fbpx

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti lukeaksesi rajattomasti artikkeleita. Saat samalla käyttöösi kätevän näköislehden!

Vihdoin Iltatähteen

Vihdoin Iltatähteen

Kalervo

janne
Su, 17.02.2019 – 15:55

Kalervo Pässilä pääsi Iltatähden palveluasuntoon, Tähtelä ykköseen, tammikuun 12. päivä. Hän haki paikkaa noin kolme ja puoli vuotta sitten. Taloon hän tutustui käymällä kahvilassa samalla, kun kävi terveyskeskuksen puolella liikuntaryhmässä.

 

Sillä välin, kun täytyi odottaa vakituista paikkaa Iltatähteen, Kalervo Pässilä kävi kääntyilemässä niin monessa paikassa, ettei ihan varmaksi hetkessä edes muista kaikkia. Lyhytaikaishoidossa hän on viettänyt yhtä viikkoa kuukausittain ainakin Kotiharjussa, Kaunisnurmella ja Kuusankoskella. Hänellä on siis pohjaa kehuille.

-Täällä on hyvä palvelu ja henki on hyvä. Iltatähti on ihan ykköspaikka.
Kalervo Pässilä kertoo harjoittaneensa maanviljelijän ammattia Anttilan kylällä. Avun tarvetta on lisännyt viime vuosina edennyt Parkinsonin tauti. Hän toteaa sen olevan osittain myös mielialasairaus. 

-Hauska seura virkistää. Sitä on täällä saanut runsaasti, Kalervo hymyilee.
Pilkettä silmäkulmassa hänellä on itsellään sen verran, että hänen seuraansa hakeudutaan. Tuoli vastapäätä vapautuu vain haastattelun ajaksi. Kalervo toteaakin, että paljon viihtymiseen vaikuttavat myös asukkaat.

 

Suosittelua
 

Vaimo jäi vielä kotiin. Kalervo toivoo, että tämäkin muuttaa Iltatähteen, kun on avun tarpeen aika. Sitä odotellessa Kalervolla on päivisin riittämiin naisseuraa. Hän kertoo eläneensä koko elämänsä naisten ympäröimänä ja viihtyvänsä siksi erityisen hyvin naisseurassa.

Kalervo on ottanut täyden ylöspidon. Hän kehuu, että tilaamiaan asioita voi muuttaa vaikka päivittäin.
-Henkilökunta on erittäin hyvää ja riittävä on määräkin. Ruuhka-aikana täytyy toki odotella vuoroaan. Johtaja on erittäin ihana ja kultainen, Kalervo ylistää. 

Talonmies viilettää ohi ja saa kiitokset. Kalervo huomauttaa, että johtaja tekee vaikka lumitöitä. 
Ystävälliset sanat ja hyvä henki ovat tärkeitä. Niiden myötä on haihtunut alkuun tuntunut koti-ikäväkin.

Kalervo suosittelee maaseudulla yhä sinnitteleville vanhuksille, että kokeilevat lyhytaikaista hoitoa. Se on hyvä ponnahduslauta vakituisen hoitopaikan hyväksymiseen.

 

AK
 

Jaa artikkeli: