ei tarvitse sanoa, jos ei ole mitään syytä hätääntyä. Räväkkä kieli siirtää huomiota pääasialta tai antaa aikaa keksiä, miten huomion siirtäisi. Tässä hyvä yritys on haukkua järjestelmän arvostelijaa sosialistiksi.
Katsoin tämän tunnetun johtajan ”suositteleman” elokuvan eli lähinnä varojen piilottelusta, esimerkiksi lakialan korruptiosta ja huijaamisesta kertovan Laundromat. Ei se ehkä ole mikään elokuvataiteen merkkiteos, ja kokonaisuus on selittävä ja pirstaleinen. Täytyy tunnustaa, että yhdessä kohdin pahuus ylitti sietokyvyn. Lopussa, johon erityisesti viitattiin, Meryl Streep riisuu kaksi roolikerrostaan ja toteaa, että veronkiertoa ei pystytä välttämään, jos valtaan valitut saavat rahansa niiltä, joille verojen välttely tuo suurimmat edut. Pitämättömältä logiikalta tuo kuulostaa. Orjuudestaan tietämättömät orjat vaatii vähän enemmän pohdintaa.
En pysty tarkistamaan, kertooko elokuva todellisista tapahtumista, kuten väittää, mutta ainakin se voisi kertoa. Paljastusjuoni on itse asiassa oikein hyvä. En keksinyt vakoilijaa.
Esimerkiksi Hjallis Harkimolta voi näistä aiheista myös kysellä, jos kiinnostaa. Hän on julkaissut aihetta sivuavia kannanottoja.

Auli Kousa, päätoimittaja

Jaa artikkeli: