fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Veturin nalleja

Veturi juhli 7-vuotissyntymäpäiviään syyskuun puolivälissä. Ohjelmaan lukeutui perjantainen Dannyn keikka, lauantaiset Ti-Ti Nallen ja sunnuntaiset Studio Dance Pitin esiintymiset.
Lauantai on edelleenkin monilla karkkipäivä. Ti-Ti Nallen konsertin jälkeen kannatti makeannälkäisten jäädä alakertaan tai lähteä sinne. Silloin nimittäin alkoi kahdella kellonlyömällä karkkisateet. Sateeseen kannatti varustautua päähinettään nostamalla, niin ei tarvinnut keskittyä lattialta noukkimiseen.
Yläkerrasta satoi karkkia kaksi isoa pussillista lauantain toisessa karkkisateessa. Haavi olisi pitänyt varata mukaan, että toiselta puolelta olisi karkkeja onnistunut saamaan. Lentorata ulottui kuitenkin melko kauas. Makeisten kaipuuta sai moni helpotettua. Numerolapun löytäneille oli vielä lisäetua tiedossa.

Karkkisade ei kastele kuin korkeintaan suupielet.

Klassikkonallet

Riitta Korpela sairastui viime vuosikymmenellä aivoverenvuotoon. Se pakotti lastenkulttuurivaikuttajan sairaslomalle. 1957 syntynyt Riitta jaksaa nyt hyvin tanssia ja laulaa nallet mukanaan.
Perhe ja luonto ovat Riitta Korpelalle todella tärkeitä. Aviomiehen ja kahden aikuisen pojan lisäksi hänellä on mustat tiibetinspanielit Sole ja Luna.
Vanhemmat ovat omalta osaltaan olleet Riitalle tärkeä tuki. Hänen lapsuudenajan muistikuvansa sijoittuvat mittaviin, keltaisiin viljapeltoihin ja kotimäen kallioiseen puutarhaan Etelä-Pohjanmaan lakeuksien keskellä. Riitta kuljeskeli lauleskellen pitkänmuotoinen kivi kädessään. Se oli mikrofoni. Esiintymispaikaksi kävi esimerkiksi maitolaituri. Riitalla on kolme siskoa. Riitan ohella siskoista myös Marja Varpuluoma lauloi Ahonkylän Flikoissa.
Riitta Korpela opiskeli lastentarhanopettajaksi. Hän valmistui myös musiikkileikkikoulunopettajaksi Helsingin Sibelius-Akatemiasta. Riitta käytti pikkuista äitinsä virkkaamaa Ti-Ti Nallea aloittaessaan esiintymiset vuonna 1989. Vuonna 1994 nähtiin ensimmäinen iso nallehahmo. Nykyään nalleja on jo kahdeksan. Konsertit, äänitteet, videot, DVD:t, kirjat ja Elämystentalo Ikaalisten Kylpylässä ovat tehneet tutuiksi Riitta Korpelaa ja nalleperhettä jo useille sukupolville.
Veturissa Ti-Ti Nalle -konsertilla oli paljon ystäviä niin alakerrassa kuin ylhäälläkin. Lauluja on vuosien varrella kertynyt paljon, joten uutta kuultavaa oli varmasti luvassa, varsinkin jos edellisestä kerrasta oli ehtinyt kulua aikaa.
JK

Alakertaan oli turha enää viime vaiheessa mennä katsomaan.
Ti-Ti Nallen perhe on vuosikymmenten varrella kasvanut.

Artikkelikuva: Karkkisateen jälkeen Riitta Korpelaa ja nalleja pääsi tapaamaan lähempää.

Jaa artikkeli: